“Haavisto kiri presidenttikyselyn kakkoseksi“, huuteli tänään YLE. Vaikka Peksin kannattajana ilahduin suuresti, jäin funtsimaan “uutisen” sivutokaisua: “Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin”. Heti tähän alkuun on pakko myöntää, että en ole käynyt Aalto SCI:n puoli lukuvuotta kestävää viiden opintopisteen todaria vaan luin pari iltaa Opi tilastotiedettä Akun ja Mikin kanssa -kirjaa ja tentin Helsingin yliopistolla samasta aihepiiristä korvaavat 10 op.
Eikö uutisen lause tarkoita, että Pekan — ja otetaan tähän mukaan vaikka Timppa ja Pave V. — tilastot saattoivatkin eri mittauspisteissä olla sattumashoppailusta riippuen vaikka (huomaa liikennevalovärisymbolismi):
Parin ehdokkaan yksi vaihtoehtoinen kannatuskehitys
Olenko oikeassa vai onko gallupuutisissa sittenkin järkeä?
PS. Ja hei sit sä, joka äänestät Saukkii, voiks kuitenkin eka jeesii meidät tokalle kiekalle?
Treffasin juuri milanolaisen tuttuni, joka oli pikavisiitillä maassa, johon hän palavasti rakastui vaihto-opiskellessa täällä viime vuonna. Tutustuimme loistavan Ilona Tolsa-Mänttärin loistavalla TKK-enkkun kurssilla. Milanon mies Andrea lähestyi minua muutama viikko sitten pyytäen nappaamaan Kassista löytynyt alennuslaivalippu otaniemenkiinalaiselta jäbältä (tai) mimmiltä. Saatuani 20 viestiä päivässä paisuvaan gmailiboksiini Andrean lähestymisen toimin seuraavasti:
luin,
vastasin …
… myöntävästi.
Nyky-yhteiskunnassa valitettavan moni jättää jopa (yhdeltä) ihmiseltä (yhdelle) ihmiselle saapuvien yhteydenottojen prosessoinnin kohtaan 1. Tämä on erittäin surullista. Mielestäni tasoille 0 ja 1 jäävät ihmiset ovat informaatioajan luusereita, ihmisiä, jotka eivät osaa pitää omaa elämäänsä omissa hyppysissään, vaan juoksevat irrationaalisesti heille liian monimutkaisessa ja kiireisessä maailmassa.
Maailman paras kandidaatintyön ohjaaja Ruth Kaila kertoi minulle salaisuuden: “Ota aina yhteyttä organisaatioiden korkeimmille tasoille, sillä siellä on maailman parhaat tyypit, ihmiset, joilla on aikaa ihmisille — ei ainoastaan tyhjänpäiväiselle puurtamiselle.”
Andrea kertoi lähestyneensä myös muita Helsinki-tuttujaan ja jopa -ystäviään, jotka olivat 2010 vannoneet ikuista friendshippiä ja yhteydenpitoa. Surullisen moni jäi 0—1-tasoille. Andrea pohti ihmisten muodostavan ystävyyksia kontekstisidonnaisesti (Erasmus-vaihto). Selitin ainakin suomalaisten osuvan Trompenaarsin specificiin. Eihän kukaan moikkaa kerrostalonaapuriaan kotikadulla saatika sitten lähikaupassa — vaan ainoastaan siellä rapussa.
Oletko sinä informaatioajan mestari vai luuseri? Osaatko venyttää ystävyyksiä kontekstien ulkopuolelle?
Puhelin numero 1 oli uunituore Nokian 6110. Loistava laite!
Ekojen älypuhelinten puskiessa markkinoille aloin kummastella kansalaisia, jotka halusivat ainoastaan puhelimia, joilla voi soittaa. Itse fiilistelin ja virittelin omaa Nokia 3650 -puhelintani, joka oli 6110:n tavoin edellä aikaansa. Räpsin tuhansia fotoja, taustakuva ja ääniprofiili vaihtui matkapuhelinmastojen eri solujen mukaan (koulussa äänetön ym.), kavereiden soittaessa ruutuun ilmestyi soittajan kuva ja puhelin soitti uniikkia soittoääntä, tsättäsin ilmaiseksi bluetoothin avulla frendeille eri luokkahuoneisiin, puhelimen muistissa oli itse kokoamani jättimäinen “Helsingin kartta.GIF”, jonka avulla mestat löytyivät.
Kolmas vallankumous koitti iPhonen myötä. Pitkän harkinnan jälkeen poistin 3G-version, kun se saavutti Suomen. Käytökokemus oli jotain aivan uskomatonta. Eron tuntee, kun heilauttaa karttaa mihin tahansa suuntaan. Oi sitä smootheutta! Puhelin tosin kesti tasan vuoden ja viikon ehjänä. HOME-nappi hajosi. Luuri myös hidastui hidastumistaan, heitti herjaa: “no SIM” ja viimein muutaman viikkoa sitten sammui kokonaan, kun ytitin päivittää paria applikaatiota. Akku ei koskaan kestänyt yli vuorokautta.
iFöönin spragattua ja kesäduunirahojen kilahdettua on tullut taas funtsittua laitehankintoja. Pakko purkaa pari aatosta:
iPhone ei oo enää hipsta. Voiskohan nokialaiset ottaa tän skenen haltuun? Pitänee kysyy Spagulta tai Sorsalta.
Käsittämätöntä miten jengi kuolaa kaikkea omenalogollista. iPadille en oo vieläkään löytäny pätevää funktiota (OK, jonkun kompleksisen asian esittäminen digitaalisesti, mutta ainakin nettilorvinta hoituu 10 kertaa tehokkaammin Makkosella tai PC:llä). Pidin hallussa viikon verran prototyyppimme käyttöliittymänä toiminutta tablettia. Osottautu käyttökelposeks ainoastaan lennolla, jolla läpäsin Sätkän kanssa Angry Birdsin.
Voiks joku kertoo mulle, miten iPad parantaa elämänlaatua?
Lacosten tarina ja tarina "siitä toisesta urheilupaidasta"
Blogissa on kesäiseen tapaan ollut hirveä kuhina. Uusia kirjoituksia on tullut kuin liukuhihnalta ja muutenkin ulkoasuuudistus ei jäänyt lähtökuoppaan. Avataan nyt korkki epäjärjestelmällisellä löysällä höystöllä tarinoista.
Olen nyt siis taas kesähommissa Accenturella. Rakennamme yhä eläkejärjestelmää. Mainioiden duunikavereiden kanssa ollaan pariin otteeseen käyty lounaalla kesäkuussa startanneessa saksalaislähtöisessä “pikaruoka”-italialaisessa Vapianossa. Loistava mesta! Eikä vähiten siksi että paikalla on — aivan oikein —tarina. Tarina on kirjoitettu tarjotinpapereihin. Käy, lue ja nauti!
Suosittelisin kaikelle liiketoiminnalle, kaikille tuotteille ja jopa kaikille ihmisille oman tarinan funtsimista ja kokoamista.
Se antaa sielun.
Säästin pari kuukautta rahaa ja poistin rakkaalle pojalleni 2ndhandinä 616-syöttötuolin. Miksi? Halpiskaupoista olisi saanut uusia syöttötuoleja pikkusetelillä. Syitä on useita.
Tässä pari:
taivutettu aito koivuvaneri on uskomattoman kaunista
Ben af Schultenin vuonna 1965 suunnittelemalla tuolilla on tarina
tuoli on kyhätty Suomessa, käsin
Kaikista merkittävintä kuitenkin on, että tuoli on ikuinen, toisin kuin lastulevy- ja muovipaska, jota jengi roudaa ikeoista. Liian halvalla irtoavat spolingit, gulliverit ja blåmesit löytyvät mitä suuremmalla todennäköisyydellä muutaman vuoden päästä kaatopaikalta.
Design elää ikuisesti — da da dam!
Muutto- ja äänestyshulinassa povarini moleskinestä löytyi muistiinpano, joka viittasi näihin aatoksiin.
Aallon ylioppilaslehden Ainon viime numerossa oli loistava kirjoitus Satusta ja Joonaksesta. Jutun välissä oli jättimäinen Opintotuki indeksiin -mainos. Vaikka indeksiin sitominen on toki järkevää, tuli mainoksesta typerä fiilis.
