Archive for the ‘Päiväkirja (fi)’ Category

July 5th, 2009

Kesälomaa

Hetki on koittanut. Olen lomalla. Viimeisistä lomapäivistä onkin vierähtänyt jo tovi. Tällä hetkellä nautimme Tornin Ateljee baarissa hintavahkosta kahvista sekä auringon ja sateen leikkimielisestä esteettisestä kisailusta Helsingin kattojen yllä. On lomassa omat puolensa.

Peppi-pentu

Peppi-pentu

Eilen “kipaisimme” Pihtiputaalta aivan uskomattoman söpön koiranpennun Lauran äidille. Iltasella hioimme Kaislassa Mikon ja kumppaneiden kanssa liiketoimintasuunnitelmia kuntoon.

Singapore alkaa kutkuttelemaan. Lähtö onkin jo ovella (5.8.).

June 24th, 2009

Juhannus Kustavissa

IMG_9399.JPG

Juhannus tanssittiin tällä kertaa Mikon Annin mökillä Kustavissa. Seura, sää ja puitteet olivat huippuluokkaa. Alustavien haastattelujen mukaan vaikuttaa siltä, että Kustavin juhannussää oli harvinaisen täydellinen. Lauantai ja sunnuntai saivat hien virtaamaan jopa kesävarustuksessa. Grillissä tirisi lohta, kanaa, makkaraa ja kasviksia. Juomapöytä notkui Korean, Bordeauxin ja yllättäen myös Californian laadukkaista tuotoksista. Myös pannussa poriseva kahvi oli jostain — eli Hondurasista— kotoisin. Tähän kaikkeen kun lisätään vielä puusauna sekä meren liplatus ja kimallus, päästään aika täydelliseen juhannukseen. Kiitokset isäntäparille ja muille vieraille!

June 17th, 2009

Työviikko takana

infosystem.jpgHuomenna torstaina on tapaaminen polvilekurin kanssa, joten ensimmäinen sairasloman jälkeinen työviikko on nyt takana.  Hommien ja työporukan loistavuuden takia työpäivät ovatkin venyneet aika pitkiksi. Tällä viikolla suunnittelin, toteutin ja testauttelin web-pohjaista informaatiojärjestelmää. Ensimmäinen prototyyppi pyöriikin jo Design Factoryn kosketusnäytöllisellä infokoneella kahvilassa. Suurin ylpeyden aihe järjestelmän toiminnassa on, että järjestelmä hakee kaiken sisältönsä jo käytössä olevista järjestelmistä: Design Factoryn Wikistä ja Google-kalentereista.

Tänään käväisimme Juhanan kanssa muuten kuntosalilla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Fysioterapeutin määräämien polvijumppien lisäksi pykertelin muutamat penkkipunnerrukset ja hauiskäännöt. Nyt voikin hyvin mielin virittäytyä juhannuksen viettoon.

June 9th, 2009

Ensiaskeleet paluumatkalla yhteiskuntaan

Juhlistimme tänään Abun kanssa EU-parlamenttivaalien suurta voittoa. Kaksi paikkaa on varsin bueno saavutus. Myös se, että helsinkiläisistä yli puolet käyttivät äänioikeuttaan, lämmitti mieltäni kovasti. Puimme suosikkiaiheitamme: vasemmiston vajoamista, keskustan alueellistamispolitiikkaa, perussuomalaisten populismia ja kokoomuksen pelottavia vivahteita. Toki myös Jani Sievinen sai paljon tilaa keskusteluissamme.

Ystävän tapaamisen ohella otin tänään myös toisen askeleen kohti edessä häämöttävää suloista arkea. Hyppäsin kotiovelta 7:n raitiovaunuun ja ostin kertalipun. Nautin ihmisten, kaupungin ja sen vaaleanvihreän puistokasvuston näkemisestä niin paljon, että poistuin vaunusta vasta sen ajettua täyden kierroksen.

