Pakko se nyt on myöntää: vaihto-opiskelu ja sitä seurannut uskomaton elämysmatka ovat nyt paketissa. On siis myös aika höylätä kesäparta :(
Ennen ja jälkeen höylän
Saapuessani huomasin, kuinka Suomi pani parastaan. Vastassa oli ihana raikkaus, hiljaisuus ja rauhallisuus sekä kummallinen individuaalisuus. Kukaan ei vilkuta. Kukaan ei pyydä päästä samaan valokuvaan. Kukaan ei huutele: “Boss”, “Sir”, “Mister”. Kukaan ei tyrkytä mitään. Vastaan tulevat ihmiset näyttävät omituisen vaaleilta ja suorasilmäisiltä. Puissa ja maassa on kummallista, kaunista, kimaltavaa, hopeisen valkoista hilettä. Ahh!
Nyt pitäisi opetella taas nukkumaan mooonta yötä samassa sängyssä, vaihtamaan vaatteita, käymään suihkussa ja käyttämään vessapaperia. Katsotaan miten miehen käy.
Lonely Planet ja Wikitravel tiesivät etukäteen kertoa, että matkasta Myanmariin tulee mielenkiintoinen. Esimerkiksi rahaan liittyvät faktat kuulostivat vähintäänkin vekkuleilta:
Rahanvaihtajat saattavat kieltäytyä vaihtamasta dollariseteleitä, joiden sarjanumerot alkavat merkeillä “CB”
Inflaatio n. 27 %
Shwedagon Pagoda
Kyseisistä palluroista hetkahtamatta, pakkasimme Bangkokin Suvarnabhumilla kyytiin tukut yhdysvaltalaisia in-god-we-trusteja. Saavuimme Myanmarin ykköskaupungin Yangonin uneliaalle “kansainväliselle” lentokentälle, ohitimme rahanvaihtotiskin sekä taksijonon ja hyppäsimme lennosta taksikuskin kyytiin. Kurkkasin kännykkää: “No service”. Avasin karttaohjelman: “Your location could not be determined”.
This is Burma!
Mikäli sotilasjuntit jätetään omaan arvoonsa, Myanmar näytti meille matkan aikana todella kauniit ja ystävälliset thanakalla meikatut kasvot. Yövyimme todella mukavan, junttaan kypsyneen perheen omistamassa guest housessa (kerron yhteystiedot henkilökohtaisesti, jos matkaat), vierailimme upeilla buddhalaisilla temppelialueilla sekä nautimme hyvästä ja halvasta ruoasta. Ei ihme, että lähes jokainen Myanmarin kanssamatkustaja kertoi ylittäneensä kuukauden mittaisen viisumiajan usealla päivällä hintaan 3 USD/d.
Munkit ovat täällä supertähtiä. Vasemmalla takana kolonialismia
Marketti
Yangonilainen lähiö
Yangonin katuelämää. Horisontissa liikenneympyrä
“All animals are equal but some are more equal than others.” – Orwell, Burma
Minä ja Buddha
Mielestäni sotilasjuntan boikotointi ei saisi olla syynä Myanmarin syrjimiselle. Maa ja sen ihanat kansalaiset todella ansaitsevat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa. Tue vapauden ja kansanvallan aatetta sekä paikallista yrittäjyyttä! Matkusta Myanmariin!
Nahdessani jurriset tuubailijaturistimassat Vangviengissa 17.12., tein hatikoidyn paatoksen. Tilasin meille lennot Myanmariin. Paatos oli matkan kallein. Hintavampaa AirAsia-lentoa saa todella etsiskella. Vuoden 2008 Lonely Planet hehkutteli, kuinka Khao San Roadin travelleriagentit jarkkaavat viisumit Myanmariin paivassa, kahdessa tai kolmessa — maksuvalmiudesta riippuen. Kirja kuitenkin suositteli viisumien hankkimiseen jotain “hiljaisempaa” kaakkoisaasialaista paakaupunkia. Me valitsimme Manilan.
Hakukaavakkeet Manilassa
Lentolippua tilatessa katsastin kalenterissa olevan viisi arkipaivaa Manilaa. Sen luulisi riittavan. Perilla Filippiinien paakaupungissa ravasimme Myanmarin lahetystossa kolme kertaa. Ensin puuttui yksi valokuva. Muuten lupailtiin, etta “viisumit on noudettavissa ehka jo seuraavana paivana”. Seuraavaksi virkailijat olivat lounaalla. Kolmannella visiitilla saimme kuulla uudelta sedalta (laput toki taytettyina), etta viisumit voi noutaa parin viikon sisalla. Kylma soija nousi pintaan. Bangkokissa oli kylla aikaa viisi paivaa, mutta niihin lukeutuisi uudenvuodenaatto, lauantai, sunnuntai seka Myanmarin itsenaisyyspaiva. Painajaisunet lentorahojen putoamisesta Kankkulan kaivoon alkoivat.