Ainakin omassa kaveripiirissäni opiskelijat ottavat opinnot lunkisti, lomailevat kaukomailla ja sijoittavat “ilmaiset” opintolainat osakkeisiin tai ASP-tileille. Singaporessa vaihto-opiskelijakumppanit Kanadasta ja Yhdysvalloista olivat säästäneet vuosia mahdollistaakseen lukukautensa.
Hesarin mukaan Timo Soini tahtoisi, että suomalaisten eläkerahastojen varoja sijoitettaisiin kotimaisiin liikenneväylähankkeisiin. Perusteiksi hän sanoo kannattavuuden, veropohjan leventämisen ja suomalaisen työn lisäämisen.
Vaikka tuntuukin, että perussuomalaisten kritisoiminen on naurettavaa elitismipopulismia, on pakko avautua asiasta. Tämä siitä syystä, että uutinen jätti monttuni auki koko päiväksi. Miten paljon kahden maalaiskylän välinen uusi tie tai vanhan tien päällystäminen tuottaa rahaa? Ainakin itse ottaisin tulevan eläkkeeni mielummin rahana kuin asfalttina. Vielä suurempi syy :O -ilmeelle on, että kaikki perussuomalaiset ideat ja letkautukset tuntuvat olevan peräisin Taisteluni-nimisestä teoksesta.
Muistinpa viimein! Olen ollut Soneran orjana nyt reilut 2,5 vuotta iPhone 3G:n (laitteen toimivuus on oma tarinansa) takia. Tänään kävin Veikolla heittämässä ikuiset jäähyväiset kukkaro- ja käyttäjäepäystävälliselle operaattorille. En tietenkään ole kuluneiden vuosien aikana pitänyt kyseisen firman SIM-korttia puhelimessani päivääkään, vaan olen murtanut puhelimen SIM-lukituksen, nauttinut Saunalahdesta ja maksanut Soneralle ainoastaan minimimaksua 2 €/kk.
Laskin Saunalahti-laskujeni pohjalta, että säästöni sonerattomuudesta on ollut hiukan alle 10 €/kk. Kaupanpäälliseksi olen saanut käyttää Saunalahden 3G-nettitikkua. Laske myös ja soita Soneralle, jos olet ehtinyt lusia pakolliset SIM-lukituskuukaudet (12 tai 24 kpl).
Koulu jatkuu taas. Joulukinkut pantiin sulamaan ME310-kurssin toimesta uutukaisen Paper Robot Challengen merkeissä. Tässä viikon aherruksen tulos meidän tiimin osalta:
Hupsista! Taas vaihtui vuosi. Tuntuu, että aika kuluu jatkuvasti nopeammin ja nopeammin. Vuodet tuntuu kuukausilta, kuukaudet viikoilta ja niin edelleen. Nuorenpana vuorokaudet tuntuivat vuorokausilta ja joulukuun 23 ensimmäistä päivää tuntui vuodelta. Mistä ajan nopeutuminen johtuu?
Vastaus löytyy suhteellisuudesta. Olen itse tänään iältäni muutamaa päivää vaille 25 vuotta (tarkalleen 9118 päivää). Poikani on 52 päivää vanha. Tämä tarkoittaa, että kuluva vuorokausi on kuluneesta elämästäni 0,0109673174 % ja poikani elämästä 1,92307692 %. TKK:n lyhyellä matikalla voi laskea, että poikani tuntee tämän kuluvan vuorokauden suhteessa saman pituisena kuin minä ajanjakson tästä juhannukseen.
Paras siis painaa kansi kiinni ja lähteä leikkimään.
Tiedän, että Korvatunturin tuotantolaitoksesti jyllää jo täyttä vauhtia ja että sinulla on kova kiire. Pyytäisin kuitenkin, että pysähtyisit hetkeksi ja pohtisit seuraavaa.
Me maapallolaiset olemme tänä vuonna ehtineet jo tuhlata luonnonvaroja ja täyttää kaatopaikkoja ihan riittämiin. Jos joltain asiakkaaltasi puuttuu vielä lahja, toivoisin että konttiin pakattaisiin luontoa kuormittamaton palvelu. Mikäli esine on must, olisi parempi että sillä olisi sielu. Sieluttoman esineen tuntee siitä, että se löytyy kaatopaikalta muutaman vuoden päästä, vuoden päästä tai jopa jo loppiaisena. Hankintoja tehdessäsi tuntomerkkeinä toimii teksti “Made in China”, kolmiotunnus P-kirjaimella alkavalla kirjainyhdistelmällä tai/ja erittäin halpa hinta. Älä sekaannu näihin!
Sielullisen esineen taas tunnistaa tekstistä: “design by Ihmisen Nimi”. Esinelle syntyy sielu myös silloin, kun lahjan antaja on omilla pikku kätösillään osallistunut sen valmistamiseen.
Teininä en omasta mielestäni ollut kova kiukuttelija. Ainut ragen kohde oli Yhdysvallat välinpitämättömine mahtailuineen. Ristiriitaista, sillä vielä ala-asteen viimeisillä luokilla fanitin tähtiä ja raitoja. Amerikkalaista sotilasta ylevämpää asiaa ei ollut. Nyt ensimmäisellä varhaisaikuisuuden visiitillä sota-, energia- ja rahahommista huolimatta Amerikka kiinnostaa ja kiehtoo. Mikä tässä maassa viehättää?
Airin marsilaista ilmastonmuutosta tutkiva Berkeley-kaverin kaveri oli muotoillut ratkaisun kyssärin avulla: “Missä olisit halunnut asua 100-luvulla?”
Piilaaksossa asioita tapahtuu. Tänään otettiin poitsujen kanssa käbi ja reissattiin kuuntelemaan Tim Geithnerin fiiliksiä USA:n ja maailman taloudesta. Eventti ja Timpan höystöt noteerattiin lehdistössä ympäri maailmaa.
Mestoilla asuminen skaalautuu mikro- ja makrotasolle. Jos asuu Suomessa, missä kuuluu asua? Jos asuu Stadissa, missä kuuluu asua?
Kuluneella viikolla kävin Raaseporin Tenholassa moikkaamassa isovanhempiani. Matka taittui Espanjassa lomailevien porukoiden harmaalla autolla (väri on ainut ominaisuus mitä autoista ymmärrän).
Ajoin päkiöiden sijaan vasemmalla kädellä. Päätin ensi kertaa elämässäni kokeilla ohjauspyörästä löytyvää vakionopeudensäädintä. Naputtelin menopelin nopeuden aina rajoituskyltin näyttämiin lukemiin. Peruutuspeilistä saattoi moneen otteeseen lukea ketutuksen takana kuumottelevien kuskien kasvoilta. Kiukkuisista katseista huolimatta ainut mitä säädin kovemmalle oli CD-soittimessa pyörivä Hypnotic Brass Ensemblen levy.
Matkalla mietin, kapuavatko tilanteen salliessa ylinopeutta ajavat Kohlbergin moraaliportaikoissa ylemmälle tasolle kuin minä. Jalankulkijoilla sovellettu moraalihirarkia voisi olla seuraava:
Ylitän tien ainoastaan vihreän valon palaessa.
Jos autoja ei tule, voin ylittää myös punaisella.
Valo on punainen, autoja ei tule, näköpiirissä ei ole lapsia, jotka voisivat ottaa huonoja vaikutteita. Voin ylittää tien.
Mielestäni rajoitusten mukaan ajava on kaahaavia korkeammalla. Autolla hurjastellessa vaaraan joutuvat myös kyydissä olevat ja muut teillä liikkujat. Lisäksi esimerkiksi “kympin ylinopeus on OK” -käytäntöä noudattavat omaksuvat kymppisäännön sen enempää ajattelematta. Korkea moraalitaso vaatii asioiden kelaamista!
Jostain syystä rakennus- ja remppauspeukaloni ei ole koskaan sijainnut tarpeeksi kaukana kämmeneni keskiosasta. Ehkä junnuvuosien kuvottava assosiaatioketju: rakentelu → mopot ja autot → pilottitakkeihin pukeutuvat röökinimijät → rasismi, sai minut pysymään liian kaukana työkaluista. Lisäksi MacBookit ovat mielestäni jossain määrin (valitettavasti) anastaneet autotallin paikan modernin miehen elämässä.
