Itseäni kuitenkin ihastutti ennen kaikkea viittauksesi urheiluun, se herätti paljon ajatuksia estetiikan eri muodoista!

Kerran olet Kustavissakin ehtinyt piipahtamaan, voisin tähän keskusteluun lisätä muutaman ajatuksen kustavilaiskirjailija Volter Kilveltä (pahoittelut pitkähkösta lainauksesta):

“Taiteesta ja siveydestä
—Tiedättehän nyt, mitä minä taidenautinnolla tarkoitan. Rikkaana soimista, rinta alttiina värähtämään onnen ja onnettomuuden kaikkiin säveliin—. Mutta nyt minä olen väittänyt, että tämmöinen ihminen on myrkytetty ulkonaiselle elämälle. Tarkoitan, hän joka on maistanut tämmöisen olon oopiumi-unta, voi joutua kuittaamaan sen rikkaan hetken sillä, että todellinen elämä siitä hetkestä kutistuu köyhäksi hänelle.— Tietysti täytyy tunnustaa, että se, joka on elänyt syvän hetken, ei enää ole varsin sovelias tuommoiseen elämään. Se, joka on saanut nousta iäiseen silmänräpäykseen, osaako hän semmoisen jälkeen enää täydellä vakavuudella olla mukana piinaantuvassa unessa, jota ihminen tukalassa epäselvyydessä näkee syntymänsä ja kuolemansa välillä?”

Myöhemmin Kilpi tosin toteaa:
“Taide on siis aina epäsiveellistä. Tai jos sentään sanon oikeammin asian. Taide on aina siveellistä. Taide on aina siveellistä! Taiteen kauneushohto on aina siveyden syvyyshohtoa. Kauniiksi liikutettu sielu on siveyden pyhää värettä.”