Kotona Bangkokin Khao San Roadilla travelleritoimistot toisen peraan pahoittelivat, etta Myanmariin ei enaa jarkkailla viisumeita heidan toimestaan tai avustuksellaan.
Sydamet tykyttaen saavuimme lentoa edeltavana aamuna Myanmarin suurlahetyston eteen. Kello oli 8:30. Mestan tuli aueta klo 9. Ovi oli auki. Ihmisjono ylsi kadulle asti. Alkoi tunteja kestava elaimellinen taistelu. Seitseman jonotusta, kyynerpaiden vaistelu ja tukku seteleita toivat suuren palkinnon, joka nakyy kuvassa — noutolipuke, SAMALLE PAIVALLE!
Hakukaavakkeita Bangkokissa
Rentoa jonotusta Bangkokin toimipisteella
Viisumivoittolipuke ja huojentunut virne
Nyt on visat taskussa ja hymyt huulilla. Matka voi alkaa!
Thaimaan saaret täyttyvät joulun alla, yllä ja päällä pohjoismaisista kaakaovivahdetta hamuavista maitonaamoista. Kovasta yrityksestä huolimatta todellinen joulu oli jäädä tänä vuonna kokematta. Se jokin vain puuttui.
Koh Sametin illassa tapahtui ihme. Bongasimme taivaalla kirkkaan tähden, jota lähdimme seuraamaan. Tähti johdatti meidät takaisin Bangkokiin, Sami Heikkisen Aalto Kitcheniin (Sun Square 1035/6, Soi Silom 21). Tarjolla oli joulu: ruoka, juoma, musiikki, joulupukin kuumalinja, tunnelma…! Vaikka matkalla muuten kartetaan kaikkea suomalaisuuteen viittaavaa, voin suositella kyseistä elämystä lämpimästi.
Koska budjetti on tiukka, jouduimme nappaamaan jatkolennon joulupäivälle. Kone suuntasi Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Taipei oli todella mieluinen mesta. Kaupunki toi mieleen Tokion mainiot muistot. Buddhalais-kungfuzelaisella saarella oli todella jouluinen tunnelma. Tutumpi keli ja kieli toivat mukavat lisämausteet.
Aalto Kitchen, Bangkok
Joulutikkaria Taipeissa
Joulupaketteja
Hyvää joulua Manilasta!
Nyt katselemaan, kuinka vuosi vaihtuu Manilassa… Nähdään ensi vuosikymmenellä!
EDIT: Tai en tiedä uskaltaako Suomeen edes palata. Manilakin tuntuu turvallisemmalta kuin Suomi. Sellon ampumavälikohtausta ei olisi enää saanut tapahtua (“The incident is Finland’s third major shooting in the past two years”, BBC)!!
Syvimmät osanotot ohrien omaisille (T_T)
Tassa pikapostia Thaimaasta:
Laos on ihana, vaikka Vang Viengin “springbraketuristit” eivat osaakaan kayttaytya. Maa on uskomattoman kaunis yhdistelma jokia, vuoria ja ihania ihmisia.
Vang Viengissa tormattiin Singapore-tuttuihin ja -tuntemattomiin
Pakko sita tuubailua oli koittaa
Laosin paakaupungin, Vientianen holleilta ylitimme rajan Thaimaan puolelle. Rajakylasta matkasimme maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, turismista vapaahkoon Nakhon Ratchasimaan. Kuuden tunnin matka kustansi huikeasti: yksi euro kolmekymmentakahdeksan senttia. Itse city osoittautui varsin uneliaaksi, mutta aidoksi “pikku”kaupungiksi.
Paatimme kruunata tiukan indokiinaretken pienella rantalomalla. Akut latautuu, mahat tayttyy ja pyykit peseytyy nyt Koh Sametilla. Joulupaivana lennetaan Taiwaniin!
Phnom Penhista matka jatkui kohti Siem Reapia ja Gambodzan ylpeytta, Angkor Watia. Angkor Wat nakyy Gambodzassa kaikkialla: lipussa, seteleissa, olutpulloissa ja -tuopeissa… eika suotta. 1100-luvulla kyhatyt rakennelmat ovat todella uskomattoman upeita. Angorin alueella on itse Angkor Watin lisaksi hitosti muitakin nakemisen arvoisia temppeleita. Kaikkien tutkimiseen kuluisi helposti vaikka viikko.
Oluttuoppi 50 US-senttia
Angkor Wat hiton aikasin aamulla
Tomb Raider -meininkia
Slummit syrjemmalla saivat taas pohtimaan
Siem Reapista hyppasimme ylibuukattuun Luang Prabangin koneeseen. Viisumipisteella kateisvaje nosti kylman hien pintaan. Lompakoiden yhteissumma oli 44 USD ja seinassa luku “Finnish Citizens 35 $”. Samassa hassakassa tapasin ruotsalaisen Martinin, joka oli veljensa Karlin kanssa samassa tukalassa tilanteessa. Saimme kuitenkin junailtua itsemme tullivirkailijoiden paremmalle puolelle ja LOYSIMME automatisoidun pankkivirkailiakoneen! Saimme viisumimme ja paatimme jakaa tuktukin.