Viime vuosina Design Factory -rakentelun myötä uutta kipinää on kuitenkin havaittavissa. Kodin aikaansaannosten edellytyksenä on tietenkin tarvittavat välineet. Viime viikonloppuna hankintavuoroon tuli porakone. Ystävä Clas Ohlson tarjosi kahta tarpeen täyttävää vempainta (kuvassa).
Mikä herkullinen tilanne! Ostaako tuplahintainen pitkäjänteisen tuotekehityksen tulos vaiko halpa kopio? Oikein! Syitä keksii nopeasti ainakin kolme:
War on shit on nyt julistettu! Eiköhän harkita tarkemmin toimiamme, pohdita niiden syitä ja seurauksia. Ei enää IKEA:n Knappa-lamppuja, Hjördis-kankaita, Tiimarin Deco-maljoja, Merirosvolahden leffoja…
Svante.fi:n päiväkirjaosiolle ei ole herunut Singaporen jälkeen montaakaan tekstiä. Taittunut kevät on kuitenkin pitänyt sisällään monia kivoja juttuja. Tässä joitain:
Some highlights from the past spring:
Kandityö — bachelor’s thesis is finally wrapped / kandidaatin tutkielma on vihdoin paketissa
Flammable Group oy — own business with a friend is rising / oma liiketoiminta kamun kanssa alkaa kukoistaa
“Tulkintoja” — took part in a short film competition / osallistuimme lyhytelokuvakilpailuun
3D model — our new design for student spaces / suunnitelmamme uudesta kiltahuoneesta
Parit hyvät lounas-, lenkki- ja toimistokeskustelut, mediassa esiintyvä haloo Google- ja Facebook-käyttäjän yksityisyydestä sekä semanttisen webin tentti saivat pohtimaan otsikon asioita. Suomen Kuvalehden artikkelissa kauhisteltiin iso-G:n haaliman käyttäjätiedon määrää ja syvyyttä. The Guardianin blogissa puolestaan ollaan huolestuneita Facebookkaajien käyttäjätiedon kohtalosta ja The New York Times mussuttaa Facebookin yksityisyyssuojavalikon monimutkaisuudesta (=monipuolisuus).
Pieni vainoharhaisuus on ihan OK, mutta mikä on pahinta mitä Google ja Facebook voivat käyttäjätiedolla tehdä? Tarjota käyttäjää kiinnostavia mainoksia massamainosten sijaan? Apua! Jos kiinnostavat mainokset pelottavat, on varmasti parasta pysyä kokonaan ww-verkon ulkopuolella.
Minua ei pelota. Itse asiassa haluaisin, että kaikki Svantea koskeva data koottaisiin yhteen ja datan perusteella luotaisiin viiltävä ja kattava analyysi siitä, millainen Svante Suominen syvimmiltään on. Facebook, Google ja kumppanit ovat vaivihkaa johtaneet ihmiskunnan sosiaalisuuden vallankumoukseen. Seinä, sijainnit, fanitukset, statuspäivitykset ja valokuvatägäykset tapahtuvat kaikki samalla Goffmanin näyttämöllä, samalle jättimäiselle yleisölle. Tervetuloa julkiselle backstagelleni (S/F/G)! Analysoikaa!
Äiti, kaksi lasta ja isovanhemmat aikoivat linja-autolla Vallilasta keskustaan. Kaksi nuorinta sukupolvea nousivat vaunuineen bussiin keskiovesta. Isovanhemmat lähestyivät kuljettajaa ja matkakortinlukijaa etuoven kautta. Isoäiti vilautti korttiaan lukijalle ja painoi kolmosnappia.
Kuljettaja: “Oliko herrasväki matkalla Keravalle tai Kirkkonummelle?”
Isoäiti: “Olenpa minä tyhmä kun en osaa tätäkään käyttää”.
Todellisuudessa syytteet tyhmyydestä tulisi kohdistaa lukulaitteen suunnittelijaan eikä isoäitiin. Mitä nappuloiden merkit 0, 1, 2, 3 ja L tarkoittavat? Mitä tekemistä numeroilla on kunnista muodostuvien alueiden kanssa? Kävisivätkö kirjaimet? Matkan maksamisen kontekstissa numerot ovat käytössä matkustajien lukumäärässä ja matkan hinnnassa. Onnistuneessa suunnitteluprosessissa tällaiset asiat olisi huomiotu.
Eduskunnassa tehtiin perjantaina loistava aloite kerjäämisen kieltämisestä (HS 24.4.10). Romanikerjäläisten toimintaa voidaan tietyin rajoituksin verrata terrorismiin. Ikävällä asialla saadaan ihmisten huomio kohdistettua merkittävään epäkohtaan. On äärimmäisen noloa, että emme kykene hoitamaan asioita edes Euroopan unionin sisällä niin, että ihmisillä olisi taloudellisesti tarpeeksi hyvä olla.
Kerjäämisen kieltämisen yhteydessä on järjestettävä tehokkaat menetelmät heikompiosaisten auttamiseen omassa kotimaassaan! Muussa tapauksessa Suomen toiminta vastaa kuvottavaa “terrorisminvastaista” sotaa.
Kuuma sivistynyt (ks. Suomi 24) keskustelu sai kipinän Jutta Urpilaisen “Maassa maan tavalla” -tokaisusta ja Anni Sinnemäen vastareaktiosta. Sinnemäki kiiruhti – aivan oikein – moittimaan moista retoriikkaa. Mikä on maan tapa? Suomessa todellakin on enemmän kuin yksi tapa elää.
Tähän pitkäperjantaihin mahtui molemmat aiheeseen liittyvät ääripäät. Ensinnä Hesari (HS 2.4.10) kertoo, kuinka Glo-hotellin huumepelleilyssä syytetään muutamia BB-suomalaisia ja HC-ulkomaalaisia. Maassa maan tavalla!
Toinen ääripää toteutui silmiemme edessä. Asuimme Hauhonpuiston pysäkillä ulos skurusta. Viinankatkuinen vanhus kaatui. Suomalaismatkustajat kävelivät ohi. Somaliherrat auttoivat miehen jaloilleen. Ulkomaalaiset eivät noudattaneet Urpilaisen kehotuksia. Maasta pois!
Vihreän vastaiskun jälkeen demarit syyttivät puoluetta populismista. Populistiksi syyttämisestä on tullut uutta elitistipopulismiä. Toivoisin medialta kattavaa kuvausta maahanmuutosta ja puolueilta konkreettisia keinoja eroavaisuuden voimavaran hyödyntämiseksi ja ulkomaalaisten hyvinvoinnin takaamiseksi.
Talvi yllätti junailijat. Uusi Suomi kirjoitteli tänään Pendolino-fiaskosta (US 30.3.10). Junien talvisuorituskyvystä en jaksa jauhaa, mutta yhtiön henkilöliikennejohtaja Antti Jaatinen kummastuttaa lausunnoillaan. Pendolino-lippujen mahdollista hinnanalennusta koskevaan tiedusteluun hän vastaa vähintäänkin mielenkiintoisella tavalla: ”Sopiva hinta on se, mitä myyjä pyytää ja ostaja maksaa. Eikös se näin ole markkinataloudessa”.
Mitä tekemistä VR-Yhtymällä on markkinatalouden kanssa?
Paljonkohan normaali-ihmisen lipusta Raaseporiin (<80 km & 22,40 €) menee Dynamolle? Väkisinkin muistuu mieleeni indokiinalaiset junailuhinnat.
Muistan “syksyisen” iltapäivän Singaporen soijaisessa säässä, kiinan tunnin jälkeisen Student Activity Centren terassiravintolan roasted beef -lounaan ja keskustelut Haaparannan Perin kanssa. Keskustelimme ihmisen (itsemme mukaan lukien) säkkeydestä. Moniko esimerkiksi ilmoittaa harrastavansa kuntosalilla käyntiä ja lukemista? – Kaikki? Entä monenko elämä oikeasti sisältää raudan kolinaa ja sivujen havinaa?
