Taiteen määritelmä(ttömyys)

Ihmiskunnan historiassa monet fiksut aivot ovat raksuttaneet päästäkseen jonkinlaiseen johtopäätökseen kauneudesta ja taiteesta.  Kyseisten käsitteiden määritteleminen onkin osoittautunut enemmän tai vähemmän mahdottomaksi. Käydessämme eilen Ateneumin Kalevala-aiheisessa näyttelyssä, asia hiukan avautui.

Pienistä kehäpäätelmäongelmista huolimatta, David Humen ajatukset kolahtivat Ilmarisia, Lemminkäisiä, Väinämöisiä ja Ainoja tarkastellessa. Humen mukaan tunnistettujen asiantuntijoiden yhteinen tuomio identifioi ja arvottaa taideteokset. Tämä on helppo allekirjoittaa, koska tunnetuimmat teokset, kuten Akseli Gallen-Kallelan Aino-taruLemminkäisen äitiSammon puolustus ja Kullervon kirous tuntuivat nousevan näyttelyn lemppareiksini. Uskon, että taustalla vaikuttaa se tosiasia, että asiantuntijat kolmella eri vuosisadalla ovat arvostaneet kyseisiä teoksia.

Kyseinen maun standardointi on käyttökelpoinen myös muissa konteksteissa. Esimerkiksi eilisessä Suomi–Venäjä-jalkapallo-ottelussa Jari Litmasen oivallista pelinlukua 38. peliminuutilla voidaan pitää kauniina jalkapallosta ymmärtävien keskuudessa. Toisaalta jalkapalloa ja joukkuelajeja vähemmän tuntevat voisivat ilman johdattelua olla aluksi huomaamatta tilanteen kauneutta, mutta lopulta avartunein mielin myöntyä asiantuntijoiden mielipiteeseen.

This entry was posted in Mielipidekirjoitukset ja kelat and tagged , . Bookmark the permalink.