Osoittautui, etta Martin opiskelee Tukholman KTH:ssa vastaavaa settia kuin mina TKK:lla. Herra on myos vaihto-opiskelujakson (Austraalia) jalkiloylyilla. Hauskaa! :)
Itse Luang Prabang on osoittautunut varsinaiseksi paratiisiksi. Ruotsalaiskavereidemme Lonely Planetin vanhan version teksti: “Travellers utter a distinct ‘ahhh’ when they cross to Laos, like settling into a comfy chair after a long day at work”, kuvaa Luang Prabangin meininkia taydellisesti. Mesta on raikas, lungi, ystavallinen, agressiivisesta kaupustelusta ja kerjailysta vapaa 50 000 asukin backpackertaivas.
Uskomatonta, kuinka nopeasti nelikuukautinen on vierahtanyt. Tuntuu, etta Singaporessa olisi viela niin paljon tekemista ja koettavaa. Positiivisten hommien lisaksi myos negatiivisvivahteisimpia hommia on kasaantunut jakson loppupaahan (osa positiivisia, mutta kiire liu’uttaa niita origon vasemmalle puolelle):
Kampan irtisanominen (kiinaa puhuva asuntovalittaja intti puhelimessa, etta muutosta olisi pitanyt ilmoittaa 1 kk etukateen. Sanoin, etta 3 kk etukateen tarkoittaa myos yli 1 kk etukateen, saan vuokratakuun takaisin torstaina)
…
Viimeinen tentti on siis torstaina klo 9-11. Ennen tenttia luovutetaan kampan avaimet. Heti tentin jalkeen hyppaamme bussiin ja matkaamme Kuala Lumpuriin, josta matka jatkuu kohti Indokiinan valloitusta.
Eilen illalla kumoiltiin NTU:n henkilökuntaklubilla muutamat Ankkurit ja Changit (halvimmat brändit) Jussin vaihto-opintojen päättymisen kunniaksi. Itselläni kummittelee vielä ensi keskiviikon ja torstain tiukat tenttiväännöt.
Tuoppien ja suolapähkinöiden äärellä käytiin keskustelua mm. kestolempparista — matkustelusta. Semesterillinen Singaporea ja Kaakkois-Aasiaa on huomattavissa määrin kohentanut reissaamistaitojamme. Etenkin joustavuuden ja sopeutumisen saralla kehitys on ollut huimaa. Päkpäkkerläävissä yöpyminen ja halvimman (ei-hasslefree) matkustusvaihtoehdon nappaaminen on nyt tuttua puuhaa. Loistavinta kaikessa on se, että Eurooppa on nyt täynnä ilmaisia majapaikkoja. Päätettiin jatkaa reissailukikkailua Vanhalla Mantereella.
Illan aikana nousi taas esille, kuinka meillä suomalaisilla on Vietnamiin harvinainen viisumivapaa pääsy. Rauhanomainen NATOttomuutemme taitaa olla tähän syynä. Sotilaallisesta liittoutumisesta on tullut jauhettua jo niin paljon, että jätän sen tällä kertaa rauhaan.
Sotaliittojen sijaan mieltä vaivaa, kuinka ainoastaan tiettyjen ihmiskäsin piirrettyjen rajojen sisäpuolelle putkahtaneiden ihmisten elämä on täynnä mahdollisuuksia. Nyt en ainoastaan tarkoita suomalaisten viisumivapautta verrattuna esim. hollantilaisiin ja saksalaisiin.
Loton voittonumerot 3, 5 ja 8 tuovat mukanaan joitain maailmanlaajuisesti todella harvinaista palkintoja: vapaus, rauha, sosiaaliturva, ilmainen huippukoulutus. Matkoilla huomaa, kuinka monien muiden arpaliput ammottavat tyhjyyttään.
Toivon syvästi, että jaksan muistaa tämän ja arvostaa voittoa myös koti-Suomessa.
Ensimmäiset tentit on nyt raapusteltu. Viime torstai alkoi Organizational Behaviour & Design -kurssin kokeella. Paikallisilla liiketoimintakurssein tenteillä on tapana olla mallia open book + 2 tuntia aikaa. Mielestäni moinen yhdistelmä on varsin hanurista. Kyseisessä tentissä oli tarkoitus pikakirjoittaa esseevastaukset kolmesta tosielämää jäljittelevästä keissistä laadittuihin kuuteen kysymykseen. Oma luku- ja kirjoitusnopeuteni ei aivan yltänyt työpsykologiataitojeni tasolle.
