Archive for the ‘Mielipidekirjoitukset (fi)’ Category

February 22nd, 2008

Ilmaisun kahleet

Juttelimme Juhanan ja erään toisen tutalaisen kanssa lounaalla Suomen energiapolitiikasta. Keskustelut kääntyivät kuitenkin aika nopeasti toiseen kuumaan aiheeseen, ilmaisun ja internetin vapauteen. Taiteilija Ulla Karttusen lapsipornon epäinhimillisyyttä kuvaava teos tuottikin keskustelunavauksen lisäksi Karttuselle syytteen. Olen toki sitä mieltä, että myös taiteilijoita koskee Suomen lait. Asiassa on vain yksi suuri ongelma.

Suomen valtio rajoittaa suomalaisten internetin käyttöä suodattamalla kansalaisilta lapsipornoa esittävät sivustot — ja samalla varmuuden vuoksi muitakin sivustoja [IT-viikko 22.2.2008]. Mielestäni ongelmassa tulisi taas kerran mennä pintaa syvemmälle ja oikeasti puuttua globaalin maailman epäkohtiin. Ei riitä että pelastetaan vain suomalaiset silmät epäinhimillisyydeltä. Ja mitä netin rajoittamiseen vielä tulee, miksei valtio voisi samalla isähahmon lailla taluttaa kansalaisia Kohlbergin rappusia alas estämällä myös MP3-tiedostojen ja piraattivideoiden levittämisen?

February 17th, 2008

Oodi ilolle

Onneksi olkoon Kosovo. Suvereenit valtiot voisivat nyt olla ystävällisiä ja tunnustaa Kosovon ansaitun itsenäisyyden. Mielestäni jokaisella kansalla on oikeus itsenäistyä, kunhan motivaattori on henkinen eli vapaus eikä fyysinen eli suurempi palvelu-, teollisuus- tai raaka-ainelompakko.

February 14th, 2008

Pyhät sodat

Useat tanskalaiset lehdet tekivät suuren ystävänpäiväeleen. Ne julkaisivat uudestaan muslimeita loukannet pilapiirrokset. Tuntuu, että tanskalaiset ovat alkaneet käymään omaa pyhää sotaansa, jossa he puolustavat sananvapautta ja länsimaisia arvoja. Erona muutaman hurahtaneen muslimin käymään “jihadiin” — jolla ei oikeasti ole mitään tekemistä islamin kanssa — tanskalaiset käyttävät henkistä väkivaltaa fyysisen sijasta, mikä ei ole mielestäni yhtään sen suvaittavampaa.

February 7th, 2008

d’Höntti

Helsingin Sanomat kertoo tänään Suomen vaalijärjestelmäuudistuksen etenemisestä. Artikkelissa kerrotaan, miten oikeaan suuntaan otetaan varovaisia askeleita. Artikkeli ja supertiistai toivat taas mieleeni Yhdysvaltain vaalijärjestelmän monimutkaisuuden ja typeryyden. Mielestäni selkeässä presidentinvaalissa tulisi siirtyä suoraan vaalitapaan, jossa koko liittovaltiossa kaksi eniten ääniä saanutta esivaaliehdokasta — puolueestaan riippumatta — jatkaisivat toiselle kierrokselle. Nykyinen puolueen sisäinen taistelu Barracin ja Billaryn välillä vaikeuttaa hävinneen ehdokkaan kannattajien siirtymistä voittaneen taakse, mikä taas helpottaa liiaksi Johnin valintaa.

January 30th, 2008

Kahlittu koodi

Lounaspöydän keskustelut kääntyivät Open Sourceen ja Vanhasen saamaan lahjaan. On melko typerää, että suomalaisissa kouluissa ruvetaan kouluttamaan Microsoftille kuuliaisia asiakkaita. Koulujen tulisi nimenomaan suuntautua käyttämään vapaan lähdekoodin tuotteita. Ihmiskunnan menestys pohjautuu yhteistyölle ja sen parhaalle apuneuvolle, kielelle. Jos kieli kahlitaan ja salataan, ei uljas maailmamme kehity.

