Kaupunkimme päättäjät äänestivät viikoittaisen pakollisen kasvisruokapäivän helsinkiläiskouluihin. Hallituksessa päätös oli smooth 13–1, mutta valtuustossa asia aiheutti mitä kummallisempaa keskustelua. Oheinen Ilkka Taipaleen (sd) puheenvuoro on kaiken huippu. Seuratessani keskustelua livenä, menetin uskoni kaupungin päätöksentekoinstituutioihin.
Mikä onkaan kiistan varsinainen pointti? Puimme asiaa eilen hyvien tyyppien ja punaviinilasien parissa. Ympäristön kannalta on järkevämpää syödä vihreitä asioita, kuin lapata niitä lihakarjalle. Myös eettiset syyt puoltavat kasvissapuskaa. Peruskoulussa — tai oikeastaan ennen kasvisruokapäiväkeskustelua — en ajatellutkaan, että esimerkiksi pinaattiletut ja puuro olisivat kasvisruokia. Ydin siis on:
Onko hyvä tietää syövänsä kasvisruokaa?
Asia on vähintään kaksipiippuinen. Tietäminen joko poistaa tai lisää (kovikset/vanhemmat) ennakkoluuloja kasvisruokaa kohtaan. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, miten hommassa käy.
Palattuani Singaporesta, oli isän vuoro lähteä vaihtoon (ote paikallisesta työkulttuurista: 16:00 väki kotiin, 19:00 hälitykset päällä). Porukat majailevat nyt Jyllannin Århusissa, jossa vietimme Tommin kanssa juuri hurahtaneen loistavan viikonlopun. Suureksi iloksi helsinkiläisen ja tallinnalaisen lisäksi myös hampurilaiset olivat saapuneet Tanskaan viikonlopun viettoon. Viikonloppuun kuului suuren pikkukaupungin ihastelua, sapuskointia, retoa oleilua sekä tietenkin jääkiekkoa. Aivan loistava viikonloppu! Tak!
Takapiha
Etupiha
Letit kuosiin
Kämppä ja porukat
SE-8-rekisterikilpi. Matkalla Riiasta Tallinnaan
Paluumatka osoittautui varsin mielenkiintoisaksi. Suunnitelmana oli ehtiä Billund—Riika-koneella jatkolennoille Tallinnaan ja Helsinkiin. Jatkolentojen startatessa olimme kuitenkin vielä tukevasti ilmassa. Perillä oli vastassa autio jatkolentopalvelutiski ja aavemaisen tyhjä RIX. Palveluhenkilökunnan edustaja löytyi kuitenkin lipunmyynnistä. Tarjolla oli useita service recovery -vaihtoehtoja. Päätimme napata mielenkiintoisimman ja nopeimman: taksilla Tallinnaan, josta Svante Finnairin lennolla Helsinkiin. Nyt on pää aika oheisen rekkarikilven mukainen.
“Hajauta ja hallitse!”, ei toimi. Sähköpostiliikenne kasvaa kasvamistaan. Lisäksi useilla internetin käyttäjillä on hallussaan useampi sähköpostiosoite. Kyseiset seikat huomioiden on yhä tuskallisempaa seurailla, kuinka ystäväni ja dataluokkien tuntemattomat naamat jaksavat kikkailla useiden huonojen webmail-palveluiden parissa. Hyviä esimerkkejä näistä kehnouksista ovat Horde IPM:t webmail.tkk.fi, webmail.helsinki.fi ja webmail.hanken.fi. Myös TaiK:n Novell ja ASE:n Outlook Web Access ovat kerrassaan käsittämättömiä virityksiä.
All in gmail
Jo pitkään ovat minulle esitetyt: “Mihin mailiin mä tän laitan?” tai “Mitä mailii sä käytät?” -kysymykset saaneet saman vastauksen: “Kaikki käy”. Riippumatta siitä, mihin osoitteeseen viestin laittaa, kolahtaa kirje ihanan käyttäjäystävälliseen gmail (Google Mail) -postilaatikkooni. Sen lisäksi, että kaikki minulle osoitetut sähköpostit saapuvat samaan näppärään paikkaan, voin gmail-palvelusta myös lähettää postia kaikilla hallussani olevilla osoitteilla. Ihania ominaisuuksia on lukematon määrä:
uskomaton määrä tallennustilaa (nyt jo yli 7 Gt)
viestien siisti ketjutus
tehokas roskapostiesto
näppärät suodattimet
liitetiedostojen pikakatselut …
Tee siis näin:
Perusta gmail-tili tai käytä jo olemassa olevaa Google-tiliäsi.
Päivän sosiaalipsykologian luennolla viitattiin kuuluisaan Jane Elliottin harjoitukseen, jossa kolmasluokkalaiset pääsevät maistelemaan syrjinnän kitkeryyttä. Viime vuoden puolella näin YLE:n välittämänä harjoituksen uudemman, yhtä lailla silmiä kostuttavan version.
Tässä dokumentti alkuperäisestä harjoituksesta vuodelta 1 eSv:
Suosittu ihmisten vuorokausia lyhentävä Facebook-sivusto on saanut uuden ilmeen. Lueskelin ihmetellen läpi kavereideni ja “kavereideni” avautumisia uudesta käyttöliittymästä. Kiukkuisat käyttäjät myös järjestäytyvät sankoin joukoin.
Uunituore navigaatiojärjestelmä ja aloitusnäkymä ovat mielestäni aivan loistavia. Epäilen syvästi, että Facebookin kehitystiimi kyhäisi ja etenkin julkaisisi edellistä versiota huonomman tuotteen. Takana on taatusti roppakaupalla huolellista käytettävyyssuunnittelua ja -testausta.