June 4th, 2009

Kivun, sairastamisen ja paranemisen psykologia

Kuten todettua yritän parhaillaan toipua vasemman polveni eturistisideleikkauksesta porukoideni luona Raaseporissa. Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen viikko on “vierähtänyt” pääasiassa levytysasennossa jalka jääpussien ympäröimänä kohoasentoon tuettuna. Paranemisen edistyminen on tuntunut tuskallisen hitaalta. Vaikka rakastankin suuresti vanhempiani, veljeäni ja koiraamme, ja tunnen jo erosta aiheutuvan ikävän, haluaisin silti palata kotiin lähemmäksi suloista arkea — ihanaa tyttöystävääni, hyviä kavereitani ja uskomattoman loistavaa työyhteisöäni.

Viikon merkittävimmät tapahtumat paranemisen kannalta osuivat eiliseen. Keräilin listan mieltäni askarruttaneista polvi- tai pikemminkin pohjekysymyksistä ja soitin lekurilleni. Kuullessani pohkeenlaajuisten mustelmien sekä pohkeeseen seistessä virtaavien nesteiden aiheuttaman jättimäisen turpoamisen kuuluvan juuri kyseisessä leikkausmenetelmässä joskus asiaan, olin äärimmäisen helpottunut. Tunsin kuinka paranemiseni eteni, epätietoisuuden karistua, useilla päivillä.

Kunnia toisen oivallisen parannuskeinon keksimisestä kuuluu äidilleni. Hän oivalsi tarjota pukukoodiksi shortsien sijasta pitkiä housuja. Pitkälahkeiset housut piilottavat mieltäalentavat leikkaushaavat ja mustelmat. Kaksi harppausta kohti parempaa yhden päivän aikana. Mahtavaa!

Kipu, sairastaminen ja paraneminen ovat yllättävän psykologisia asioita. Tunnustaessani niiden psykologisen luonteen, annan positiivisten psykologisten seikkojen edesauttaa paranemistani. Tällä tavoin saadaan rakennettua iteratiivinen paranemisprosessi. Enköhän kohta pomppaa jo kunnolla pystyyn.

May 30th, 2009

Kuntoutumista Raaseporissa

Kotiutumisesta on nyt pari päivää. Matkasin Opelin takapenkillä, mitä ihmeellisimmässä asennossa, porukoiden luokse Raaseporiin. Olen koittanut orjallisesti noudattaa kivuliasta kuntoutusohjelmaa. Jotkut liikkeet vetävät kyllä hampaat irveen ja muutaman ärräpään niiden välistä. Hommaan kuuluu myös turvotuksen lieventäminen jäähauteilla ja kohoasennoilla. Kaiken kaikkiaan kuntoon tuleminen vaatii aika paljon, mutta eiköhän kova tsemppi lopulta palkita.

Duunailtiin Mikon kanssa Relanderin Jukalle eurovaalisivu sekä -nettimainoskampanja. Kurkkaa ja äänestä: http://jukkarelander.fi.

May 28th, 2009

Kuulumiset sairaalasta

Ortonissa ACL-leikkauksen jälkeen

Ortonissa ACL-leikkauksen jälkeen

Tervehdys! Vasemmanpuoleinen polveni sai eilen uuden eturistisiteen. Leikkauksen kulku ei ole mitenkään liian kirkkaana mielessä. Jotain muistikuvia on polven vasaroimisesta ja kyynärtaipeen pistelystä.

Kahdenkymmenenneljän tunnin pötköttely laittaa jo selkää koetukselle. Tänään onkin vuorossa fysioterapeutin jumppa- ja kävelykoulu. Toivotaan, että polven uusi osa osoittautuu oivalliseksi.

May 24th, 2009

Turuus ja Nipponissa

Loppuviikosta muotoutui varsin vekkuli. Perjantaina nautiskelimme J-P:n kanssa TaiK:n MoA-näyttelyn parhaimman annin. Vahvat esteettiset kokemukset oli tietenkin hyvä huuhdella alas maukkaan oluen ja auringon tuottamalla yhteisvoimalla. Mukaan Oljenkorren terassille liittyi myös Intiankadun ystäväni Mikko.