January 27th, 2008

Karhulla tekaistut vaarat

Ravintolassa tartuin pitkästä aikaa iltapäivän roskalehteen. En muista kumman lehtitalon tekele kyseessä oli. Yksi juttu joka tapauksessa pysäytti lukemaan. Kansallisen Kokoomuksen Arja Karhuvaara toi julki pelkonsa suomalaiseen yhteiskuntaan soluttautuvia maahanmuuttajaterroristeja kohtaan. Täysin pöyristyttävää. Suomella ei toistaiseksi ole mitään kaunaa kenenkään kanssa. Halutessamme voimme tietenkin sitä hankkia liittymällä Yhdysvaltain keksimään sivilisaatioiden ja uskontojen väliseen suursotaan.

Tällaiset letkautukset syövät omaa kunnioitustani Kokoomusta kohtaan. Mielestäni sydämeltään ja epäinhimillisyydeltään oikeistolaiset voisivat perustaa Suomeen ikioman republikaanisen puolueen ja jättää nerot, taloudelliselta ajattelultaan oikeistolaiset kokoomukseen, joka ansaitsisi ainakin minun ääneni.

January 26th, 2008

Harvain Yhdysvallat

Nyt mieleeni muistuikin, miten isän kanssa pari viikkoa sitten juteltiin Yhdysvaltain presidenttipelistä. Pohdimme miten typerää olisi, että USA:n viimeisimmät viisi presidenttiä olisivat: Bush, Clinton, Bush, Bush, Clinton. Mielestäni tällaista asetelmaa voisi ainakin käytännössä kutsua harvainvallaksi, mikä taas saa aikaan suuren dilemman. Miten Yhdysvallat voi pitää oikeutenaan ja velvollisuutenaan sotia maailmassa demokratian ja vapauden puolesta?

January 20th, 2008

Komposiittiesirippu

Serbian tuleva ajautuminen uuden rautaesiripun itäpuolelle harmittaa. Toisaalta kyseessä oli vasta 1. kierros, mutta pelkäänpä että Nikolic vie voiton. Jos Tadic veisi, saisi Euroopan unioni yhden valttikortin käteensä Kosovon itsenäistymistä ajatellen. Peukalot pystyyn toiselle kierrokselle.

January 18th, 2008

Töllöttäminen edistystä?

Luin eilisestä lehdestä (Metro 17.1.08) ihmestyttävän jutun. Jutussa kerrottiin suomalaisten televisionkateselua kartoittaneesta tutkimuksesta. Tutkimuksessa tuli ilmi eri kanavien katselijamäärät sekä televisiottomien suomalaisten lukumäärä. Lehti kirjoittaa: “Suomalaisista yhä 7% ilman televisiota”. Omasta mielestäni television omistaminen ja katsominen ei todellakaan kuvaa edistyksellisyyttä. Televisio on mediavanhus, jonka kuukahtaminen näkyy jo horisontissa. Uuteen uljaaseen maailmaan ei liity että joku valitsee, mitä kerrotaan ja näytetään. Media, jonka äärelle pääsemisestä voisi kirjoittaa muodossa “edelleenkään”, on internet.

January 15th, 2008

Liberty, Freedom, Peace — Peace?!?!

Vaikka 22. syntymäpäiväni lähestyy, odotan jo kahdettakymmenettäkolmatta. Tuolloin Amerikan Yhdysvallat saa uuden presidentin — toivottavasti Barack Hussein Obaman tai edes toisen paikallisen demarin (vrt. Kansallinen Kokoomus). Nykyinen “maailman johtaja” vieraileekin parhaillaan Lähi-idässä käymässä saudien kanssa asekauppaa ja valittamassa heille Jenkkilän korkeaa öljybarrelin hintaa. Mikä hauskinta Bushin matkasuunnitelmiin kuuluu myös oman maineensa pönkittäminen puhumalla ensimmäistä kertaa kautensa aikana maailman kauneimmasta asiasta — rauhasta. Noh, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

January 12th, 2008

Stora Marx

Omistajaohjaustahtipuikkoa heilutteleva Häkämies on valitettavasti oikeassa (HS 12.1.08). Kannattamaton yritys ei voi millään ilveellä – paitsi kommunismitaikatempulla – työllistää ihmisiä. Kovin harmillista mutta ainut mahdollisuus on löytää hallituksen ojentamilla rahoilla kahdellesadalleneljällekymmenelle jampalle uutta duunia.