Toki käyttäjien kiukku on tottumuksen näkökulmasta juuri ja juuri suvaittavaa, mutta yleensä muutos — ja etenkin muutos parempaan — tekee ihmisille ihan hyvää.
Jos antaisin tuliterän matkapuhelimen kouraasi, rupeaisitko russuttamaan?
Siinä missä TKK:n WC-kirjoitukset yrittävät hauskuttaa teekkarihuumorilla, on Helsingin yliopiston helpotushuoneiden seinät tuhrittu kummallisella “pakko ruotsi pois” -propagandalla. Moisiin asenteisiin uskoisi törmäävän ainoastaan kapinoivan, koulusta piittaamattoman yläastelaisen puheissa.
Toinen, pakkoruotsia pöyristyttävämpi koskee suomenruotsalaisuuden ymmärtämistä. Jostain kumman syystä pelottavan monet suomalaiset luulevat suomenruotsalaisten kannattavan tulevassa lätkän olympiaturnauksessa Ruotsia. Olisiko tietämättömyyteen syynä kielemme kömpelyys kieliä ja kansalaisuuksia käsiteltäessä? Esimerkiksi Karjaan suomalainen ala-aste viittaa kielen ohella hämäävästi myös kansalaisuuteen. Sama ongelma on myös ruotsalaisuuden päivän nimessä.
On suuri harmi, ettemme ymmärrä kaksikielisyyden kultaista merkitystä. Jopa Singaporessa ja Laosissa on toisen kotimaisen taitamista todistettavasti hyötyä. Uskon, että kielellinen monitaituruus kehittää myös ajattelua ja erityisesti mahdollistaa maailman tärkeimmän asian, roolinoton.
Historiamme on monivaiheinen, saloissamme liehuu Dannebrogista johdettu lippu ja Suomi-neidon kasvot ovat kääntyneenä Skandinaaviaan. Avautumiseni voisi päättää pieneen historiatietovisaan, joka löytyy myös Porthanian aulan miestenvessasta:
Kuka on kirjakielesi isä?
Kuka keräsi kansalliseepoksesi?
Kuka kirjoitti Maamme-laulun sanat?
Kuka ampui Nikolai Bobrikovin?
Kuka johti suomalaisjoukkoja mm. talvisodassa ja jatkosodassa?
Suomalaisten terveysaatoksissa vallitsee käsittämätön ristiriita. Ensinnä paheksutaan Karkkilassa ja Raaseporin Karjaalla puuhastellutta valelääkäriä. Kansalaiset kauhistelevat kilpaa, kuinka vaarallista on altistua ammattitaidottoman henkilön herrastelijadiagnooseille.
Ristiriidan toinen puoli liittyy sikainfluenssarokotteisiin. WWW, kuppilat ja joukkoliikennevälineet ovat pullollaan mielipiteitä, joita voidaan kuvastaa esimerkin avulla: “Kuulin (työ/opiskelija)kaverilta, että sitä rokotetta ei kuulemma kannata ottaa”. Rokotevastaisuutta perustellaan mitä mielenkiintoisimmin perustein (mm. sivuoirekuume, luonnollisen immuniteetin rakentuminen).
Miten ihmeessä toisessa tapauksessa luotetaan maallikoiden mielipiteisiin ja toisessa ei? Eiköhän rokotteiden ja rokotusohjelmien kehittelijät ja suunnittelijat ole perstuntumakansalaisia paremmin perillä asiasta. Eikö ole kaikkien — myös sairastumista pelkäämättömien — edun mukaista, että rokotuksilla pystytään estämään virusten leviämistä myös kanssaihmisiin?
Pakko se nyt on myöntää: vaihto-opiskelu ja sitä seurannut uskomaton elämysmatka ovat nyt paketissa. On siis myös aika höylätä kesäparta :(
Ennen ja jälkeen höylän
Saapuessani huomasin, kuinka Suomi pani parastaan. Vastassa oli ihana raikkaus, hiljaisuus ja rauhallisuus sekä kummallinen individuaalisuus. Kukaan ei vilkuta. Kukaan ei pyydä päästä samaan valokuvaan. Kukaan ei huutele: “Boss”, “Sir”, “Mister”. Kukaan ei tyrkytä mitään. Vastaan tulevat ihmiset näyttävät omituisen vaaleilta ja suorasilmäisiltä. Puissa ja maassa on kummallista, kaunista, kimaltavaa, hopeisen valkoista hilettä. Ahh!
Nyt pitäisi opetella taas nukkumaan mooonta yötä samassa sängyssä, vaihtamaan vaatteita, käymään suihkussa ja käyttämään vessapaperia. Katsotaan miten miehen käy.
Lonely Planet ja Wikitravel tiesivät etukäteen kertoa, että matkasta Myanmariin tulee mielenkiintoinen. Esimerkiksi rahaan liittyvät faktat kuulostivat vähintäänkin vekkuleilta:
Rahanvaihtajat saattavat kieltäytyä vaihtamasta dollariseteleitä, joiden sarjanumerot alkavat merkeillä “CB”
Inflaatio n. 27 %
Shwedagon Pagoda
Kyseisistä palluroista hetkahtamatta, pakkasimme Bangkokin Suvarnabhumilla kyytiin tukut yhdysvaltalaisia in-god-we-trusteja. Saavuimme Myanmarin ykköskaupungin Yangonin uneliaalle “kansainväliselle” lentokentälle, ohitimme rahanvaihtotiskin sekä taksijonon ja hyppäsimme lennosta taksikuskin kyytiin. Kurkkasin kännykkää: “No service”. Avasin karttaohjelman: “Your location could not be determined”.