Torstain toisessa tentissä mitattiin sitten syksyllä koottua mandariiniosaamista. Vaikka kaksituntinen oli mielestäni hyvä aika tentin ratkomiseen, jätti myös tämä testi suuhun kitkerän maun. Eri sivuja pläräilemällä pystyi helposti kräkkäämään muiden sivujen tehtävissä vaadittujen Hanzien piirtoliikkeet. Todellista kinkkiosaamista ei siis päässyt näyttämään. Katsellaan nyt mitä 2. ja 3. päivä järjestettävät informaatiosysteemianalyysin ja palvelumarkkinoinnin tentit tuovat tullessaan.
Mieli halajaa jo Indokiinaan…
Tomi ja Sergei saapuivat mestoille viime viikon alussa. Loppuviikosta läksimme herrojen kanssa valloittamaan Borneon saarta. Suunnitelma oli seuraava: Kota Kinabalu – Bandar Seri Begawan – Miri.
Air Asia lennätti meidät ensin Sabahin pääkaupunkiin Kota Kinabaluun. Kylä osoittautui rannan satay- ja meriherkkuravintoloineen varsin kivaksi. Ensimmäisenä aamuna nappasimme minibussin Kinabalun luonnonpuistoon. Nousu vuoristoon oli korvia lukitseva. Paikan päällä vedettiin parit trekkailureitit. Vaikka vuoristoilma olikin Singaporen soijakelejä viileämpi, oli kipuaminen melko raskasta ja hikistä puuhaa.
Kinabalu-vuori
Kotoisampi vuoristokeli sai naamalle virneen
Kota Kinabalusta napattiin meriyhteys Labuanin kautta Bruneihin. Matka sujui rattoisasti karaokeosastolla Modern Talkingin klassikoiden parissa. Botskissa tutustuttiin mm. israelilaiseen maailmanmatkaajaan. Mies oli viettänyt reissun päällä jo parisen vuotta. Kuiskutellen kyselin, kuinka herra aikoi päästä antisemitistihkön Brunein rajan yli. “Passilla nro 2″, kuului vastaus :)
Bruneissa — tai oikeastaan sen pääkaupungissa Bandar Seri Begawanissa — vieteltiin taas pari yötä. BSB osoittautui leppoisaksi ja hiljaiseksi kyläksi. Meno ja meininki löydettiin vesitakseilla. Nappasimme veneen jokirannasta ja lähdimme kierrokselle. Kuskimme kyyditsi meidät lamppunsa valossa katsastamaan sulttaanin palatsia ja massiivista, Raaseporin kokoista vesikylää. Kauempana merellä räiskyvät salamat lisäsivät tunnelmaa entisestään. Sovimme mainion kuskimme kanssa treffit myös seuraavalle aamulle. Reissu nro 2 suuntautui nenäapinoita bongailemaan. Aamun kruunasi brunssi kuskin kotona vesikylässä.
Kampong Ayeria (vesikylä) vauhtiveneellä
Svante ja Sultan Omar Ali Saifuddien moskeija
Iloisina nenäapinoita metsästämässä
Vesitaksikuskimme kotona aamiaisella
Brunein jälkeen tutkimusmatka jatkui vielä Sarawakin puolelle Miriin. Miristä teimme luontoretken Niahin luonnonpuistoon. Jättimäisissä lepakkoluolissa seikkaileminen taskulamppujen varassa painui syvälle mieleen. Lämmöllä tulee muisteltua myös loistavaa majataloa, Dillenia Guest Housea.
Hostellien ykkönen — Dillenia, Miri
Valoa lepakkoluolan päässä
Kotona odottikin viimeinen kouluhomma: kiinan oral project. Lopputuloksesta näkyy, että aikaa kuolemalinjaan oli vaivaiset pari tuntia. Lisäksi opettajat olivat vetäneet ohjeet pois www:stä, mutta tulipahan jotain (video alla) tehtyä.
Viikonloppumatka Kiinan saaristoon alkoi Hongkongilla, jota ystäväni hyvät olivat hehkutelleet. Ylistysten ansiosta odotukset olivat ylisuuret. Olihan pirvenpiirtäjäkaarti maailmanluokkaa, ihmiset mukavia ja meininki varsin kutkuttavaa, mutta jotain jäi puuttumaan. Voihan olla, että Hongkongin kuvottava rahan katku ja pankkiiripukumiesten leijuminen vaikuttavat liikaa lopputulokseen.
Noudatimme reissulla kiinan opettajani vinkkejä ja matkasimme Hongkongin outlying islandseille – Cheung Chaulle. Saaren meno oli aivan toista luokkaa: ei ainuttakaan turistia, ei ainuttakaan autoa, rantabulevardi täynnä oivallisia kalaravintoloita… Kiitokset vaan vinkistä, 老师. Kotimatkalla Kowlooniin näimme vielä pitkään etsimämme Džonkin (kuvassa alla).