December 19th, 2007

Osta, osta, osta!!!

Hiki virtaa kainaloista, vaikka takki ja kaulahuivi roikkuvat käsivarrella, ihmisiä tunkeilee, kaikki ovat äksyllä tuulella, kaikilla on kiire, kukaan ei hymyile… Joulunajan ostovimma on kammoksuttavaa. Olisiko äärimaterialismille mitään vaihtoehtoa?

Mitä jos vain lapsille ostettaisiin lelut ja leikki-iästä varttuneet osoittaisivat toisilleen jollain muulla tavalla, miten paljon toinen ihminen itselle merkitsee? Keskustelut, kirjeet, halaukset…

December 14th, 2007

Aneet

Hyvät helsinkiläiset ja Helsingissä vierailevat, voisitteko ystävällisesti olla paikkaamatta huonoa omaatuntoanne tukemalla kerjäläistoimintaa? Kun euro kerjäläisen McKahvimukiin kilahtaa, uusi kerjäläinen Aleksille vilahtaa. Maksamalla kylmästä kohmeisille kerjääville ihmisille ilmaisette hyväksyntänne maailmalle, jossa osa ihmisistä joutuu koko päivän polvillaan anomaan rahaa muilta.

Jos — ja toivottavasti kun — podette pahaa mieltä maailman epäoikeudenmukaisuuden vuoksi, olkaa ystävällisiä ja lahjoittakaa hilunne mielummin avustajaorganisaatioiden kautta omassa kotimaassaan kärsiville.

December 11th, 2007

Venäläinen demokratia osa n ja n+1

Venäjällä rakennetaan hiukan länsimaista poikkeavaa demokratiaa. Venäjän federaation istuva presidentti voitti duumanvaalit ja seuraava presidentti on jo valittu vaikka vaalit pidetään vasta ensi vuonna. Onneksi olkoon, Dmitri Medvedev, federaation tuleva kakkosmies!

December 6th, 2007

Patria

Jos haluat nähdä arkipäivän ongelmasi uudessa valossa sytytä tänä iltana sinivalkoinen kynttilä ja laita taustalle soimaan Jannen biisi “Finlandia” (mieluiten lyriikoilla).

Ilman edellisten sukupolvien raskasta työtä olisimme äskettäin äänestäneet duumamme enemmistöpuolueeksi Jedinaja Rossija-nimisen köörin. Tukijoiden osuus äänestäneistä on kauppojen psykologisesta hinnoittelusta tuttu 69,9%. Sytytä siis se kynttilä. Tee se rohkeasti. Minäkin luulin, että isänmaallisuudella olisi jotain tekemistä fasismin ja rasismin kanssa, mutta olin väärässä.

November 17th, 2007

Awtot

Kunnanjohtajamme Jussi on väläytellyt mielenkiintoista ideaa yksityisautoilun lisäämisestä ja tukemisesta. En usko että noin viisas mies on oikeasti antamiensa lausuntojensa kannalla. Taitaa Jussi-poika vaan nuoleskella ytimen yrittäjien pyllyjä. Haluaisin kyllä nähdä miten paljon keskustaan omalla citymaasturillaan ajavat käyttävät keskustan yrittäjien tarjoamia palveluita verrattuna joukkoliikenteen välineillä köröttäviin.

November 13th, 2007

Nietzche a.k.a. Nietche, Nietzche, Nietsche, Niitse, Neitze, Nieitszche, Nietze

HS tänään vieraskynä: Henrik Rydenfelt pääsi Svanten ajatusten lähteelle

November 12th, 2007

Ice Berg

Juttelin viisaan isoisäni kanssa Jokelan tapahtumista. Pääsimme lopputulokseen, jonka mukaan vastaavia tapahtumia ei voi estää netin valvomisella, ei koulun turvamiehillä eikä asemyynnin rajoittamisella. Hyytävässä meressä pitää sukeltaa, jotta näkisimme muutakin kun vain jäävuoren huipun.