This is Burma!
Mikäli sotilasjuntit jätetään omaan arvoonsa, Myanmar näytti meille matkan aikana todella kauniit ja ystävälliset thanakalla meikatut kasvot. Yövyimme todella mukavan, junttaan kypsyneen perheen omistamassa guest housessa (kerron yhteystiedot henkilökohtaisesti, jos matkaat), vierailimme upeilla buddhalaisilla temppelialueilla sekä nautimme hyvästä ja halvasta ruoasta. Ei ihme, että lähes jokainen Myanmarin kanssamatkustaja kertoi ylittäneensä kuukauden mittaisen viisumiajan usealla päivällä hintaan 3 USD/d.
Munkit ovat täällä supertähtiä. Vasemmalla takana kolonialismia
Marketti
Yangonilainen lähiö
Yangonin katuelämää. Horisontissa liikenneympyrä
“All animals are equal but some are more equal than others.” – Orwell, Burma
Minä ja Buddha
Mielestäni sotilasjuntan boikotointi ei saisi olla syynä Myanmarin syrjimiselle. Maa ja sen ihanat kansalaiset todella ansaitsevat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa. Tue vapauden ja kansanvallan aatetta sekä paikallista yrittäjyyttä! Matkusta Myanmariin!
Nahdessani jurriset tuubailijaturistimassat Vangviengissa 17.12., tein hatikoidyn paatoksen. Tilasin meille lennot Myanmariin. Paatos oli matkan kallein. Hintavampaa AirAsia-lentoa saa todella etsiskella. Vuoden 2008 Lonely Planet hehkutteli, kuinka Khao San Roadin travelleriagentit jarkkaavat viisumit Myanmariin paivassa, kahdessa tai kolmessa — maksuvalmiudesta riippuen. Kirja kuitenkin suositteli viisumien hankkimiseen jotain “hiljaisempaa” kaakkoisaasialaista paakaupunkia. Me valitsimme Manilan.
Hakukaavakkeet Manilassa
Lentolippua tilatessa katsastin kalenterissa olevan viisi arkipaivaa Manilaa. Sen luulisi riittavan. Perilla Filippiinien paakaupungissa ravasimme Myanmarin lahetystossa kolme kertaa. Ensin puuttui yksi valokuva. Muuten lupailtiin, etta “viisumit on noudettavissa ehka jo seuraavana paivana”. Seuraavaksi virkailijat olivat lounaalla. Kolmannella visiitilla saimme kuulla uudelta sedalta (laput toki taytettyina), etta viisumit voi noutaa parin viikon sisalla. Kylma soija nousi pintaan. Bangkokissa oli kylla aikaa viisi paivaa, mutta niihin lukeutuisi uudenvuodenaatto, lauantai, sunnuntai seka Myanmarin itsenaisyyspaiva. Painajaisunet lentorahojen putoamisesta Kankkulan kaivoon alkoivat.
Kotona Bangkokin Khao San Roadilla travelleritoimistot toisen peraan pahoittelivat, etta Myanmariin ei enaa jarkkailla viisumeita heidan toimestaan tai avustuksellaan.
Sydamet tykyttaen saavuimme lentoa edeltavana aamuna Myanmarin suurlahetyston eteen. Kello oli 8:30. Mestan tuli aueta klo 9. Ovi oli auki. Ihmisjono ylsi kadulle asti. Alkoi tunteja kestava elaimellinen taistelu. Seitseman jonotusta, kyynerpaiden vaistelu ja tukku seteleita toivat suuren palkinnon, joka nakyy kuvassa — noutolipuke, SAMALLE PAIVALLE!
Hakukaavakkeita Bangkokissa
Rentoa jonotusta Bangkokin toimipisteella
Viisumivoittolipuke ja huojentunut virne
Nyt on visat taskussa ja hymyt huulilla. Matka voi alkaa!
Thaimaan saaret täyttyvät joulun alla, yllä ja päällä pohjoismaisista kaakaovivahdetta hamuavista maitonaamoista. Kovasta yrityksestä huolimatta todellinen joulu oli jäädä tänä vuonna kokematta. Se jokin vain puuttui.
Koh Sametin illassa tapahtui ihme. Bongasimme taivaalla kirkkaan tähden, jota lähdimme seuraamaan. Tähti johdatti meidät takaisin Bangkokiin, Sami Heikkisen Aalto Kitcheniin (Sun Square 1035/6, Soi Silom 21). Tarjolla oli joulu: ruoka, juoma, musiikki, joulupukin kuumalinja, tunnelma…! Vaikka matkalla muuten kartetaan kaikkea suomalaisuuteen viittaavaa, voin suositella kyseistä elämystä lämpimästi.
Koska budjetti on tiukka, jouduimme nappaamaan jatkolennon joulupäivälle. Kone suuntasi Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Taipei oli todella mieluinen mesta. Kaupunki toi mieleen Tokion mainiot muistot. Buddhalais-kungfuzelaisella saarella oli todella jouluinen tunnelma. Tutumpi keli ja kieli toivat mukavat lisämausteet.
Aalto Kitchen, Bangkok
Joulutikkaria Taipeissa
Joulupaketteja
Hyvää joulua Manilasta!
Nyt katselemaan, kuinka vuosi vaihtuu Manilassa… Nähdään ensi vuosikymmenellä!
EDIT: Tai en tiedä uskaltaako Suomeen edes palata. Manilakin tuntuu turvallisemmalta kuin Suomi. Sellon ampumavälikohtausta ei olisi enää saanut tapahtua (“The incident is Finland’s third major shooting in the past two years”, BBC)!!