Samu muutti Turkuun

Samu muutti Turkuun

Lauantain ja sunnuntain vietinkin muuttaessa ystävääni Samua Suomen Turkuun. Turku osoitti parhaita puoliaan: kimalteleva Aurajoki, vastapuhjenneet vaaleanvihreät lehdet sekä opiskelijahintaiset maukkaat kebabit. Turku onkin varsin mukava paikka. Illalla saimme vihdoin koottua vanhan Design Factoryn kesätyököörin kasaan sushi-pöydän ympärille. Autenttinen sushi-mestarimme Aino varmisti päivällisen täydellisyyden.

Kiitos kaikille kivasta viikonlopusta!

May 15th, 2009

Uusi sivusto, ym.

Jes! svante.fi:n uusi versio on nyt täällä. Nyt osoite on vielä piilossa (osoitteessa: svante.fi/blog), mutta siirrän sen aivan kohta tuttuun svante.fi-osoitteeseen. Tässä vielä elämän viimeisimmät highlightsit:

  • Vaihtopaikka Singaporessa varmisui
  • Eturistiside leikataan 27.5.
  • Opiskelukevät on paria tenttiä vaille paketissa
  • Kukka-lehden 2. vuosikerta ilmestyy ensi viikolla

May 9th, 2009

Svante ja lupa kävellä, tuplajuhlat Raaseporissa

3 oli lekurikäyntieni lukumäärä menneellä viikolla. Toisella kerralla varmistuttiin siitä, että lisävaurioiden vaaraa ei polvessa enää ole. Sain siis luvan astua vasemmalla jalalla ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Voin kuvitella, että N. Armstongin kuuluisa askel tuntui miltei yhtä hyvältä. Onnekkaiden ihmisten tulisi arvostaa kävelemisen mahdollisuutta! Elämä helpottui huomattavasti keppien jäätyä odottamaan vakuutusyhtiön sponsorointipäätöstä ja tulevaa eturistisideleikkausta. Nyt juhlimaan äitienpäivää ja isän synttäreitä.

May 3rd, 2009

Vappu ja matka Raaseporiin

Kovan tsempin ja ystävien seuran ansiosta pystyin viettämään lähes normaalin vapun. Aatto Espalla ja päivä Kaivarissa. HKL:n päätös olla ajamatta kolmosratikkaa vappuaattona tuntuu kyllä yhä kämmenissä ja käsivarsissa. Kyynärsauvoilla liikkuminen on hiton raskasta. Tiistaina klinkkaan magneettikuviin ja keskiviikkona onkin lekuriaika. Urheilun ajattelu haikeuttaa, mutta mieli kohoaa istuessani tässä Toman seurassa “Sikalan” sohvalla.

April 26th, 2009

Polvi, business, koulu

Fudismatseissa rikottu polvi alkaa tavallaan olla jo kävelykunnossa. Tänään jäivät kepit kotiin käydessäni lähi-Alepassa. Tiistaina käyn vilauttamassa polvea lekurille, jonka pitäisi nyt pystyä arvioimaan kierukoiden ja siteiden kunto. Luut ovat tosiaan kunnossa 23 vuotta jatkuneen maito-, juusto- ja jäätelöfanituksen ansiosta.

Koulu- ja business-saralla menee ihan hyvin. Käväsin perjantaina ihailemassa tuotekehityskurssin tiimien huikeita aikaansaannoksia PD Galassa Design Factoryssä. Assarointihommien tiimoilta pitäisi vielä jaksaa tarkistaa n. 30 opiskelijan XHTML-harjoitustyöt ja omia harjoitustöitä pitäisi kyhäillä vielä pari kappaletta. Toukokuun puolenvälin tentitkin alkavat jo pikkuhiljaa kolkutella takaraivossa. Mikon kanssa ollaan muuten myös väännetty vähän liiketoimia.

April 19th, 2009

Tennistä ja loistotyyppejä

Kulunutta viikkoa leimaa vahvasti tennis. Avasimme Heinin, Juhanan, Juhan ja Jaakon kanssa ulkotenniskauden Otanimen kentillä. Hauskaa ja tehokasta! Toinen tennisteemaan liittyvä viikon juttu on Vokaalitennis-peli, jonka puuhasimme yhdessä Studio 4 -kurssin tiimimme kanssa. Video lopullisesta pelistä on nähtävillä alla. Viikon varrella kerkesin viettämään paljon aikaa myös muiden loistavien tyyppien kanssa. Aamuinen Pyry-serkun fudismatsi sekä meneillään oleva veljesten välinen ilta kruunasivat tämän mahtavan viikon.