Sukellettaessa pinnan alle nähdään mielenterveysongelmat. Niiden hoitaminen on sinänsä parempi kuin huipun muokkaaminen, mutta järkevin ratkaisu ei piilekään vielä tällä syvyydellä, vaan pinnalla tulee vetää vielä syvempään henkeä. Ainut ratkaisu on sukeltaa aivan pohjalle ja tutkia mielenterveyttä horjuttavat syyt ja puuttua niihin!

November 8th, 2007

Odysseus

Jokelaolikssenpaikannimijokelamitäköhänargumenttejamurhaajaoikeastivoisiesittääpitäisinukkuamuttaasiavaivaapäätätyperintäihmisisissähänonjuurivihajasitävastoinkauneintahienointaarvostettavintatavoiteltavintajaarvokkaintarakkausjoshänrakastivihaaolihäntodellaeksyksissätuntemaniihmiskunnananalysoinnissajokaistaihmistärakastaajokumikänostaaihmiskunnanyväksivihataasmädäntääihmiskunnankoulusurmatedustivatvihaajotenmurhaajaoliitseasiassamuidenihmistenalapuolellavarsinainenletztemenschniinnonietzschenmielestäarvonmittarinapitäisikäyttääsuuruuttahyvänjapahansijaannytainakinmurhaajaosoittautuiletztemenschiksikoskamyönsirakkaudenolevanvihaasuurempaasanomallarakastavansavihaajotenrakkausonsiisvihaasuurempaaainiinjuttelinabdirisakinkanssapuhelimessamehäntultiintulokseenetteiluokiolisillepitäisivieläkertoasalatieestäfilosofiastajoslukiolaineneiolevalmiskäsittelemäännietzscheäväsyttäämuttaeisaauntayleensäkykenemättömätkohauttavatfilosoviallevainharteitaanmuttajosfilosofiaantutustujaonsairasjaluuleevieläymmärtävänsäasioistajotainlopputulosonhirveäohonaapurikinsammuttivalonsanukahtikohanlauramielenkiinnollakuulisinmitenmurhaajavoiperustellayhteiskunnanolevanmätäyhteiskunnanjokatarjosisilleeväätomanajatusmaailmankehittämiseenjavieläilmaiseksimitenvoiollaoikeudenmukaistatappaaihminenjokaomistaaelämänsämuidenauttamiselleopettamisellehuomennapitäiskirjottaaseesseejavastaoikeastaantapahtumaolitaashirveäkopiovillinlännenmeiningistävaikkamurhaajaselittikuinkapäässeensäjohonkinhienoonmetafyysiseenlopputulokseenhenkisestimurhaajaolivainsairaseineronytpitääkyltallentaajamennänukkumaanihmiskunnanmoraalijaoikeudenmukaisuuskehittyyjatkuvastitappamineneioleoikeinenääkehittyneidenihmistenarvomaailmassanytsave

November 7th, 2007

Ihmisroutujen älykkyydessä on eroja

Keskustelu Sabirin kanssa sai minut taas käyttämään aivoja tehokkaammalla, nautinnollisella tavalla. Kiitos. Hesarissa pohdittiin pari viikkoa sitten taas, miten joku on tutkinut eriväristen ihmisten älykkyyden eroja. Testissä oli loogista päättelyä yms.

Miten typerää tämä on? Kaikki ihmiset omaavat saman potentiaalin oppia mitä tahansa. Jos testi koostuu kysymyksistä, jotka perustuu länsimaiseen kulttuuriin, ja joihin länsimainen koulujärjestelmä tarjoaa vastaukset, ei testissä ole mitään järkeä.

Ainut kysymys, millä ihmisen älykkyydestä saadaan jotain todellista irti on: “Onko eri ihmisrotujen älykkyydessä eroa”. Jos vastaaja vastaa ei, on vastaaja älykäs. Jos sama testi toistetaan tarpeeksi monelle rodun edustajalle, saadaan älykkyyseroista jotain pientä osviittaa.