Per kertoi lounaalla lanseeraamastaan pisteytysjärjestelmästä. Aikainen herääminen ja hyvät yöunet: X pistettä, koululle raahautuminen: X pistettä, varsinainen opiskelu: X pistettä/tunti, terveellinen sapuska: X pistettä, urheilusuoritus: X pistettä, … Tämä loistava järjestelmä oli toiminut Luleåssa noin viikon.
Mittaaminen on tunnetusti paras tapa tuloksiin. “Sitä saa, mitä mittaa”, kuuluu vanha management-viisaus. Mittaamiseen on modernissa maailmassa tarjolla hyviä ja hauskoja palveluita. Hyvä esimerkki on Heinin vaihtoblogissan mainostama Heiaheia. Sporttailussa, jos missä, sosiaalinen media toimii. Mediassa virtaa korvaamaton painostus. Juoksemisesta saa entistä mukavampaa iPhonen RunKeeperillä ja kirjojen lukemisessa saattaisi auttaa weRead.
Pelkät mittausvälineet eivät vielä riitä. Perilläkin homma tyssäsi viikkoon. Tarvitaan siis tehokkaat metamittausmenetelmät. Tästä syystä olen alkanut mittaamaan mittausvälineiden käyttöäni. Tämä onnistuu asettamalla metamittaukselle ja sen mittaukselle innostavia tavoitteita ja niihin suhteutettuja suorituspalkkioita.
Nyt kaikki mittailemaan! Ole oman itsesi toimitusjohtaja – älä työtön! (slogan ei kielioppi)
Kaupunkimme päättäjät äänestivät viikoittaisen pakollisen kasvisruokapäivän helsinkiläiskouluihin. Hallituksessa päätös oli smooth 13–1, mutta valtuustossa asia aiheutti mitä kummallisempaa keskustelua. Oheinen Ilkka Taipaleen (sd) puheenvuoro on kaiken huippu. Seuratessani keskustelua livenä, menetin uskoni kaupungin päätöksentekoinstituutioihin.
Mikä onkaan kiistan varsinainen pointti? Puimme asiaa eilen hyvien tyyppien ja punaviinilasien parissa. Ympäristön kannalta on järkevämpää syödä vihreitä asioita, kuin lapata niitä lihakarjalle. Myös eettiset syyt puoltavat kasvissapuskaa. Peruskoulussa — tai oikeastaan ennen kasvisruokapäiväkeskustelua — en ajatellutkaan, että esimerkiksi pinaattiletut ja puuro olisivat kasvisruokia. Ydin siis on:
Onko hyvä tietää syövänsä kasvisruokaa?
Asia on vähintään kaksipiippuinen. Tietäminen joko poistaa tai lisää (kovikset/vanhemmat) ennakkoluuloja kasvisruokaa kohtaan. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, miten hommassa käy.
Palattuani Singaporesta, oli isän vuoro lähteä vaihtoon (ote paikallisesta työkulttuurista: 16:00 väki kotiin, 19:00 hälitykset päällä). Porukat majailevat nyt Jyllannin Århusissa, jossa vietimme Tommin kanssa juuri hurahtaneen loistavan viikonlopun. Suureksi iloksi helsinkiläisen ja tallinnalaisen lisäksi myös hampurilaiset olivat saapuneet Tanskaan viikonlopun viettoon. Viikonloppuun kuului suuren pikkukaupungin ihastelua, sapuskointia, retoa oleilua sekä tietenkin jääkiekkoa. Aivan loistava viikonloppu! Tak!
Takapiha
Etupiha
Letit kuosiin
Kämppä ja porukat
SE-8-rekisterikilpi. Matkalla Riiasta Tallinnaan
Paluumatka osoittautui varsin mielenkiintoisaksi. Suunnitelmana oli ehtiä Billund—Riika-koneella jatkolennoille Tallinnaan ja Helsinkiin. Jatkolentojen startatessa olimme kuitenkin vielä tukevasti ilmassa. Perillä oli vastassa autio jatkolentopalvelutiski ja aavemaisen tyhjä RIX. Palveluhenkilökunnan edustaja löytyi kuitenkin lipunmyynnistä. Tarjolla oli useita service recovery -vaihtoehtoja. Päätimme napata mielenkiintoisimman ja nopeimman: taksilla Tallinnaan, josta Svante Finnairin lennolla Helsinkiin. Nyt on pää aika oheisen rekkarikilven mukainen.
“Hajauta ja hallitse!”, ei toimi. Sähköpostiliikenne kasvaa kasvamistaan. Lisäksi useilla internetin käyttäjillä on hallussaan useampi sähköpostiosoite. Kyseiset seikat huomioiden on yhä tuskallisempaa seurailla, kuinka ystäväni ja dataluokkien tuntemattomat naamat jaksavat kikkailla useiden huonojen webmail-palveluiden parissa. Hyviä esimerkkejä näistä kehnouksista ovat Horde IPM:t webmail.tkk.fi, webmail.helsinki.fi ja webmail.hanken.fi. Myös TaiK:n Novell ja ASE:n Outlook Web Access ovat kerrassaan käsittämättömiä virityksiä.
All in gmail
Jo pitkään ovat minulle esitetyt: “Mihin mailiin mä tän laitan?” tai “Mitä mailii sä käytät?” -kysymykset saaneet saman vastauksen: “Kaikki käy”. Riippumatta siitä, mihin osoitteeseen viestin laittaa, kolahtaa kirje ihanan käyttäjäystävälliseen gmail (Google Mail) -postilaatikkooni. Sen lisäksi, että kaikki minulle osoitetut sähköpostit saapuvat samaan näppärään paikkaan, voin gmail-palvelusta myös lähettää postia kaikilla hallussani olevilla osoitteilla. Ihania ominaisuuksia on lukematon määrä:
uskomaton määrä tallennustilaa (nyt jo yli 7 Gt)
viestien siisti ketjutus
tehokas roskapostiesto
näppärät suodattimet
liitetiedostojen pikakatselut …
Tee siis näin:
Perusta gmail-tili tai käytä jo olemassa olevaa Google-tiliäsi.
Päivän sosiaalipsykologian luennolla viitattiin kuuluisaan Jane Elliottin harjoitukseen, jossa kolmasluokkalaiset pääsevät maistelemaan syrjinnän kitkeryyttä. Viime vuoden puolella näin YLE:n välittämänä harjoituksen uudemman, yhtä lailla silmiä kostuttavan version.
Suosittu ihmisten vuorokausia lyhentävä Facebook-sivusto on saanut uuden ilmeen. Lueskelin ihmetellen läpi kavereideni ja “kavereideni” avautumisia uudesta käyttöliittymästä. Kiukkuisat käyttäjät myös järjestäytyvät sankoin joukoin.
Uunituore navigaatiojärjestelmä ja aloitusnäkymä ovat mielestäni aivan loistavia. Epäilen syvästi, että Facebookin kehitystiimi kyhäisi ja etenkin julkaisisi edellistä versiota huonomman tuotteen. Takana on taatusti roppakaupalla huolellista käytettävyyssuunnittelua ja -testausta.
Toki käyttäjien kiukku on tottumuksen näkökulmasta juuri ja juuri suvaittavaa, mutta yleensä muutos — ja etenkin muutos parempaan — tekee ihmisille ihan hyvää.
Jos antaisin tuliterän matkapuhelimen kouraasi, rupeaisitko russuttamaan?
Siinä missä TKK:n WC-kirjoitukset yrittävät hauskuttaa teekkarihuumorilla, on Helsingin yliopiston helpotushuoneiden seinät tuhrittu kummallisella “pakko ruotsi pois” -propagandalla. Moisiin asenteisiin uskoisi törmäävän ainoastaan kapinoivan, koulusta piittaamattoman yläastelaisen puheissa.
Toinen, pakkoruotsia pöyristyttävämpi koskee suomenruotsalaisuuden ymmärtämistä. Jostain kumman syystä pelottavan monet suomalaiset luulevat suomenruotsalaisten kannattavan tulevassa lätkän olympiaturnauksessa Ruotsia. Olisiko tietämättömyyteen syynä kielemme kömpelyys kieliä ja kansalaisuuksia käsiteltäessä? Esimerkiksi Karjaan suomalainen ala-aste viittaa kielen ohella hämäävästi myös kansalaisuuteen. Sama ongelma on myös ruotsalaisuuden päivän nimessä.