Syvimmät osanotot ohrien omaisille (T_T)
Tassa pikapostia Thaimaasta:
Laos on ihana, vaikka Vang Viengin “springbraketuristit” eivat osaakaan kayttaytya. Maa on uskomattoman kaunis yhdistelma jokia, vuoria ja ihania ihmisia.
Vang Viengissa tormattiin Singapore-tuttuihin ja -tuntemattomiin
Pakko sita tuubailua oli koittaa
Laosin paakaupungin, Vientianen holleilta ylitimme rajan Thaimaan puolelle. Rajakylasta matkasimme maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, turismista vapaahkoon Nakhon Ratchasimaan. Kuuden tunnin matka kustansi huikeasti: yksi euro kolmekymmentakahdeksan senttia. Itse city osoittautui varsin uneliaaksi, mutta aidoksi “pikku”kaupungiksi.
Paatimme kruunata tiukan indokiinaretken pienella rantalomalla. Akut latautuu, mahat tayttyy ja pyykit peseytyy nyt Koh Sametilla. Joulupaivana lennetaan Taiwaniin!
Phnom Penhista matka jatkui kohti Siem Reapia ja Gambodzan ylpeytta, Angkor Watia. Angkor Wat nakyy Gambodzassa kaikkialla: lipussa, seteleissa, olutpulloissa ja -tuopeissa… eika suotta. 1100-luvulla kyhatyt rakennelmat ovat todella uskomattoman upeita. Angorin alueella on itse Angkor Watin lisaksi hitosti muitakin nakemisen arvoisia temppeleita. Kaikkien tutkimiseen kuluisi helposti vaikka viikko.
Oluttuoppi 50 US-senttia
Angkor Wat hiton aikasin aamulla
Tomb Raider -meininkia
Slummit syrjemmalla saivat taas pohtimaan
Siem Reapista hyppasimme ylibuukattuun Luang Prabangin koneeseen. Viisumipisteella kateisvaje nosti kylman hien pintaan. Lompakoiden yhteissumma oli 44 USD ja seinassa luku “Finnish Citizens 35 $”. Samassa hassakassa tapasin ruotsalaisen Martinin, joka oli veljensa Karlin kanssa samassa tukalassa tilanteessa. Saimme kuitenkin junailtua itsemme tullivirkailijoiden paremmalle puolelle ja LOYSIMME automatisoidun pankkivirkailiakoneen! Saimme viisumimme ja paatimme jakaa tuktukin.
Osoittautui, etta Martin opiskelee Tukholman KTH:ssa vastaavaa settia kuin mina TKK:lla. Herra on myos vaihto-opiskelujakson (Austraalia) jalkiloylyilla. Hauskaa! :)
Itse Luang Prabang on osoittautunut varsinaiseksi paratiisiksi. Ruotsalaiskavereidemme Lonely Planetin vanhan version teksti: “Travellers utter a distinct ‘ahhh’ when they cross to Laos, like settling into a comfy chair after a long day at work”, kuvaa Luang Prabangin meininkia taydellisesti. Mesta on raikas, lungi, ystavallinen, agressiivisesta kaupustelusta ja kerjailysta vapaa 50 000 asukin backpackertaivas.
Uskomatonta, kuinka nopeasti nelikuukautinen on vierahtanyt. Tuntuu, etta Singaporessa olisi viela niin paljon tekemista ja koettavaa. Positiivisten hommien lisaksi myos negatiivisvivahteisimpia hommia on kasaantunut jakson loppupaahan (osa positiivisia, mutta kiire liu’uttaa niita origon vasemmalle puolelle):
Kampan irtisanominen (kiinaa puhuva asuntovalittaja intti puhelimessa, etta muutosta olisi pitanyt ilmoittaa 1 kk etukateen. Sanoin, etta 3 kk etukateen tarkoittaa myos yli 1 kk etukateen, saan vuokratakuun takaisin torstaina)
…
Viimeinen tentti on siis torstaina klo 9-11. Ennen tenttia luovutetaan kampan avaimet. Heti tentin jalkeen hyppaamme bussiin ja matkaamme Kuala Lumpuriin, josta matka jatkuu kohti Indokiinan valloitusta.
Eilen illalla kumoiltiin NTU:n henkilökuntaklubilla muutamat Ankkurit ja Changit (halvimmat brändit) Jussin vaihto-opintojen päättymisen kunniaksi. Itselläni kummittelee vielä ensi keskiviikon ja torstain tiukat tenttiväännöt.
Tuoppien ja suolapähkinöiden äärellä käytiin keskustelua mm. kestolempparista — matkustelusta. Semesterillinen Singaporea ja Kaakkois-Aasiaa on huomattavissa määrin kohentanut reissaamistaitojamme. Etenkin joustavuuden ja sopeutumisen saralla kehitys on ollut huimaa. Päkpäkkerläävissä yöpyminen ja halvimman (ei-hasslefree) matkustusvaihtoehdon nappaaminen on nyt tuttua puuhaa. Loistavinta kaikessa on se, että Eurooppa on nyt täynnä ilmaisia majapaikkoja. Päätettiin jatkaa reissailukikkailua Vanhalla Mantereella.
Illan aikana nousi taas esille, kuinka meillä suomalaisilla on Vietnamiin harvinainen viisumivapaa pääsy. Rauhanomainen NATOttomuutemme taitaa olla tähän syynä. Sotilaallisesta liittoutumisesta on tullut jauhettua jo niin paljon, että jätän sen tällä kertaa rauhaan.
Sotaliittojen sijaan mieltä vaivaa, kuinka ainoastaan tiettyjen ihmiskäsin piirrettyjen rajojen sisäpuolelle putkahtaneiden ihmisten elämä on täynnä mahdollisuuksia. Nyt en ainoastaan tarkoita suomalaisten viisumivapautta verrattuna esim. hollantilaisiin ja saksalaisiin.