Džonkki Hongkongin yössä
Bruce Lee ja Hongkongin saaren hökkeleitä
Cheung Chaun rantakatu
Honkkarin jälkeen matka jatkui Macaolle. Kasinoteollisuuden ohella saaren katukuvassa näkyy välimeriläinen kädenjälki. Kaupungissa Kiinalainen ja Portugalilainen meininki kohtaavat mielenkiintoisella tavalla, eikä ihme, sillä Portugalilaiset herrat saapuivat jo 1500-luvulla, ja saari luovutettiin takaisin vasta alle kymmenen vuotta sitten. Nyt hommiin!
Päälle puolet vaihto-opiskelujaksosta on nyt lusittu. On aika pohtia, miten NTU ja rakas TKK eroavat toisistaan. Merkittävimpinä tekijöinä näyttelevät resurssit ja rahkeet. Siinä missä TKK:n fuksikurssilla opet joutuvat jättimäisissä luentoteattereissa kaitsemaan satoja opiskelijoita, on NTU:n Business-koulussa varattu jokaista parinkymmenen hengen kotoisaa seminaariryhmää kohden yksi kappale professoreja. Opetuslähtökohdat painivat siis omissa sarjoissaan.
Toinen merkittävä erotekijä on tahti. Teekkarit — tai oikeastaan kaikki länkkäriopistojen opiskelijat — yleensä sluibailevat koko lukukauden ja sykkivät määräaikojen ja tenttipäivämäärien aattoina tai aatonaattoina. Täällä jokaiselle tunnille tulisi valmistautua lukemalla kurssikirjasta 1-2 kappaleellista. Lisäksi seminaaritunneilla tulisi olla valmius vastailla kuhunkin aiheeseen liittyviin erinäisiin yritystapaustehtävien kysymyksiin. Kurssien seminaaritilaisuudet noudattelevat orjallisesti kurssikirjojen kappaleita.
Pirullisin homma kaikista on ryhmätyöt. Jokainen liiketoimintapuolen kurssini sisältää yhden ryhmäesityksen ja yhden jättimäisen ryhmätyön. Hommaa on hitosti ja ryhmien poikkikulttuurisuus ja meidän länkkäreiden matkustusmotiivatio/opiskelumotivaatio-suhde asettavat puuhastelulle oman maukkaan lisämausteen.
Kursseja siis saattaa syksyltä kertyä nelisen kappaletta. AB105 – Organizational Behaviour & Design -kurssilla loistavaakin loistavampi, monia paras ope -palkintoja voittanut Prof. Joo-Seng Tan jutustelee innostavalla ja interaktiivisella meiningillä työpsykologian kiemuroista. Herra tykkää myös usein mainita ja kysellä: “ystävämme Euroopasta: Suomesta/Ruotsista/Hollannista… Miten teillä?”
EDIT: Prof. Tan estyi pitämästä yhtä seminaaria. Hyvitykseksi herra järjesti meille kertausluennon “pienimuotoisilla” tarjoiluilla (katso kuva).
Prof. Tan tarjosi pientä purtavaa
BC203 – Systems Analysis & Design -kurssilla jutellaan systeemien ja prosessien kehittämisestä. Kurssi kuulosti alussa hyvin jännittävältä. Motivaationi on jostain syystä suuntautunut muualle. Ehkä kurssin nimen alkuun tulisi lisätä sana “informaatio”. Prof. Damien Joseph vetää kyllä hyvää settiä ja motivoi opiskelijoita konkreettisilla uravinkeillä ja M&M:llä. Prof. Chung Tuck Siongin vetämä BM305 – Services Marketing on ollut ihan vekkuli kurssi. Seminaarit ja harjoitustehtävät muokkaavat aatoksia palveluliiketoimintaa kohtaan. Proffa pyrkii tunneilla luomaan rentoa ja hyvää ilmapiiriä. Hyvää kamaa!
Kopi-mukin pohjalta löytyy maukas sokeri – Mandariinikiinan perusteet. Opettajamme He Xiaoling on aivan uskomattoman mukava ja taitava. Vaikka saatammekin ruotsalaisen ystäväni Perin (video alla) kanssa olla aasialaispainotteisen luokan heikoimmat lenkit, nautin tunneista kovasti. Oppiminenkin on uskomatonta luokkaa. Kahviloissa pystyy heittelemään myyjälle läpyskät. Lisäksi yllättävän huomattava osa kylteissä ja telkkariohjelmien teksityksissä esiintyvistä merkeistä on tuttuja.
Vielä pari viikkoa seminaareja ja ryhmätyörypistyksiä. Sitten alkaa tenttiviikot ja tosimatkustelut.
Tänä vuonna syysloma oli varsin edellisistä poikkeava. Ensinnäkin syysloma tuli vietettyä vekkuleissa merkeissä Singaporen F1-osakilpailussa, Balilla ja Jakartassa. Toiseksi TKK:lla ei muistaakseni edes ole syyslomaa — vai onko?