On suuri harmi, ettemme ymmärrä kaksikielisyyden kultaista merkitystä. Jopa Singaporessa ja Laosissa on toisen kotimaisen taitamista todistettavasti hyötyä. Uskon, että kielellinen monitaituruus kehittää myös ajattelua ja erityisesti mahdollistaa maailman tärkeimmän asian, roolinoton.
Historiamme on monivaiheinen, saloissamme liehuu Dannebrogista johdettu lippu ja Suomi-neidon kasvot ovat kääntyneenä Skandinaaviaan. Avautumiseni voisi päättää pieneen historiatietovisaan, joka löytyy myös Porthanian aulan miestenvessasta:
Kuka on kirjakielesi isä?
Kuka keräsi kansalliseepoksesi?
Kuka kirjoitti Maamme-laulun sanat?
Kuka ampui Nikolai Bobrikovin?
Kuka johti suomalaisjoukkoja mm. talvisodassa ja jatkosodassa?
Suomalaisten terveysaatoksissa vallitsee käsittämätön ristiriita. Ensinnä paheksutaan Karkkilassa ja Raaseporin Karjaalla puuhastellutta valelääkäriä. Kansalaiset kauhistelevat kilpaa, kuinka vaarallista on altistua ammattitaidottoman henkilön herrastelijadiagnooseille.
Ristiriidan toinen puoli liittyy sikainfluenssarokotteisiin. WWW, kuppilat ja joukkoliikennevälineet ovat pullollaan mielipiteitä, joita voidaan kuvastaa esimerkin avulla: “Kuulin (työ/opiskelija)kaverilta, että sitä rokotetta ei kuulemma kannata ottaa”. Rokotevastaisuutta perustellaan mitä mielenkiintoisimmin perustein (mm. sivuoirekuume, luonnollisen immuniteetin rakentuminen).
Miten ihmeessä toisessa tapauksessa luotetaan maallikoiden mielipiteisiin ja toisessa ei? Eiköhän rokotteiden ja rokotusohjelmien kehittelijät ja suunnittelijat ole perstuntumakansalaisia paremmin perillä asiasta. Eikö ole kaikkien — myös sairastumista pelkäämättömien — edun mukaista, että rokotuksilla pystytään estämään virusten leviämistä myös kanssaihmisiin?
Pakko se nyt on myöntää: vaihto-opiskelu ja sitä seurannut uskomaton elämysmatka ovat nyt paketissa. On siis myös aika höylätä kesäparta :(
Ennen ja jälkeen höylän
Saapuessani huomasin, kuinka Suomi pani parastaan. Vastassa oli ihana raikkaus, hiljaisuus ja rauhallisuus sekä kummallinen individuaalisuus. Kukaan ei vilkuta. Kukaan ei pyydä päästä samaan valokuvaan. Kukaan ei huutele: “Boss”, “Sir”, “Mister”. Kukaan ei tyrkytä mitään. Vastaan tulevat ihmiset näyttävät omituisen vaaleilta ja suorasilmäisiltä. Puissa ja maassa on kummallista, kaunista, kimaltavaa, hopeisen valkoista hilettä. Ahh!
Nyt pitäisi opetella taas nukkumaan mooonta yötä samassa sängyssä, vaihtamaan vaatteita, käymään suihkussa ja käyttämään vessapaperia. Katsotaan miten miehen käy.
Lonely Planet ja Wikitravel tiesivät etukäteen kertoa, että matkasta Myanmariin tulee mielenkiintoinen. Esimerkiksi rahaan liittyvät faktat kuulostivat vähintäänkin vekkuleilta:
Rahanvaihtajat saattavat kieltäytyä vaihtamasta dollariseteleitä, joiden sarjanumerot alkavat merkeillä “CB”
Inflaatio n. 27 %
Shwedagon Pagoda
Kyseisistä palluroista hetkahtamatta, pakkasimme Bangkokin Suvarnabhumilla kyytiin tukut yhdysvaltalaisia in-god-we-trusteja. Saavuimme Myanmarin ykköskaupungin Yangonin uneliaalle “kansainväliselle” lentokentälle, ohitimme rahanvaihtotiskin sekä taksijonon ja hyppäsimme lennosta taksikuskin kyytiin. Kurkkasin kännykkää: “No service”. Avasin karttaohjelman: “Your location could not be determined”.
This is Burma!
Mikäli sotilasjuntit jätetään omaan arvoonsa, Myanmar näytti meille matkan aikana todella kauniit ja ystävälliset thanakalla meikatut kasvot. Yövyimme todella mukavan, junttaan kypsyneen perheen omistamassa guest housessa (kerron yhteystiedot henkilökohtaisesti, jos matkaat), vierailimme upeilla buddhalaisilla temppelialueilla sekä nautimme hyvästä ja halvasta ruoasta. Ei ihme, että lähes jokainen Myanmarin kanssamatkustaja kertoi ylittäneensä kuukauden mittaisen viisumiajan usealla päivällä hintaan 3 USD/d.
Munkit ovat täällä supertähtiä. Vasemmalla takana kolonialismia
Marketti
Yangonilainen lähiö
Yangonin katuelämää. Horisontissa liikenneympyrä
“All animals are equal but some are more equal than others.” – Orwell, Burma
Minä ja Buddha
Mielestäni sotilasjuntan boikotointi ei saisi olla syynä Myanmarin syrjimiselle. Maa ja sen ihanat kansalaiset todella ansaitsevat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa. Tue vapauden ja kansanvallan aatetta sekä paikallista yrittäjyyttä! Matkusta Myanmariin!
Nahdessani jurriset tuubailijaturistimassat Vangviengissa 17.12., tein hatikoidyn paatoksen. Tilasin meille lennot Myanmariin. Paatos oli matkan kallein. Hintavampaa AirAsia-lentoa saa todella etsiskella. Vuoden 2008 Lonely Planet hehkutteli, kuinka Khao San Roadin travelleriagentit jarkkaavat viisumit Myanmariin paivassa, kahdessa tai kolmessa — maksuvalmiudesta riippuen. Kirja kuitenkin suositteli viisumien hankkimiseen jotain “hiljaisempaa” kaakkoisaasialaista paakaupunkia. Me valitsimme Manilan.
Hakukaavakkeet Manilassa
Lentolippua tilatessa katsastin kalenterissa olevan viisi arkipaivaa Manilaa. Sen luulisi riittavan. Perilla Filippiinien paakaupungissa ravasimme Myanmarin lahetystossa kolme kertaa. Ensin puuttui yksi valokuva. Muuten lupailtiin, etta “viisumit on noudettavissa ehka jo seuraavana paivana”. Seuraavaksi virkailijat olivat lounaalla. Kolmannella visiitilla saimme kuulla uudelta sedalta (laput toki taytettyina), etta viisumit voi noutaa parin viikon sisalla. Kylma soija nousi pintaan. Bangkokissa oli kylla aikaa viisi paivaa, mutta niihin lukeutuisi uudenvuodenaatto, lauantai, sunnuntai seka Myanmarin itsenaisyyspaiva. Painajaisunet lentorahojen putoamisesta Kankkulan kaivoon alkoivat.
Kotona Bangkokin Khao San Roadilla travelleritoimistot toisen peraan pahoittelivat, etta Myanmariin ei enaa jarkkailla viisumeita heidan toimestaan tai avustuksellaan.
Sydamet tykyttaen saavuimme lentoa edeltavana aamuna Myanmarin suurlahetyston eteen. Kello oli 8:30. Mestan tuli aueta klo 9. Ovi oli auki. Ihmisjono ylsi kadulle asti. Alkoi tunteja kestava elaimellinen taistelu. Seitseman jonotusta, kyynerpaiden vaistelu ja tukku seteleita toivat suuren palkinnon, joka nakyy kuvassa — noutolipuke, SAMALLE PAIVALLE!