Loton voittonumerot 3, 5 ja 8 tuovat mukanaan joitain maailmanlaajuisesti todella harvinaista palkintoja: vapaus, rauha, sosiaaliturva, ilmainen huippukoulutus. Matkoilla huomaa, kuinka monien muiden arpaliput ammottavat tyhjyyttään.
Toivon syvästi, että jaksan muistaa tämän ja arvostaa voittoa myös koti-Suomessa.
Ensimmäiset tentit on nyt raapusteltu. Viime torstai alkoi Organizational Behaviour & Design -kurssin kokeella. Paikallisilla liiketoimintakurssein tenteillä on tapana olla mallia open book + 2 tuntia aikaa. Mielestäni moinen yhdistelmä on varsin hanurista. Kyseisessä tentissä oli tarkoitus pikakirjoittaa esseevastaukset kolmesta tosielämää jäljittelevästä keissistä laadittuihin kuuteen kysymykseen. Oma luku- ja kirjoitusnopeuteni ei aivan yltänyt työpsykologiataitojeni tasolle.
Torstain toisessa tentissä mitattiin sitten syksyllä koottua mandariiniosaamista. Vaikka kaksituntinen oli mielestäni hyvä aika tentin ratkomiseen, jätti myös tämä testi suuhun kitkerän maun. Eri sivuja pläräilemällä pystyi helposti kräkkäämään muiden sivujen tehtävissä vaadittujen Hanzien piirtoliikkeet. Todellista kinkkiosaamista ei siis päässyt näyttämään. Katsellaan nyt mitä 2. ja 3. päivä järjestettävät informaatiosysteemianalyysin ja palvelumarkkinoinnin tentit tuovat tullessaan.
Mieli halajaa jo Indokiinaan…
Tomi ja Sergei saapuivat mestoille viime viikon alussa. Loppuviikosta läksimme herrojen kanssa valloittamaan Borneon saarta. Suunnitelma oli seuraava: Kota Kinabalu – Bandar Seri Begawan – Miri.
Air Asia lennätti meidät ensin Sabahin pääkaupunkiin Kota Kinabaluun. Kylä osoittautui rannan satay- ja meriherkkuravintoloineen varsin kivaksi. Ensimmäisenä aamuna nappasimme minibussin Kinabalun luonnonpuistoon. Nousu vuoristoon oli korvia lukitseva. Paikan päällä vedettiin parit trekkailureitit. Vaikka vuoristoilma olikin Singaporen soijakelejä viileämpi, oli kipuaminen melko raskasta ja hikistä puuhaa.
Kinabalu-vuori
Kotoisampi vuoristokeli sai naamalle virneen
Kota Kinabalusta napattiin meriyhteys Labuanin kautta Bruneihin. Matka sujui rattoisasti karaokeosastolla Modern Talkingin klassikoiden parissa. Botskissa tutustuttiin mm. israelilaiseen maailmanmatkaajaan. Mies oli viettänyt reissun päällä jo parisen vuotta. Kuiskutellen kyselin, kuinka herra aikoi päästä antisemitistihkön Brunein rajan yli. “Passilla nro 2″, kuului vastaus :)
Bruneissa — tai oikeastaan sen pääkaupungissa Bandar Seri Begawanissa — vieteltiin taas pari yötä. BSB osoittautui leppoisaksi ja hiljaiseksi kyläksi. Meno ja meininki löydettiin vesitakseilla. Nappasimme veneen jokirannasta ja lähdimme kierrokselle. Kuskimme kyyditsi meidät lamppunsa valossa katsastamaan sulttaanin palatsia ja massiivista, Raaseporin kokoista vesikylää. Kauempana merellä räiskyvät salamat lisäsivät tunnelmaa entisestään. Sovimme mainion kuskimme kanssa treffit myös seuraavalle aamulle. Reissu nro 2 suuntautui nenäapinoita bongailemaan. Aamun kruunasi brunssi kuskin kotona vesikylässä.
Kampong Ayeria (vesikylä) vauhtiveneellä
Svante ja Sultan Omar Ali Saifuddien moskeija
Iloisina nenäapinoita metsästämässä
Vesitaksikuskimme kotona aamiaisella
Brunein jälkeen tutkimusmatka jatkui vielä Sarawakin puolelle Miriin. Miristä teimme luontoretken Niahin luonnonpuistoon. Jättimäisissä lepakkoluolissa seikkaileminen taskulamppujen varassa painui syvälle mieleen. Lämmöllä tulee muisteltua myös loistavaa majataloa, Dillenia Guest Housea.
Hostellien ykkönen — Dillenia, Miri
Valoa lepakkoluolan päässä
Kotona odottikin viimeinen kouluhomma: kiinan oral project. Lopputuloksesta näkyy, että aikaa kuolemalinjaan oli vaivaiset pari tuntia. Lisäksi opettajat olivat vetäneet ohjeet pois www:stä, mutta tulipahan jotain (video alla) tehtyä.
Viikonloppumatka Kiinan saaristoon alkoi Hongkongilla, jota ystäväni hyvät olivat hehkutelleet. Ylistysten ansiosta odotukset olivat ylisuuret. Olihan pirvenpiirtäjäkaarti maailmanluokkaa, ihmiset mukavia ja meininki varsin kutkuttavaa, mutta jotain jäi puuttumaan. Voihan olla, että Hongkongin kuvottava rahan katku ja pankkiiripukumiesten leijuminen vaikuttavat liikaa lopputulokseen.