Aloitetaan formuloista, jotka todella yllättivät positiivisesti. Vaihto-opiskelujakson alkutaipaleella heittelin pari iltaa kolikkoa siitä, onko törkeän kalliit halvimmat liput todella hintansa arvoisia. Mystinen, tunnelmallinen, kaunis ja ÄÄNEKÄS Singaporen “formulaviikonloppu” sai hymyn myös pihin puoleni huulille.
Halvimmista “walkabout”-lipuista huolimatta pääsimme seuraamaan skaboja oivallisilta paikoilta. Paikat sijaitsivat ökykatsomon vieressä, joten screenit pitivät meidät tapahtumien tasalla. Autojen startatessa viritteli kisakansa valokuvausaparaattinsa konekivääriasentoon. Liipaisimet pysyivät pohjassa lähes kaiken sen ajan, kun autoja vilisti ohi.
Tapahtuman ainutkertaisuus ja tunnelmallisuus saivat myös meidät räpsimään:
Arthur, Vettel, Matt
Heikki
Formulat jatkoivat matkaa Japaniin — me Indonesiaan. Ensimmäisenä kohteenamme oli Balin surffighetto. Kuta Beach alueineen vastasi melko hyvin odotuksiani. Länkkärit surffailevat, juovat, bailaavat, skodeilevat ja pärräilevät.
Muutamien Bali-päivien jälkeen lähdimme etsimään aitoutta Indonesian pääkaupungista Jakartasta. Visiitti oli todella avartava. Taas tuli huomattua, kuinka pallomme on matkalla kohti tuhoa. Saasteen, ihmisten ja slummien määrä on jotain aivan uskomatonta. Kaupunki on saastainen kaaos, mutta ihmiset, kielitaidottomuudestaan huolimatta, äärettömän ystävällisiä. Oheiset kuvat eivät valitettavasti kerro paikasta juuri mitään.
Jakartan “Khao San road” eli Jalan Jaksa
Paikalliset koululaiset treenamassa enkkuaan
Kalasatama — portti sydäntä raastaviin slummeihin
Monas ja minä
Ai niin… Paikalliset pitävät recess weekiä lukulomana, joten meidän länkkäreiden on korkea aika kääriä hihat.
Singapore on pirun iso ja monipuolinen paikka. Saarelta löytyy lähes kaikkea. On Little India, Chinatown, Malay-Arab Quarter, puistoja, ostareita, kaikkea. Muutamat viimepäivät olemme tehneet tutkimusmatkoja saaren eri kolkkiin ja nähtävää riitää.
Kuvia on pyydelty, joten tässä muutamia.
Singaporenintialaisia Pikku-Intian Mustafa Centren edustalla
Arab Street ja Sulttaanin moskeija Kampong Glamissa tai Arabikortteleilla (turisti-ilmaisu)
Enää pari seminaarituntia, niin päästään syysloman viettoon. Syysloma alkaa mukavasti Formula 1 -osakilpailulla Singaporessa. Skabojen jälkeen suunnataan Balille surffailemaan.
Siinä se nyt on, uusi koti! Parin viikon takainen huoneenvuokrausprosessi oli kerrassaan mielenkiintoinen. Sain malesialaiselta kaverin kaverilta mystisen puhelinnumeron, jonka takaa paljastui mandariinikiinaa sujuvasti puhuva kiinteistövälittäjä. Sovimme treffit.
Saavuimme kiinteistötalouskonsulttini Jussin kanssa paikalle. Kiinteistövälittäjä näytti paikat, jonka jälkeen jäimme Jussin kanssa istuskelemaan vuokrattavana olevaan huoneeseen. Välittäjä kertoi hintapyynnön olevan 650 $. Heitimme vastatarjouksen 550 $. Välittäjä naurahti, mutta lähti päävuokralaisen luo toiseen huoneeseen. Hetkisen kuluttua hän palasi huoneeseen ja kertoi uuden hinnan 620 $. Naurahdimme ja tarjosimme 600 $. Muutaman edestakaisen sahauksen jälkeen hinnaksi sovittiin lopulta 600 $/kk.
HDB-asunnossa asuminen on mitä singaporelaisinta. Noin 80-90% väestä asuu kyseisissä valtion vuokrakämpissä. Emme ole törmänneet yhteenkään länkkäriin kyseisen lähiön alueella. Naapuriston paikalliset ihmiset — ei siis vain lapset — viettävät paljon aikaa pihalla. He pelailevat sulkista, kuntoilevat ulkoilmakuntolaitteilla, istuskelevat ja rupattelevat, harjoittavat tai chitä ja uhraavat esi-isille (kuva alla).