September 12th, 2007

Todelliset haasteet: Finnlandisierung, Finnlandisierung ja Finnlandisierung

Jyri Häkämies osui Yhdysvalloissa naulan kantaan määritellessään Suomen kolme suurinta turvallisuuspoliittista haastetta. Koskakohan Suomessa luovutaan itsesensuurista ja uskalletaan sanoa, mitä todella Venäjästä ajatellaan? Toisaalta Venäjän haasteellisuus ei tarkoita sitä, että meidän tulee liittyä Yhdysvaltain sotaliittoon ja hankkia haasteiden lisäksi itsellemme turvallisuuspoliittisia uhkia.

September 5th, 2007

Onneksi olkoon Tanska

Tanskassa on pidätetty miesjoukko terrori-iskujen valmistelusta. Helsingin Sanomissa oli mainio näkökulma aiheesta (Annukka Oksanen HS 5.9.). Oksanen ihmettelee miksi tanskalaiset ihmettelevät terroristien tekoja.

Äitini isä — joka on viisain tuntemani ihminen — pohdiskeli Madridin pommi-iskujen jälkeen, miksikäs ei terroristeilla olisi oikeutta vastahyökkäykseen, jos Espanja kerran on sodassa Irakia vastaan. Koska mm. paljon puhuttu tanskalainen sukellusvene kerran osallistuu Irakin aavikkosotaan, ei tanskalaisilla ole oikeutta ihmetellä ja kummastella kotiin palaavia sinkkiarkkuja eikä vihamielisiä terroristeja.

August 29th, 2007

Eräät jumalat elävät yhä

“Jumala on kuollut”, totesi nerokas Friedrich Nietzsche. Totta tosiaan kristinuskon jumala on kuollut, mutta Allah elää yhä. Minusta on käsittämätönta, miten länsimaisten pilapiirtäjien (viimeksi Lars Vilkin) tulee rahvastella kuvanvapaudella, kun vastassa on toisen kulttuurin elävä jumala.

Kristinuskon jumalalla kesti kuolla 1900 vuotta. Miten voimme olettaa, että muut jumalat kuolisivat nopeammin. Jos joku olisi pilkannut vastaavalla tavalla Jeesusta 622 vuotta sitten, olisi seuraukset olleet kamalat. Ensin järki käteen, sitten vasta piirustusvälineet.

August 27th, 2007

Päästöstä kauppaa

Ruuhkamaksut Helsinkiin, kiitos. Isoveljemme Tukholman ruuhkat vähentyneet 22%. Positiivisena seurauksena ruuhkamaksuista voineen myös pitää 25-30 tukholmalaisen ennenaikaisen kuoleman välttämistä vuotuisella tasolla (Naturvårdsverket). Kenenkään suomalaisen takapuoli ei ole niin leveä, jottei se mahtuisi julkiseen kulkuvälineeseen.

July 24th, 2007

Kansandemokratiaa kansalle

Helsingin Sanomien etusivulla (tai ei etusivulla, koska Hesari on myynyt sielunsa kaupallisuudelle:) seisoo käsittämätön uutinen: “Ministereille kielto vastata kyselyihin”. Vaikka Matti Vanhanen on huippuseksikäs unelmien poikamies, ei hän voi ruveta purkamaan demokratiaa.

Nykyisten demokratioiden tulee ehdottomasti noudattaa vallan nelijako -oppia. Nerokkaan Montesquieun kolmikkon tulee kaveriksi nostaa media. Medialle tulee olla avoin kaikissa valtion asioissa. Vain näin saadaan aikaan tervettä keskustelua ja kansanedustajat sekä etenkin valtioneuvostoon kelpuutetut todella edustavat kansaa.

June 30th, 2007

Aseet tappavat — eivät ihmiset

Häkämiehen ei todellakaan tule antaa Suomen Kalashnikoveja Afganistaniin. Millekään aseille en pysty keksimään parempaa paikkaa kun Suomen puolustusvoimien syvimmät korrodoivat kätköt. Vaikka Suomen valtioneuvoston koostumus on suht’ oikeistohenkinen, ei ole tarpeen nöyristellä Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja, ja avittaa sen sotaretkiä.