Noudatimme reissulla kiinan opettajani vinkkejä ja matkasimme Hongkongin outlying islandseille – Cheung Chaulle. Saaren meno oli aivan toista luokkaa: ei ainuttakaan turistia, ei ainuttakaan autoa, rantabulevardi täynnä oivallisia kalaravintoloita… Kiitokset vaan vinkistä, 老师. Kotimatkalla Kowlooniin näimme vielä pitkään etsimämme Džonkin (kuvassa alla).
Džonkki Hongkongin yössä
Bruce Lee ja Hongkongin saaren hökkeleitä
Cheung Chaun rantakatu
Honkkarin jälkeen matka jatkui Macaolle. Kasinoteollisuuden ohella saaren katukuvassa näkyy välimeriläinen kädenjälki. Kaupungissa Kiinalainen ja Portugalilainen meininki kohtaavat mielenkiintoisella tavalla, eikä ihme, sillä Portugalilaiset herrat saapuivat jo 1500-luvulla, ja saari luovutettiin takaisin vasta alle kymmenen vuotta sitten. Nyt hommiin!
Päälle puolet vaihto-opiskelujaksosta on nyt lusittu. On aika pohtia, miten NTU ja rakas TKK eroavat toisistaan. Merkittävimpinä tekijöinä näyttelevät resurssit ja rahkeet. Siinä missä TKK:n fuksikurssilla opet joutuvat jättimäisissä luentoteattereissa kaitsemaan satoja opiskelijoita, on NTU:n Business-koulussa varattu jokaista parinkymmenen hengen kotoisaa seminaariryhmää kohden yksi kappale professoreja. Opetuslähtökohdat painivat siis omissa sarjoissaan.
Toinen merkittävä erotekijä on tahti. Teekkarit — tai oikeastaan kaikki länkkäriopistojen opiskelijat — yleensä sluibailevat koko lukukauden ja sykkivät määräaikojen ja tenttipäivämäärien aattoina tai aatonaattoina. Täällä jokaiselle tunnille tulisi valmistautua lukemalla kurssikirjasta 1-2 kappaleellista. Lisäksi seminaaritunneilla tulisi olla valmius vastailla kuhunkin aiheeseen liittyviin erinäisiin yritystapaustehtävien kysymyksiin. Kurssien seminaaritilaisuudet noudattelevat orjallisesti kurssikirjojen kappaleita.
Pirullisin homma kaikista on ryhmätyöt. Jokainen liiketoimintapuolen kurssini sisältää yhden ryhmäesityksen ja yhden jättimäisen ryhmätyön. Hommaa on hitosti ja ryhmien poikkikulttuurisuus ja meidän länkkäreiden matkustusmotiivatio/opiskelumotivaatio-suhde asettavat puuhastelulle oman maukkaan lisämausteen.
Kursseja siis saattaa syksyltä kertyä nelisen kappaletta. AB105 – Organizational Behaviour & Design -kurssilla loistavaakin loistavampi, monia paras ope -palkintoja voittanut Prof. Joo-Seng Tan jutustelee innostavalla ja interaktiivisella meiningillä työpsykologian kiemuroista. Herra tykkää myös usein mainita ja kysellä: “ystävämme Euroopasta: Suomesta/Ruotsista/Hollannista… Miten teillä?”
EDIT: Prof. Tan estyi pitämästä yhtä seminaaria. Hyvitykseksi herra järjesti meille kertausluennon “pienimuotoisilla” tarjoiluilla (katso kuva).
Prof. Tan tarjosi pientä purtavaa
BC203 – Systems Analysis & Design -kurssilla jutellaan systeemien ja prosessien kehittämisestä. Kurssi kuulosti alussa hyvin jännittävältä. Motivaationi on jostain syystä suuntautunut muualle. Ehkä kurssin nimen alkuun tulisi lisätä sana “informaatio”. Prof. Damien Joseph vetää kyllä hyvää settiä ja motivoi opiskelijoita konkreettisilla uravinkeillä ja M&M:llä. Prof. Chung Tuck Siongin vetämä BM305 – Services Marketing on ollut ihan vekkuli kurssi. Seminaarit ja harjoitustehtävät muokkaavat aatoksia palveluliiketoimintaa kohtaan. Proffa pyrkii tunneilla luomaan rentoa ja hyvää ilmapiiriä. Hyvää kamaa!
Kopi-mukin pohjalta löytyy maukas sokeri – Mandariinikiinan perusteet. Opettajamme He Xiaoling on aivan uskomattoman mukava ja taitava. Vaikka saatammekin ruotsalaisen ystäväni Perin (video alla) kanssa olla aasialaispainotteisen luokan heikoimmat lenkit, nautin tunneista kovasti. Oppiminenkin on uskomatonta luokkaa. Kahviloissa pystyy heittelemään myyjälle läpyskät. Lisäksi yllättävän huomattava osa kylteissä ja telkkariohjelmien teksityksissä esiintyvistä merkeistä on tuttuja.
Vielä pari viikkoa seminaareja ja ryhmätyörypistyksiä. Sitten alkaa tenttiviikot ja tosimatkustelut.
Tänä vuonna syysloma oli varsin edellisistä poikkeava. Ensinnäkin syysloma tuli vietettyä vekkuleissa merkeissä Singaporen F1-osakilpailussa, Balilla ja Jakartassa. Toiseksi TKK:lla ei muistaakseni edes ole syyslomaa — vai onko?
Aloitetaan formuloista, jotka todella yllättivät positiivisesti. Vaihto-opiskelujakson alkutaipaleella heittelin pari iltaa kolikkoa siitä, onko törkeän kalliit halvimmat liput todella hintansa arvoisia. Mystinen, tunnelmallinen, kaunis ja ÄÄNEKÄS Singaporen “formulaviikonloppu” sai hymyn myös pihin puoleni huulille.