 

April 12th, 2009

Tallinna roks!

Pääsiäinen sujuu varsin mukavasti huolimatta siitä, että hoivissamme viikon viipynyttä Totti-koiraa onkin jo hiukan ikävä. Vietin pari päivää frendini penthousessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä samppanjaa juoden. Murkinointi hoidettiin luonnollisesti kaupungin parhaissa paikoissa, joista esiin vosi nostaa Ravintola Elevantin. Lehmanin veljesten kädenjälki näkyi muuten Tallinan hinnoissa. Kokonaisuudessaan reissu oli varsin täydellinen. Suosittelen lämpimästi vierailua Helsingin parhaassa naapurikaupungissa.

April 2nd, 2009

Aallonkorkeus nousee

Eilen oli havaittavissa aikamoista aallokkoa. Aamulla aamiaistettiin Aalto-yliopiston uuden rehtorin Tuula Teerin virkaanastujaisten kunniaksi. Iltapäivällä saatiin puolestaan nauttia Aalto-korkeakoulusäätiön puheenjohtajan Matti Alahuhdan mietteistä koskien hyvää johtajuutta elämässä ja yritysmaailmassa. Alahuhta sivusi tietenkin myös Aalto-yliopistoa. Luento oli osa Esa Saarisen filosofian luentosarjaa.

Käytettävyys, sosiaaliset verkostot ja vaihtoehtoiset vuorovaikutuksen välineet ovat työllistäneet viimeaikoina koulun puolesta. Nyt pitäisi vielä kirjoitella vähän estetiikasta ja taiteesta. Pikkuhiljaa jäljellä alkavat olemaan vain tentit. Opettajanhommiin kuuluva opiskelijoiden työiden arvostelu on myös vienyt aika paljon paukkuja. Siellä se kesä kuitenkin kolkuttelee.

March 18th, 2009

Suuri OLOsessio ja Kukka-lehti

Taas on kerennyt tapahtua niin paljon. Onneksi onnistuin tsemppaamaan itseni taas tähän Notepadin äärelle. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessäni on tänään – tai noh, eilisen puolella – puitu “suuri OLO-sessio”. Tapahtuma oli osa tutkinto-ohjelmamme 10 v. juhlavuotta. Tapahtumassa mielenkiintoiset veijarit (kansanedustaja ja tekniikan tohtori Jyrki J. Kasvi, Kauppakorkeakoulun vararehtori, professori Timo Saarinen, Media Factoryn vetäjä ja journalistiikan professori Maija Töyry sekä infolaisten oma professori Tapio Takala) keskustelivat yhdessä kanssamme poikkitieteellisyydestä, Aalto-yliopistosta, Suomesta, maailmasta ja elämästä. Antoisan keskustelun kuuntelemisen ja keskusteluun osallistumisen lisäksi oli todella mukavaa nähdä Timoa pitkästä aikaa. Illan kruunasi jälkipelit Teerenpelissä loistavassa seurassa.

Toinen asia, joka pyörii yhä mielessä on ensimmäinen tuttuakin tutumman päätoimituksen toimittama Kukka-lehti. Lue!

March 4th, 2009

Mökkireissu

Viime viikonloppu hurahti loistoporukassa mökillä Imatran lähellä, näköetäisyydellä Venäjän federaation rajalta. Möksällä tuli saunottua, avanto”uitua” sekä aterioitua varsin hyvin. Kaupunkiin palattiin vasta sunnuntai-iltana. Viikonlopun kouluhommat siirtyivätkin tyylikkäästi sunnuntain ja maanantain väliselle yölle. Kaiken järjen mukaan 4. periodin tulisi olla hiukan kolmatta kevyempi. Perjantaina käytiin muiden muassa kirjoittelemassa viestinnän johdantokurssin tentti Porthaniassa. Myös viimeinen opetustilaisuus tuli pidettyä tänään.