Hakukaavakkeita Bangkokissa
Rentoa jonotusta Bangkokin toimipisteella
Viisumivoittolipuke ja huojentunut virne
Nyt on visat taskussa ja hymyt huulilla. Matka voi alkaa!
Thaimaan saaret täyttyvät joulun alla, yllä ja päällä pohjoismaisista kaakaovivahdetta hamuavista maitonaamoista. Kovasta yrityksestä huolimatta todellinen joulu oli jäädä tänä vuonna kokematta. Se jokin vain puuttui.
Koh Sametin illassa tapahtui ihme. Bongasimme taivaalla kirkkaan tähden, jota lähdimme seuraamaan. Tähti johdatti meidät takaisin Bangkokiin, Sami Heikkisen Aalto Kitcheniin (Sun Square 1035/6, Soi Silom 21). Tarjolla oli joulu: ruoka, juoma, musiikki, joulupukin kuumalinja, tunnelma…! Vaikka matkalla muuten kartetaan kaikkea suomalaisuuteen viittaavaa, voin suositella kyseistä elämystä lämpimästi.
Koska budjetti on tiukka, jouduimme nappaamaan jatkolennon joulupäivälle. Kone suuntasi Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Taipei oli todella mieluinen mesta. Kaupunki toi mieleen Tokion mainiot muistot. Buddhalais-kungfuzelaisella saarella oli todella jouluinen tunnelma. Tutumpi keli ja kieli toivat mukavat lisämausteet.
Aalto Kitchen, Bangkok
Joulutikkaria Taipeissa
Joulupaketteja
Hyvää joulua Manilasta!
Nyt katselemaan, kuinka vuosi vaihtuu Manilassa… Nähdään ensi vuosikymmenellä!
EDIT: Tai en tiedä uskaltaako Suomeen edes palata. Manilakin tuntuu turvallisemmalta kuin Suomi. Sellon ampumavälikohtausta ei olisi enää saanut tapahtua (“The incident is Finland’s third major shooting in the past two years”, BBC)!!
Syvimmät osanotot ohrien omaisille (T_T)
Tassa pikapostia Thaimaasta:
Laos on ihana, vaikka Vang Viengin “springbraketuristit” eivat osaakaan kayttaytya. Maa on uskomattoman kaunis yhdistelma jokia, vuoria ja ihania ihmisia.
Vang Viengissa tormattiin Singapore-tuttuihin ja -tuntemattomiin
Pakko sita tuubailua oli koittaa
Laosin paakaupungin, Vientianen holleilta ylitimme rajan Thaimaan puolelle. Rajakylasta matkasimme maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, turismista vapaahkoon Nakhon Ratchasimaan. Kuuden tunnin matka kustansi huikeasti: yksi euro kolmekymmentakahdeksan senttia. Itse city osoittautui varsin uneliaaksi, mutta aidoksi “pikku”kaupungiksi.
Paatimme kruunata tiukan indokiinaretken pienella rantalomalla. Akut latautuu, mahat tayttyy ja pyykit peseytyy nyt Koh Sametilla. Joulupaivana lennetaan Taiwaniin!
Phnom Penhista matka jatkui kohti Siem Reapia ja Gambodzan ylpeytta, Angkor Watia. Angkor Wat nakyy Gambodzassa kaikkialla: lipussa, seteleissa, olutpulloissa ja -tuopeissa… eika suotta. 1100-luvulla kyhatyt rakennelmat ovat todella uskomattoman upeita. Angorin alueella on itse Angkor Watin lisaksi hitosti muitakin nakemisen arvoisia temppeleita. Kaikkien tutkimiseen kuluisi helposti vaikka viikko.
Oluttuoppi 50 US-senttia
Angkor Wat hiton aikasin aamulla
Tomb Raider -meininkia
Slummit syrjemmalla saivat taas pohtimaan
Siem Reapista hyppasimme ylibuukattuun Luang Prabangin koneeseen. Viisumipisteella kateisvaje nosti kylman hien pintaan. Lompakoiden yhteissumma oli 44 USD ja seinassa luku “Finnish Citizens 35 $”. Samassa hassakassa tapasin ruotsalaisen Martinin, joka oli veljensa Karlin kanssa samassa tukalassa tilanteessa. Saimme kuitenkin junailtua itsemme tullivirkailijoiden paremmalle puolelle ja LOYSIMME automatisoidun pankkivirkailiakoneen! Saimme viisumimme ja paatimme jakaa tuktukin.
Osoittautui, etta Martin opiskelee Tukholman KTH:ssa vastaavaa settia kuin mina TKK:lla. Herra on myos vaihto-opiskelujakson (Austraalia) jalkiloylyilla. Hauskaa! :)
Itse Luang Prabang on osoittautunut varsinaiseksi paratiisiksi. Ruotsalaiskavereidemme Lonely Planetin vanhan version teksti: “Travellers utter a distinct ‘ahhh’ when they cross to Laos, like settling into a comfy chair after a long day at work”, kuvaa Luang Prabangin meininkia taydellisesti. Mesta on raikas, lungi, ystavallinen, agressiivisesta kaupustelusta ja kerjailysta vapaa 50 000 asukin backpackertaivas.
Uskomatonta, kuinka nopeasti nelikuukautinen on vierahtanyt. Tuntuu, etta Singaporessa olisi viela niin paljon tekemista ja koettavaa. Positiivisten hommien lisaksi myos negatiivisvivahteisimpia hommia on kasaantunut jakson loppupaahan (osa positiivisia, mutta kiire liu’uttaa niita origon vasemmalle puolelle):
Kampan irtisanominen (kiinaa puhuva asuntovalittaja intti puhelimessa, etta muutosta olisi pitanyt ilmoittaa 1 kk etukateen. Sanoin, etta 3 kk etukateen tarkoittaa myos yli 1 kk etukateen, saan vuokratakuun takaisin torstaina)
…
Viimeinen tentti on siis torstaina klo 9-11. Ennen tenttia luovutetaan kampan avaimet. Heti tentin jalkeen hyppaamme bussiin ja matkaamme Kuala Lumpuriin, josta matka jatkuu kohti Indokiinan valloitusta.
Eilen illalla kumoiltiin NTU:n henkilökuntaklubilla muutamat Ankkurit ja Changit (halvimmat brändit) Jussin vaihto-opintojen päättymisen kunniaksi. Itselläni kummittelee vielä ensi keskiviikon ja torstain tiukat tenttiväännöt.
Tuoppien ja suolapähkinöiden äärellä käytiin keskustelua mm. kestolempparista — matkustelusta. Semesterillinen Singaporea ja Kaakkois-Aasiaa on huomattavissa määrin kohentanut reissaamistaitojamme. Etenkin joustavuuden ja sopeutumisen saralla kehitys on ollut huimaa. Päkpäkkerläävissä yöpyminen ja halvimman (ei-hasslefree) matkustusvaihtoehdon nappaaminen on nyt tuttua puuhaa. Loistavinta kaikessa on se, että Eurooppa on nyt täynnä ilmaisia majapaikkoja. Päätettiin jatkaa reissailukikkailua Vanhalla Mantereella.
Illan aikana nousi taas esille, kuinka meillä suomalaisilla on Vietnamiin harvinainen viisumivapaa pääsy. Rauhanomainen NATOttomuutemme taitaa olla tähän syynä. Sotilaallisesta liittoutumisesta on tullut jauhettua jo niin paljon, että jätän sen tällä kertaa rauhaan.
Sotaliittojen sijaan mieltä vaivaa, kuinka ainoastaan tiettyjen ihmiskäsin piirrettyjen rajojen sisäpuolelle putkahtaneiden ihmisten elämä on täynnä mahdollisuuksia. Nyt en ainoastaan tarkoita suomalaisten viisumivapautta verrattuna esim. hollantilaisiin ja saksalaisiin.
Loton voittonumerot 3, 5 ja 8 tuovat mukanaan joitain maailmanlaajuisesti todella harvinaista palkintoja: vapaus, rauha, sosiaaliturva, ilmainen huippukoulutus. Matkoilla huomaa, kuinka monien muiden arpaliput ammottavat tyhjyyttään.
Toivon syvästi, että jaksan muistaa tämän ja arvostaa voittoa myös koti-Suomessa.