Halvimmista “walkabout”-lipuista huolimatta pääsimme seuraamaan skaboja oivallisilta paikoilta. Paikat sijaitsivat ökykatsomon vieressä, joten screenit pitivät meidät tapahtumien tasalla. Autojen startatessa viritteli kisakansa valokuvausaparaattinsa konekivääriasentoon. Liipaisimet pysyivät pohjassa lähes kaiken sen ajan, kun autoja vilisti ohi.
Tapahtuman ainutkertaisuus ja tunnelmallisuus saivat myös meidät räpsimään:
Arthur, Vettel, Matt
Heikki
Formulat jatkoivat matkaa Japaniin — me Indonesiaan. Ensimmäisenä kohteenamme oli Balin surffighetto. Kuta Beach alueineen vastasi melko hyvin odotuksiani. Länkkärit surffailevat, juovat, bailaavat, skodeilevat ja pärräilevät.
Muutamien Bali-päivien jälkeen lähdimme etsimään aitoutta Indonesian pääkaupungista Jakartasta. Visiitti oli todella avartava. Taas tuli huomattua, kuinka pallomme on matkalla kohti tuhoa. Saasteen, ihmisten ja slummien määrä on jotain aivan uskomatonta. Kaupunki on saastainen kaaos, mutta ihmiset, kielitaidottomuudestaan huolimatta, äärettömän ystävällisiä. Oheiset kuvat eivät valitettavasti kerro paikasta juuri mitään.
Jakartan “Khao San road” eli Jalan Jaksa
Paikalliset koululaiset treenamassa enkkuaan
Kalasatama — portti sydäntä raastaviin slummeihin
Monas ja minä
Ai niin… Paikalliset pitävät recess weekiä lukulomana, joten meidän länkkäreiden on korkea aika kääriä hihat.
Singapore on pirun iso ja monipuolinen paikka. Saarelta löytyy lähes kaikkea. On Little India, Chinatown, Malay-Arab Quarter, puistoja, ostareita, kaikkea. Muutamat viimepäivät olemme tehneet tutkimusmatkoja saaren eri kolkkiin ja nähtävää riitää.
Kuvia on pyydelty, joten tässä muutamia.
Singaporenintialaisia Pikku-Intian Mustafa Centren edustalla
Arab Street ja Sulttaanin moskeija Kampong Glamissa tai Arabikortteleilla (turisti-ilmaisu)
Enää pari seminaarituntia, niin päästään syysloman viettoon. Syysloma alkaa mukavasti Formula 1 -osakilpailulla Singaporessa. Skabojen jälkeen suunnataan Balille surffailemaan.
Siinä se nyt on, uusi koti! Parin viikon takainen huoneenvuokrausprosessi oli kerrassaan mielenkiintoinen. Sain malesialaiselta kaverin kaverilta mystisen puhelinnumeron, jonka takaa paljastui mandariinikiinaa sujuvasti puhuva kiinteistövälittäjä. Sovimme treffit.
Saavuimme kiinteistötalouskonsulttini Jussin kanssa paikalle. Kiinteistövälittäjä näytti paikat, jonka jälkeen jäimme Jussin kanssa istuskelemaan vuokrattavana olevaan huoneeseen. Välittäjä kertoi hintapyynnön olevan 650 $. Heitimme vastatarjouksen 550 $. Välittäjä naurahti, mutta lähti päävuokralaisen luo toiseen huoneeseen. Hetkisen kuluttua hän palasi huoneeseen ja kertoi uuden hinnan 620 $. Naurahdimme ja tarjosimme 600 $. Muutaman edestakaisen sahauksen jälkeen hinnaksi sovittiin lopulta 600 $/kk.
HDB-asunnossa asuminen on mitä singaporelaisinta. Noin 80-90% väestä asuu kyseisissä valtion vuokrakämpissä. Emme ole törmänneet yhteenkään länkkäriin kyseisen lähiön alueella. Naapuriston paikalliset ihmiset — ei siis vain lapset — viettävät paljon aikaa pihalla. He pelailevat sulkista, kuntoilevat ulkoilmakuntolaitteilla, istuskelevat ja rupattelevat, harjoittavat tai chitä ja uhraavat esi-isille (kuva alla).
Nanyang Technological Universityn Business Schoolin yksi tärkeimmistä opetusmetodeista yritystapausten (eng. case) kasitteleminen. Kuvailen pari mini-casea, jotka ovat herättäneet minussa ajatuksia.
Indonesialaisella pikkusaarella länkkariporukkamme syö, juo, syö ja juo kolme paivää taukoamatta. Kaikki kulut heitetään bungalowimme piikkiin. Sunnuntaina kokonaislaskumme on 3 160 000 Indonesian rupiaa. Rupatellessamme yöllä eräälle bungalow-kompleksimme baarimikolle tarjoamiemme oluiden äärellä, paljastaa hän kuukausipalkkansa – 2 500 000 rupiaa. Palkka edellyttää 6–7-päiväisiä työviikkoja ja 12–16-tuntisia työpaiviä.
Bangkokissa lihava, hikinen ja haiseva vanha länkkari datailee keskustan baarissa. Nuori kaunis thai-nainen odottaa kiltisti vieressä. “Tuhlaamme” Lauran kanssa UPJ:n päivän palkan ja vietämme yön Enkelten kaupungin yllä kuin kuninkaalliset.