P.S. Singapore näyttää hyvältä

February 24th, 2009

Svante LIVE

Kouluhommien ohella kerkesin käväisemään tutkinto-ohjelmamme killan korismatsissa. Vähän harmittaa, että viimevuotinen salibandyottelussa sattunut polvihaaveri jännittää vielä takaraivossani. Oikeastaan ainut laji, jonka harrastaminen ei kuumota, on rakas jääkiekko. Täytyypä ottaa kaikki ilo irti Helsingin harvinaisesta talvesta.

Matkustettuani yhtä luentoa varten 2*40 minuuttia, päätin pienenä iltapuhteena selvitellä teknisiä ratkaisuita reissailua korvaamaan. Sainkin kikkailtua ratkaisun osoitteeseen svante.fi/live. Joku veikkonen voisi istua luennolla ja lähettää sisältöä kännykän avulla webbiin. Tekniikka on ihanaa!

February 14th, 2009

3T/B-konsepti

Rakas päiväkirja, mitä tehdä tälle helmikuuta leimaavalle krooniselle kiireydelle? Suureksi onnekseni olen kouluhommien välissä kyennyt myös tapailemaan hyviä ystäviäni. Eilen kierreltiin Juhanan kanssa Kolmosella ja juotiin maukasta mansikkajuomaa. Tänään näin vihdoin myös Harrin. Pasilan kuppila loi hyvät puitteet vanhojen muistelulle ja uusien haistelulle. Huomenna taas jääkiekkoiltapäivä Brakulla klo 16:00.
Nähdään siellä!

February 5th, 2009

Ahtisaari TKK:lla, luistelua Bragulla

Helmikuu on ollut todella helmi tähän mennessä. TKK muisti minua kirjeellä, jossa kerrottiin minun olevan TKK:n ehdokas Singaporen opiskelijavaihtoon. Pallo on nyt Nanyang-yliopistolla. Eilen istuskeltiin Nobel-miehen luennolla. Ahtisaari kertoi palkinnon jälkeisestä elämästään, maailman poliittisesta tilanteesta sekä isänmaan meiningeistä.

Nyt on aivan pakko hehkuttaa vielä tämäniltaista luisteluretkeä. Käytiin Lauran kanssa Brankun kentällä viilettämässä
loistokuntoisella tekojäällä. Braahen kentällä ja sen yhteydessä toimivassa kahviossa ja luisinvuokraamossa on aivan uskomaton tunnelma. Individualismi, kapitalismi, hektisyys ja kilpailu ovat siinä ympäristössä vieraita käsitteitä. Tunnelma on kaakaonlämmin ja romanttinen. Sulkekaa telkkarit ja tietokoneet! Suosittelen Brakun iltaa kaikille koko sydämestäni.

January 29th, 2009

Studio 2 -kurssin assarointi

Studio 2-kurssin pyörittäminen on lähtenyt hienosti käyntiin. On nautinnollista opettaa ja varsinkin olla mukana seuraamassa oppimista ja kehittymistä. Erityisesti nerojen ja luovien informaatioverkostojen fuksien kanssa on todella palkitsevaa työskennellä. Itsekin käyn nyt kevällä monia mielenkiintoisia kursseja. Eksyin muuten taas Esa Saarisen vetämän filosofia ja systeemiajattelu-kurssin luennolle. Esa todellakin sai taas ajatusten verkostoni majakkamääreet syttymään ja valaisemaan tietä uusille ajatteluväylille. Aijonkin tästä lähtien tehdä älyvirittäytymisestä jokakeväisen jutun.

January 20th, 2009

Minä ja Barack

National Mall -alue täyttyi tänään tuttuun tapaan syntymäpäiväjuhlieni takia. Tällä kertaa väki juhli tavallista railakkaammin. Täytinhän nyt pyöreät 23 vuotta. Veikkaan, että seuraavat kekkerit järjestetään taas vasta olympiadin päästä. Meno tuolloin ei välttämättä tule olemaan yhtä fanaattista.

January 16th, 2009

Hampurin matka, kuumeilua

Saatuani matkakuumetta laskettua loistavan Hampurin matkan avulla, suureksi kiusakseni perinteinen kuume valtasi ruumiin. Pahimmillaan käytiin jo aika suurissa lukemissa, mutta nyt otsalla on huomattavissa pientä viilenemisen merkkiä.