Nanyang Technological Universityn Business Schoolin yksi tärkeimmistä opetusmetodeista yritystapausten (eng. case) kasitteleminen. Kuvailen pari mini-casea, jotka ovat herättäneet minussa ajatuksia.
Indonesialaisella pikkusaarella länkkariporukkamme syö, juo, syö ja juo kolme paivää taukoamatta. Kaikki kulut heitetään bungalowimme piikkiin. Sunnuntaina kokonaislaskumme on 3 160 000 Indonesian rupiaa. Rupatellessamme yöllä eräälle bungalow-kompleksimme baarimikolle tarjoamiemme oluiden äärellä, paljastaa hän kuukausipalkkansa – 2 500 000 rupiaa. Palkka edellyttää 6–7-päiväisiä työviikkoja ja 12–16-tuntisia työpaiviä.
Bangkokissa lihava, hikinen ja haiseva vanha länkkari datailee keskustan baarissa. Nuori kaunis thai-nainen odottaa kiltisti vieressä. “Tuhlaamme” Lauran kanssa UPJ:n päivän palkan ja vietämme yön Enkelten kaupungin yllä kuin kuninkaalliset.
Juttelemme singaporelaisen taksikuskin kanssa Suomen ja Singaporen sääerosta. Kerron kuinka me suomalaiset valitamme talvella kymyyttä ja täällä kuumuutta. Kuski paljastaa, ettei Singaporen ilmastoon totu ikinä. Paikalliset kuulemma valittavat myös. Keskustelu ajautuu filosofian kultaisille raiteille. Chauffööri kertoo, kuinka hänen kotiseurakuntansa papin vastaanottopöydän takana on kyltti: “I complained because I had no shoes — until I met a man who had no feet”.
Eilinen lauantai oli bueno! Jussin isobroidin lokaalit frendit roudasivat meidät Tiong Bahrun food courtin kautta keskelle paikallista ulkoilmapopshowta. Videosta saa pienet eksoottisen tunnelman maistiaiset.
Tiong Bahrun food courtilla. Svante, Jussi, Tim, Nathan ja ensimmäiset Tiikerit
Huippu-DJ vinguttaa levyä Zoukin alkuillassa
Loppuillasta päädyimme Zoukiin, jonka sanotaan olevan maailman top 10 -seduloiden joukossa.
Viikkoja on kulunut jo aika monta. Arkipäivät ovat miltei kaikki kuluneet “Otaniemessä” eli NTU:n kampuksella. Otaantumisen välttämiseksi viikonloput on vietetty muilla mailla. Toissa viikonloppuna reissattiin Kuala Lumpuriin. Matkanteko sujui varsin mukavassa levyasennossa. Perillä pyörittiin kaupungilla, tsiikailtiin tornit ja batu temppeli.
Viime viikonloppu hurahti kanariansaarimeiningillä Indonesian Bintan-saarella. Juoma ja ruoka oli hyvää, vesi oikean väristä, ja hinnat kohdallaan.
Parhaillaan meneillään oleva, keskiviikkona alkanut vkl on pyhitetty turistiudelle täällä koti-Singaporessa. Siitä viikko, niin hurahdan Bangkokiin, jossa vihdoin tapaan Lauran.
Aamulla pari tuntia kiinaa ja iltapäivä uima-altaalla. Suomalainen opiskelijapoika on täällä kyllä ihmeissään. Videosta voi miltei aistia tunnelman eksoottisuuden.
Iloksenne voin kuitenkin todeta, että iltapäivän rehvastelu päättyi kuuden tunnin kirjastovisiittiin. Puuhastelimme Sakun kanssa Services Marketing -kurssin “kotiläksyjä”. Jokaiselle seminaaritunnille tulee valmistautua huolella. Seminaariryhmissä professorit ja maikat kuumottelevat opiskelijoita esittämään omia aikaansaannoksiaan, mikä todella motivoi opiskelijoita opiskelemaan pitkin lukukautta.
Tänään luimme tiiliskivikirjasta — jotka muuten maksavat täällä vain 20 € (Suomessa 70-100 €) — muutamat kappaleet ja sovelsimme oppeja meille annettuun yritys-caseen. Hommaa on pirusti joka kurssilla. En yhtään ihmettele, että paikalliset jampat ja mimmit pänttäävät kirjastolla aamusta iltaan. Tänään iltaysin aikoihin pääsin kuitenkin kuittailemaan: “Joks’ te luovutatte!?”.
Siinä se vihdoin on! Sain lopulta hinkattua itselleni varsin hyvän lukujärjestyksen. Kurssien vaihtamisen, seminaariryhmien vaihtamisen ja kiinan nappaamisen kanssa saikin painia aika kovin. Pyyntöni opiskella kiinaa evättiin ensin NTU:n byrokratiaosaston toimesta, mutta eilen sain sähköpostin, jossa kerrottiin uudesta positiivisemmasta päätöksestä.