Juttelemme singaporelaisen taksikuskin kanssa Suomen ja Singaporen sääerosta. Kerron kuinka me suomalaiset valitamme talvella kymyyttä ja täällä kuumuutta. Kuski paljastaa, ettei Singaporen ilmastoon totu ikinä. Paikalliset kuulemma valittavat myös. Keskustelu ajautuu filosofian kultaisille raiteille. Chauffööri kertoo, kuinka hänen kotiseurakuntansa papin vastaanottopöydän takana on kyltti: “I complained because I had no shoes — until I met a man who had no feet”.
Eilinen lauantai oli bueno! Jussin isobroidin lokaalit frendit roudasivat meidät Tiong Bahrun food courtin kautta keskelle paikallista ulkoilmapopshowta. Videosta saa pienet eksoottisen tunnelman maistiaiset.
Tiong Bahrun food courtilla. Svante, Jussi, Tim, Nathan ja ensimmäiset Tiikerit
Huippu-DJ vinguttaa levyä Zoukin alkuillassa
Loppuillasta päädyimme Zoukiin, jonka sanotaan olevan maailman top 10 -seduloiden joukossa.
Viikkoja on kulunut jo aika monta. Arkipäivät ovat miltei kaikki kuluneet “Otaniemessä” eli NTU:n kampuksella. Otaantumisen välttämiseksi viikonloput on vietetty muilla mailla. Toissa viikonloppuna reissattiin Kuala Lumpuriin. Matkanteko sujui varsin mukavassa levyasennossa. Perillä pyörittiin kaupungilla, tsiikailtiin tornit ja batu temppeli.
Viime viikonloppu hurahti kanariansaarimeiningillä Indonesian Bintan-saarella. Juoma ja ruoka oli hyvää, vesi oikean väristä, ja hinnat kohdallaan.
Parhaillaan meneillään oleva, keskiviikkona alkanut vkl on pyhitetty turistiudelle täällä koti-Singaporessa. Siitä viikko, niin hurahdan Bangkokiin, jossa vihdoin tapaan Lauran.
Aamulla pari tuntia kiinaa ja iltapäivä uima-altaalla. Suomalainen opiskelijapoika on täällä kyllä ihmeissään. Videosta voi miltei aistia tunnelman eksoottisuuden.
Iloksenne voin kuitenkin todeta, että iltapäivän rehvastelu päättyi kuuden tunnin kirjastovisiittiin. Puuhastelimme Sakun kanssa Services Marketing -kurssin “kotiläksyjä”. Jokaiselle seminaaritunnille tulee valmistautua huolella. Seminaariryhmissä professorit ja maikat kuumottelevat opiskelijoita esittämään omia aikaansaannoksiaan, mikä todella motivoi opiskelijoita opiskelemaan pitkin lukukautta.
Tänään luimme tiiliskivikirjasta — jotka muuten maksavat täällä vain 20 € (Suomessa 70-100 €) — muutamat kappaleet ja sovelsimme oppeja meille annettuun yritys-caseen. Hommaa on pirusti joka kurssilla. En yhtään ihmettele, että paikalliset jampat ja mimmit pänttäävät kirjastolla aamusta iltaan. Tänään iltaysin aikoihin pääsin kuitenkin kuittailemaan: “Joks’ te luovutatte!?”.
Siinä se vihdoin on! Sain lopulta hinkattua itselleni varsin hyvän lukujärjestyksen. Kurssien vaihtamisen, seminaariryhmien vaihtamisen ja kiinan nappaamisen kanssa saikin painia aika kovin. Pyyntöni opiskella kiinaa evättiin ensin NTU:n byrokratiaosaston toimesta, mutta eilen sain sähköpostin, jossa kerrottiin uudesta positiivisemmasta päätöksestä.
Kiinan kanssa ongelmana oli aluksi vaihto-opiskelijoiden määrä. NTU:n kannan mukaan yli 2 länkkäriä/ryhmä on liikaa. Muiden kurssien ja ryhmien vaihtamisen ongelmana on, että mitkään luennot tai seminaarit eivät missään vaiheessa saa mennä päällekkäin. Kurssi- ja ryhmäpaikoista pitää siis ensin luopua, ennen kuin kyseiselle paikalle voi ottaa uutta kurssia. Add/drop-jakson aikana tuhannet opiskelijat kärkkyvät tietsikoillaan vapautuvia paikkoja. Jotkut ovat jopa koodanneet itselleen ohjelmapätkiä, jotka hoitavat kurssipaikkakaappaukset hetkessä. Ryhmien ja kurssien vaihtelu on siis aika kuumottavaa hommaa.
Asun uskomattomassa paikassa. Saarta voisi pitää miltei täydellisenä. Tänään lilluimme meressä ja löhöilimme hienolla hiekalla palmujen juurella. Jussin, saksalaisen Hannesin ja kanadalaisen Joshin kanssa ihmettelimme uuden kotikaupunkimme eksoottisuutta. Omaa mieltäni lämmittää erityisen suuresti myös Singaporen kulttuurinen diversitetti. On kinkkejä, inkkareita ja malaijeja. Loistavaa!
Kurssien valkkaaminen on ainoa asia, joka sapettaa. Kaikkien vaihto-opiskelijoiden on ensin hyväksytettävä haluamansa kurssit hitaassa byrokratiakoneistossa. Mikäli joku kurssi menee jostain kumman syystä tiukan seulan läpi, on kurssin kaikki ryhmät jo ehtineet täyttyä. Surkeaa kurssivalintaprosessia on yritetty paikata lukuisilla epäkäytettävillä portaaleilla.
Harmitus paikataan reissulla! Huomenna pakataan kamat — passi, hammasharja ja bokserit — ja suunnataan kohti Kuala Lumpuria.
