Miksi täällä on niin hiljaista? — Mielipiteitä mielipiteistä

Moi!

Edellisestä kunnollisesta merkinnästä on kulunut yli vuosi. Kiva että tulit nyt kuitenkin käymään. Mistä tämä bloggaamattomuus johtuu? Vaikka aikaa kuluu kahden ihanan pikkuäijän kanssa, tutkimushommissa, weistelyissä ja maanantaimanageroinnissa, en todellakaan aio viitata valheellisesti ajan riittämättömyyteen.

Varsinainen syy löytyy väreistä. Musta (=black) tuntuu, että varsinkin nyt tokan pojan myötä asiat on saanut vähän rikkaampia ja monesti myös haaleampia sävyjä. Maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen. Interwebsissä ihmiset jaksaa ottaa kantaa mitä typerimpiin ja etenkin vähäpätöisimpiin asioihin (esim. svante.fi/category/mielipidekirjoitukset pari sivuu taakse). Hyvin usein vaikuttaa siltä, että eri mielipiteiden edustajat kuvittelevat edistävänsä jotain isoa hyvää – keinot, välineet ja näkökulmat vain vaihtelevat. Valkoisen tai mustan valitseminen tuntuu minusta mahdottomalta.

Toki maailmassa on asioita jotka yhä ovat mielestäni ehdottomia. Näistä mainittakoon ihmiseten samanarvoisuus (en nyt mene siihen). Harmittavasti toisen minulle aiemmin ehdototoman asian kestävyyden (luonto, ilmasto, pallo) ehdottomuus on alkanut huojua. Monet ystäväni, mm. Ville, Steve ja Martti, ottavat asian mielestäni ihailtavalla asenteella. Mä oon jotenkin pihalla. Onks muovipussit pahasta? Autoilu? Kertismukit? GMO? CO2? Hitto! Unikino teki aiheesta aika mageen pikadokkarin:

Onko kysymys siis siitä, millaista lastemme tai lastenlastemme elämä tulee olemaan? Ihmisten suojelua? Hitto kun ton päälle ei vielä voi rakentaa. Ehkä siksi mm. Kiinaa ei kiinnosta. Sain tästä tässä vaiheessa (pitää kattoo jos myöhemmin…) aikaan vain aatosaihion: voisiko kauneuden ja rumuuden eli jollain tavalla estetiikan päälle rakentaa perustelut? Kiinalainen toveri kertoi kuinka tehtaat Pekingin lähettyvillä suljettiin hyvissä ajoin ennen olympialaisia, jotta sininen taivas saataisiin esiin. Pari ruminta näkemääni asiaa: 1) Muoviroskan täyttämä kallionkieleke Shimlassa 2) Sohvien, telkkareiden, täyttämä joenuoma Sofiassa.

This entry was posted in Mielipidekirjoitukset and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

4 Responses to Miksi täällä on niin hiljaista? — Mielipiteitä mielipiteistä

Leave a Reply

Your email address will not be published.