June 7th, 2007

Kellertävä lehdistö on ruskeata

Itse nautin suuresti tabloidilehdistä. On erittäin mielenkiintoista lukea lehdistä kaikista tärkeistä ihmisistä ja siitä, mitä he ovat tehneet milloinkin. Arvostan suuresti, että saan yksityiskohtaista tietoa siitä, miten Matti ja Merikukka saattoivat ystävänsä sairaalaan ja millaisessa kaaressa WC-paperirulla lensi. Aaah.

Maailmanpolitiikan tapahtumat jäävät tällaisen rinnalla – ei vain kakkoseksi – vaan kolmoseksi. Tässä muutamia mielenkiintoisia otsikoita, jotka oikein viettelevät lukijat syventymään tekstien pariin: “Kypsyn äidiksi hitaasti”, “Ihmisten ilkeys yllätti meidät”, “Pirkko voi mättää herkkuja”, “Pepe muksii säkkiä”, “Airalle riittää Suomen suvi”, “Uskalsin heittäytyä rakkauteen”, “Mari hurahti lavatansseihin”, “En uskalla tavata sukulaisiani”, “Kaksi lasta riittää Millalle”, “Olen höpsö, en seksikäs”, “Perheeni pitää jalat maassa”, “Mary karisti raskauskilot”, “Heikki ei viihdy puvussa”, “Haluamme poikavauvan”… (OHO 22/2007)

May 9th, 2007

Tappion päivä

Venäjä koittaa nousta edesmenneen Neuvostoliiton tasolle maailman supervaltojen ja maailmanpoliittisien vaikuttajien kööriin. Vaikka yleensä Svanten löytää vähemmistöjen oikeuksien puolelta, puuttuminen suvereenin Viron sisäisiin aisioihin tuohduttaa mieltä.

Patsaan siirtäminen on toki myös Viron puolelta aivan ylimääräistä brassailua EU- ja NATO-jäsenyydellä Moskovan suuntaan, mutta silti. Venäjä myös kokeilee kepillä kylmän sodan aikanaan jäädyttämää jäätä. Yhdysvaltain ohjustorjuntajärjestelmä ei välttämättä lämmitä Putinin mieltä, mutta on järjetöntä haastamalla haastaa riitaa.

Myös Kosovossa Venäjä laittaa oman kieroksi vääntynen ulkopoliittisenlusikkansa soppaan, vaikka Ahtisaarella olisikin jo gourmet-resepti hallussa. Miten valtio voi olla näin lapsellinen? Miksi kaikesta pitää yrittää saada kinaa aikaan? Kohta mietitään taas, mikä meni vikaan.

May 7th, 2007

Moken vika

Kari Lehtonen imuroi maalin, joten Suomi hävisi Ruotsille ainoastaan Lehtosen takia. Jos Lehtonen ei olisi päästänyt helppoa maalia, Suomi olisi voittanut Hannut. Suomesta olisi tullut maailman mestari, jos Lehtonen ei olisi koskenut tuohon kiekkoon. Myös Hannan tuleva huono menestys Helsingissä pidettävässä laulukilpailussa on tuon Mämmikoura-Karin vika.

April 27th, 2007

Ratkaisu maailman ongelmiin

Ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin olikin loppujen lopuksi kovinkin yksinkertainen. Ihmeen harva sen on tosin tällä pallolla oivaltanut. Vihjeitä ja vinkkejä sen löytämiseen antaa kuitenkin jo lähestulkoon jok’ikinen uskonto. Uskonnot ovat taas olleet ihmiskunnan kulttuurien perusta.

Tieto oikeasta on siis löydettävissä jokaisen ihmisen sisältä. uskon, että myös sinä oivallat sen, jos vaan maltat pysähtyä miettimään, mikä onkin jo ratkaisun ensimmäinen osa — pysähtyminen. Toinenkin osa on yksinkertainen, mutta edellyttää monelta ensimmäistä. Eläessäsi, tehdessäsi päätöksiä, käyttäytyessäsi asetu itse toisen ihmisen tilalle.