Terassikahvit Alsterin ja Elben syleilyssä

Terassikahvit Alsterin ja Elben syleilyssä

Kuten todettua matka Hampuriin oli todella huikea. Oli mukava nähdä tätiä ja hänen miestään pitkästä aikaa. Hampurin mielenkiintoisimmat kaupunginosat, korttelit, ravintolat ja baarit aukeavat paljon vaivattomammin, kun kiertelee niitä ammattilaisten seurassa. Tiukat allennusmyynnit takasivat sen, ettei yksi matkalaukku enää riittänyt paluumatkalle. Kaiken kaikkiaan todella mukava reissu. Kiitokset vielä isäntäpariskunnalle!

January 6th, 2009

Tätiä moikkaamaan!

Vuosi on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin. Ulkojäille on päässyt jo pari kertaa skrinnailemaan, kikkailemaan ja tietysti lämimään! Eilen puuhasteltiin ja suunniteltiin Otto-kolleegani kanssa keväällä vetämäämme Studio 2-kurssia. Tammikuun kruunaa, että pääsemme vihdoin Lauran kanssa moikkaamaan kummitätiäni Liisaa sekä Nielsiä Hampuriin! Lento nousee perjantaiaamuna viiden hujakoilla. Takaisin tullaan maanantaina.
Auf Wiedersehen!

January 1st, 2009

Vanhan vuoden kujeiden summa

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Juhlimme vuodenvaihdetta Vallilassa ja Senaatintorilla. Vuosi 2008 oli aika huikea. Ensinnäkin pallomme tuli vuoden aikana entistä tutummaksi. Viime kalenterivuonna kerkesin reissailemaan yli kahdessakymmenessä eri valtiossa. Vuosi oli myös opintojen kannalta erittäin antoisa. Koulu onkin maistunut oikein hyvältä. Työnteon sarallakin hommat meni vallan nappiin. Keväällä hääräilin ohjelmointikurssin opena ja kesällä sain olla mukana luomassa Aalto-yliopistoa uskomattoman mahtavassa kansain- ja tieteidenvälisessä porukassa. Mitäköhän 2009 tuo tullessaan?

December 22nd, 2007

Juhanan kekkerit

Juhanan kemut oli kivat. Jatkot piti olla Swengissä, mutta aukioloaikaongelman takia siirryttiin muutama ravitola Ullanlinnaan päin. Kyseisessä ravitolassa oli hurja meno ja meininki.

December 19th, 2007

Yksi tentti enää

Kuvatekniikan ja markkinoinnin tentit takana. Enää yksi — Studio yksi. Ollaan käyty tsiikailemassa joululahjoja ja helsinkiläistä ravintolatarjontaa.

December 13th, 2007

Varaus Lontooseen, lähtö Pariisiin

Viikonloppu oli loistava. Kiitokset paikalla olijoille. Varattiin nyt hotelli Lontoosta enkkuaamiaisineen. Torstaina lähtö Pariisiin.

December 13th, 2007

Tuntiopettajan pesti TKK:lla varmistui

Jes! Sain palautettua ohjelmointiharjoitustyön, joten pääsen aloittamaan lukemisen markkinoinnin tenttiin. Pikkustressiä lievittää tänä iltana kokkailtu jouluruoka. Ai niin minut valittiin assistentiksi ohjelmoinnin peruskurssille.

December 11th, 2007

Pariisissa

Pariisi oli oikein söpö ja ihana. Eiffelin huipulla tuuli niin kovaa, että baskeri meinasi lentää päästä. Näin 12 kertaa kun parisiilainen henkilö heilautti huivinsa olkansa yli. Ranskalainen keittiö tarjosi ihania herkkuja ja vatsataudin, joka sai minut voimaan hiukan pahoin, kuumeilemaan yms.

Taudinaiheuttajaksi jäljitettiin Champs Elysee’n varrella olevan kaffelan nokialaiseen vesijohtoveteen tehty sorbetjäätelö. Taudista huolimatta matka oli mahtava. Oli kiva reissata pitkästä aikaa iskän, äiskän ja Tommin kanssa. Kiitoos.