Ensimmäiset tentit on nyt raapusteltu. Viime torstai alkoi Organizational Behaviour & Design -kurssin kokeella. Paikallisilla liiketoimintakurssein tenteillä on tapana olla mallia open book + 2 tuntia aikaa. Mielestäni moinen yhdistelmä on varsin hanurista. Kyseisessä tentissä oli tarkoitus pikakirjoittaa esseevastaukset kolmesta tosielämää jäljittelevästä keissistä laadittuihin kuuteen kysymykseen. Oma luku- ja kirjoitusnopeuteni ei aivan yltänyt työpsykologiataitojeni tasolle.
Torstain toisessa tentissä mitattiin sitten syksyllä koottua mandariiniosaamista. Vaikka kaksituntinen oli mielestäni hyvä aika tentin ratkomiseen, jätti myös tämä testi suuhun kitkerän maun. Eri sivuja pläräilemällä pystyi helposti kräkkäämään muiden sivujen tehtävissä vaadittujen Hanzien piirtoliikkeet. Todellista kinkkiosaamista ei siis päässyt näyttämään. Katsellaan nyt mitä 2. ja 3. päivä järjestettävät informaatiosysteemianalyysin ja palvelumarkkinoinnin tentit tuovat tullessaan.
Mieli halajaa jo Indokiinaan…
Tomi ja Sergei saapuivat mestoille viime viikon alussa. Loppuviikosta läksimme herrojen kanssa valloittamaan Borneon saarta. Suunnitelma oli seuraava: Kota Kinabalu – Bandar Seri Begawan – Miri.
Air Asia lennätti meidät ensin Sabahin pääkaupunkiin Kota Kinabaluun. Kylä osoittautui rannan satay- ja meriherkkuravintoloineen varsin kivaksi. Ensimmäisenä aamuna nappasimme minibussin Kinabalun luonnonpuistoon. Nousu vuoristoon oli korvia lukitseva. Paikan päällä vedettiin parit trekkailureitit. Vaikka vuoristoilma olikin Singaporen soijakelejä viileämpi, oli kipuaminen melko raskasta ja hikistä puuhaa.
Kinabalu-vuori
Kotoisampi vuoristokeli sai naamalle virneen
Kota Kinabalusta napattiin meriyhteys Labuanin kautta Bruneihin. Matka sujui rattoisasti karaokeosastolla Modern Talkingin klassikoiden parissa. Botskissa tutustuttiin mm. israelilaiseen maailmanmatkaajaan. Mies oli viettänyt reissun päällä jo parisen vuotta. Kuiskutellen kyselin, kuinka herra aikoi päästä antisemitistihkön Brunein rajan yli. “Passilla nro 2″, kuului vastaus :)
Bruneissa — tai oikeastaan sen pääkaupungissa Bandar Seri Begawanissa — vieteltiin taas pari yötä. BSB osoittautui leppoisaksi ja hiljaiseksi kyläksi. Meno ja meininki löydettiin vesitakseilla. Nappasimme veneen jokirannasta ja lähdimme kierrokselle. Kuskimme kyyditsi meidät lamppunsa valossa katsastamaan sulttaanin palatsia ja massiivista, Raaseporin kokoista vesikylää. Kauempana merellä räiskyvät salamat lisäsivät tunnelmaa entisestään. Sovimme mainion kuskimme kanssa treffit myös seuraavalle aamulle. Reissu nro 2 suuntautui nenäapinoita bongailemaan. Aamun kruunasi brunssi kuskin kotona vesikylässä.
Kampong Ayeria (vesikylä) vauhtiveneellä
Svante ja Sultan Omar Ali Saifuddien moskeija
Iloisina nenäapinoita metsästämässä
Vesitaksikuskimme kotona aamiaisella
Brunein jälkeen tutkimusmatka jatkui vielä Sarawakin puolelle Miriin. Miristä teimme luontoretken Niahin luonnonpuistoon. Jättimäisissä lepakkoluolissa seikkaileminen taskulamppujen varassa painui syvälle mieleen. Lämmöllä tulee muisteltua myös loistavaa majataloa, Dillenia Guest Housea.
Hostellien ykkönen — Dillenia, Miri
Valoa lepakkoluolan päässä
Kotona odottikin viimeinen kouluhomma: kiinan oral project. Lopputuloksesta näkyy, että aikaa kuolemalinjaan oli vaivaiset pari tuntia. Lisäksi opettajat olivat vetäneet ohjeet pois www:stä, mutta tulipahan jotain (video alla) tehtyä.
Viikonloppumatka Kiinan saaristoon alkoi Hongkongilla, jota ystäväni hyvät olivat hehkutelleet. Ylistysten ansiosta odotukset olivat ylisuuret. Olihan pirvenpiirtäjäkaarti maailmanluokkaa, ihmiset mukavia ja meininki varsin kutkuttavaa, mutta jotain jäi puuttumaan. Voihan olla, että Hongkongin kuvottava rahan katku ja pankkiiripukumiesten leijuminen vaikuttavat liikaa lopputulokseen.
Noudatimme reissulla kiinan opettajani vinkkejä ja matkasimme Hongkongin outlying islandseille – Cheung Chaulle. Saaren meno oli aivan toista luokkaa: ei ainuttakaan turistia, ei ainuttakaan autoa, rantabulevardi täynnä oivallisia kalaravintoloita… Kiitokset vaan vinkistä, 老师. Kotimatkalla Kowlooniin näimme vielä pitkään etsimämme Džonkin (kuvassa alla).
Džonkki Hongkongin yössä
Bruce Lee ja Hongkongin saaren hökkeleitä
Cheung Chaun rantakatu
Honkkarin jälkeen matka jatkui Macaolle. Kasinoteollisuuden ohella saaren katukuvassa näkyy välimeriläinen kädenjälki. Kaupungissa Kiinalainen ja Portugalilainen meininki kohtaavat mielenkiintoisella tavalla, eikä ihme, sillä Portugalilaiset herrat saapuivat jo 1500-luvulla, ja saari luovutettiin takaisin vasta alle kymmenen vuotta sitten. Nyt hommiin!
Päälle puolet vaihto-opiskelujaksosta on nyt lusittu. On aika pohtia, miten NTU ja rakas TKK eroavat toisistaan. Merkittävimpinä tekijöinä näyttelevät resurssit ja rahkeet. Siinä missä TKK:n fuksikurssilla opet joutuvat jättimäisissä luentoteattereissa kaitsemaan satoja opiskelijoita, on NTU:n Business-koulussa varattu jokaista parinkymmenen hengen kotoisaa seminaariryhmää kohden yksi kappale professoreja. Opetuslähtökohdat painivat siis omissa sarjoissaan.
Toinen merkittävä erotekijä on tahti. Teekkarit — tai oikeastaan kaikki länkkäriopistojen opiskelijat — yleensä sluibailevat koko lukukauden ja sykkivät määräaikojen ja tenttipäivämäärien aattoina tai aatonaattoina. Täällä jokaiselle tunnille tulisi valmistautua lukemalla kurssikirjasta 1-2 kappaleellista. Lisäksi seminaaritunneilla tulisi olla valmius vastailla kuhunkin aiheeseen liittyviin erinäisiin yritystapaustehtävien kysymyksiin. Kurssien seminaaritilaisuudet noudattelevat orjallisesti kurssikirjojen kappaleita.
Pirullisin homma kaikista on ryhmätyöt. Jokainen liiketoimintapuolen kurssini sisältää yhden ryhmäesityksen ja yhden jättimäisen ryhmätyön. Hommaa on hitosti ja ryhmien poikkikulttuurisuus ja meidän länkkäreiden matkustusmotiivatio/opiskelumotivaatio-suhde asettavat puuhastelulle oman maukkaan lisämausteen.
Kursseja siis saattaa syksyltä kertyä nelisen kappaletta. AB105 – Organizational Behaviour & Design -kurssilla loistavaakin loistavampi, monia paras ope -palkintoja voittanut Prof. Joo-Seng Tan jutustelee innostavalla ja interaktiivisella meiningillä työpsykologian kiemuroista. Herra tykkää myös usein mainita ja kysellä: “ystävämme Euroopasta: Suomesta/Ruotsista/Hollannista… Miten teillä?”