Kiinan kanssa ongelmana oli aluksi vaihto-opiskelijoiden määrä. NTU:n kannan mukaan yli 2 länkkäriä/ryhmä on liikaa. Muiden kurssien ja ryhmien vaihtamisen ongelmana on, että mitkään luennot tai seminaarit eivät missään vaiheessa saa mennä päällekkäin. Kurssi- ja ryhmäpaikoista pitää siis ensin luopua, ennen kuin kyseiselle paikalle voi ottaa uutta kurssia. Add/drop-jakson aikana tuhannet opiskelijat kärkkyvät tietsikoillaan vapautuvia paikkoja. Jotkut ovat jopa koodanneet itselleen ohjelmapätkiä, jotka hoitavat kurssipaikkakaappaukset hetkessä. Ryhmien ja kurssien vaihtelu on siis aika kuumottavaa hommaa.
Asun uskomattomassa paikassa. Saarta voisi pitää miltei täydellisenä. Tänään lilluimme meressä ja löhöilimme hienolla hiekalla palmujen juurella. Jussin, saksalaisen Hannesin ja kanadalaisen Joshin kanssa ihmettelimme uuden kotikaupunkimme eksoottisuutta. Omaa mieltäni lämmittää erityisen suuresti myös Singaporen kulttuurinen diversitetti. On kinkkejä, inkkareita ja malaijeja. Loistavaa!
Kurssien valkkaaminen on ainoa asia, joka sapettaa. Kaikkien vaihto-opiskelijoiden on ensin hyväksytettävä haluamansa kurssit hitaassa byrokratiakoneistossa. Mikäli joku kurssi menee jostain kumman syystä tiukan seulan läpi, on kurssin kaikki ryhmät jo ehtineet täyttyä. Surkeaa kurssivalintaprosessia on yritetty paikata lukuisilla epäkäytettävillä portaaleilla.
Harmitus paikataan reissulla! Huomenna pakataan kamat — passi, hammasharja ja bokserit — ja suunnataan kohti Kuala Lumpuria.
Singapore on osoittautunut varsin massiiviseksi saareksi. Oma kampuksemme on siis aivan lännessä eli käytännössä Singaporen Otaniemessä. Otaniemestä löytyy kaikki: uima-allas palmujen juurella, sporttimahdollisuudet, kaupat, ravintolat… Yliopiston ilmainen shuttle bus kyydittää opiskelijoita ilmastoiduilla autoilla ympäri kampusta.
Koko saaren sydän löytyy kuitenkin keskeltä ja etelästä. Bussilla ja MRT:llä matka ytimeen taittuu hiukan alle tunnissa. Tänään päivällä reissailimme jättimäiselle Vivocityn ostarille morjestamaan HSE:ssa ja nyt NUS:ssa opiskelevaa Tommia. Haahuillessamme National Geographicin liikkeessä, kuului takaa “Svante”-huudahdus. Huutajana oli informaatioverkostojen koulukaverini Tiia. Tiia opiskelee NUS:ssa kaikkea jännää ja asustelee Singaporen Töölössä — Commonwealthissa.
Paikallisten fuksikinkereiden loppuillallinen
Iltasella nautiskelimme paikallisissa merkeissä paikallisten fuksien fuksiaisten päättymistä. Tarjolla oli sapuskaa, mehua, musiikkiesityksiä, kisailuja, palkintojenjakoa sekä eurooppalaisen nousuhumalan kaltaista aasialaista innokkuutta.
PS Kirjoituksen kellonaika on oikein. Jauhoimme kämppikseni kanssa hieman Singaporesta, Kiinasta, Kiinan meiningistä ja maailman menosta.
Saavuin huonosti nukuttujen öiden jäljiltä tänä aamuna. Kirjoitan vain lyhyesti. Asun nyt siis Singaporessa. Asiaa on vaikea tajuta. Vielä vaikeampaa on ymmärtää, kuinka täällä olisi tarkoitus aloittaa kohta opiskelut. Aidoilla ympäröidystä puutarharesortista, trooppisesta ilmasta ja heinäsirkkojen iltaisesta viserryksestä tulee mieleen lähinnä pakettimatkat etelään.
Kulunut päivä vietettiin Sakun (HSE), Matin (HSE) ja Mikon (TKK) kanssa säädellessä ja shoppaillessa välttämättömiä asioita (puhelinnumero on nyt +65 8207 6620). Alkusäädöissä tavattiin myös muutama Kungliga TH:n mies, mutta herrat majailevat toisella puolella kampusta. Muita vaihtareita ei ole vielä juurikaan näkynyt. Ehkä huomisilla vaihtarikekkereillä muutkin uskaltautuvat koloistaan. Tapasin juuri myös kämppikseni — kiinalainen fuksi. Vaikutti mukavalta veijarilta.
Saku, Matti ja Mikko ansaitulla lounaalla.
Huoneemme todella on kuvan “tyypillisen” kaltainen