EDIT: Prof. Tan estyi pitämästä yhtä seminaaria. Hyvitykseksi herra järjesti meille kertausluennon “pienimuotoisilla” tarjoiluilla (katso kuva).
Prof. Tan tarjosi pientä purtavaa
BC203 – Systems Analysis & Design -kurssilla jutellaan systeemien ja prosessien kehittämisestä. Kurssi kuulosti alussa hyvin jännittävältä. Motivaationi on jostain syystä suuntautunut muualle. Ehkä kurssin nimen alkuun tulisi lisätä sana “informaatio”. Prof. Damien Joseph vetää kyllä hyvää settiä ja motivoi opiskelijoita konkreettisilla uravinkeillä ja M&M:llä. Prof. Chung Tuck Siongin vetämä BM305 – Services Marketing on ollut ihan vekkuli kurssi. Seminaarit ja harjoitustehtävät muokkaavat aatoksia palveluliiketoimintaa kohtaan. Proffa pyrkii tunneilla luomaan rentoa ja hyvää ilmapiiriä. Hyvää kamaa!
Kopi-mukin pohjalta löytyy maukas sokeri – Mandariinikiinan perusteet. Opettajamme He Xiaoling on aivan uskomattoman mukava ja taitava. Vaikka saatammekin ruotsalaisen ystäväni Perin (video alla) kanssa olla aasialaispainotteisen luokan heikoimmat lenkit, nautin tunneista kovasti. Oppiminenkin on uskomatonta luokkaa. Kahviloissa pystyy heittelemään myyjälle läpyskät. Lisäksi yllättävän huomattava osa kylteissä ja telkkariohjelmien teksityksissä esiintyvistä merkeistä on tuttuja.
Vielä pari viikkoa seminaareja ja ryhmätyörypistyksiä. Sitten alkaa tenttiviikot ja tosimatkustelut.
Tänä vuonna syysloma oli varsin edellisistä poikkeava. Ensinnäkin syysloma tuli vietettyä vekkuleissa merkeissä Singaporen F1-osakilpailussa, Balilla ja Jakartassa. Toiseksi TKK:lla ei muistaakseni edes ole syyslomaa — vai onko?
Aloitetaan formuloista, jotka todella yllättivät positiivisesti. Vaihto-opiskelujakson alkutaipaleella heittelin pari iltaa kolikkoa siitä, onko törkeän kalliit halvimmat liput todella hintansa arvoisia. Mystinen, tunnelmallinen, kaunis ja ÄÄNEKÄS Singaporen “formulaviikonloppu” sai hymyn myös pihin puoleni huulille.
Halvimmista “walkabout”-lipuista huolimatta pääsimme seuraamaan skaboja oivallisilta paikoilta. Paikat sijaitsivat ökykatsomon vieressä, joten screenit pitivät meidät tapahtumien tasalla. Autojen startatessa viritteli kisakansa valokuvausaparaattinsa konekivääriasentoon. Liipaisimet pysyivät pohjassa lähes kaiken sen ajan, kun autoja vilisti ohi.
Tapahtuman ainutkertaisuus ja tunnelmallisuus saivat myös meidät räpsimään:
Arthur, Vettel, Matt
Heikki
Formulat jatkoivat matkaa Japaniin — me Indonesiaan. Ensimmäisenä kohteenamme oli Balin surffighetto. Kuta Beach alueineen vastasi melko hyvin odotuksiani. Länkkärit surffailevat, juovat, bailaavat, skodeilevat ja pärräilevät.
Muutamien Bali-päivien jälkeen lähdimme etsimään aitoutta Indonesian pääkaupungista Jakartasta. Visiitti oli todella avartava. Taas tuli huomattua, kuinka pallomme on matkalla kohti tuhoa. Saasteen, ihmisten ja slummien määrä on jotain aivan uskomatonta. Kaupunki on saastainen kaaos, mutta ihmiset, kielitaidottomuudestaan huolimatta, äärettömän ystävällisiä. Oheiset kuvat eivät valitettavasti kerro paikasta juuri mitään.
Jakartan “Khao San road” eli Jalan Jaksa
Paikalliset koululaiset treenamassa enkkuaan
Kalasatama — portti sydäntä raastaviin slummeihin
Monas ja minä
Ai niin… Paikalliset pitävät recess weekiä lukulomana, joten meidän länkkäreiden on korkea aika kääriä hihat.
Singapore on pirun iso ja monipuolinen paikka. Saarelta löytyy lähes kaikkea. On Little India, Chinatown, Malay-Arab Quarter, puistoja, ostareita, kaikkea. Muutamat viimepäivät olemme tehneet tutkimusmatkoja saaren eri kolkkiin ja nähtävää riitää.
Kuvia on pyydelty, joten tässä muutamia.
Singaporenintialaisia Pikku-Intian Mustafa Centren edustalla
Arab Street ja Sulttaanin moskeija Kampong Glamissa tai Arabikortteleilla (turisti-ilmaisu)
Enää pari seminaarituntia, niin päästään syysloman viettoon. Syysloma alkaa mukavasti Formula 1 -osakilpailulla Singaporessa. Skabojen jälkeen suunnataan Balille surffailemaan.
Siinä se nyt on, uusi koti! Parin viikon takainen huoneenvuokrausprosessi oli kerrassaan mielenkiintoinen. Sain malesialaiselta kaverin kaverilta mystisen puhelinnumeron, jonka takaa paljastui mandariinikiinaa sujuvasti puhuva kiinteistövälittäjä. Sovimme treffit.
Saavuimme kiinteistötalouskonsulttini Jussin kanssa paikalle. Kiinteistövälittäjä näytti paikat, jonka jälkeen jäimme Jussin kanssa istuskelemaan vuokrattavana olevaan huoneeseen. Välittäjä kertoi hintapyynnön olevan 650 $. Heitimme vastatarjouksen 550 $. Välittäjä naurahti, mutta lähti päävuokralaisen luo toiseen huoneeseen. Hetkisen kuluttua hän palasi huoneeseen ja kertoi uuden hinnan 620 $. Naurahdimme ja tarjosimme 600 $. Muutaman edestakaisen sahauksen jälkeen hinnaksi sovittiin lopulta 600 $/kk.
HDB-asunnossa asuminen on mitä singaporelaisinta. Noin 80-90% väestä asuu kyseisissä valtion vuokrakämpissä. Emme ole törmänneet yhteenkään länkkäriin kyseisen lähiön alueella. Naapuriston paikalliset ihmiset — ei siis vain lapset — viettävät paljon aikaa pihalla. He pelailevat sulkista, kuntoilevat ulkoilmakuntolaitteilla, istuskelevat ja rupattelevat, harjoittavat tai chitä ja uhraavat esi-isille (kuva alla).
Nanyang Technological Universityn Business Schoolin yksi tärkeimmistä opetusmetodeista yritystapausten (eng. case) kasitteleminen. Kuvailen pari mini-casea, jotka ovat herättäneet minussa ajatuksia.
Indonesialaisella pikkusaarella länkkariporukkamme syö, juo, syö ja juo kolme paivää taukoamatta. Kaikki kulut heitetään bungalowimme piikkiin. Sunnuntaina kokonaislaskumme on 3 160 000 Indonesian rupiaa. Rupatellessamme yöllä eräälle bungalow-kompleksimme baarimikolle tarjoamiemme oluiden äärellä, paljastaa hän kuukausipalkkansa – 2 500 000 rupiaa. Palkka edellyttää 6–7-päiväisiä työviikkoja ja 12–16-tuntisia työpaiviä.
Bangkokissa lihava, hikinen ja haiseva vanha länkkari datailee keskustan baarissa. Nuori kaunis thai-nainen odottaa kiltisti vieressä. “Tuhlaamme” Lauran kanssa UPJ:n päivän palkan ja vietämme yön Enkelten kaupungin yllä kuin kuninkaalliset.
Juttelemme singaporelaisen taksikuskin kanssa Suomen ja Singaporen sääerosta. Kerron kuinka me suomalaiset valitamme talvella kymyyttä ja täällä kuumuutta. Kuski paljastaa, ettei Singaporen ilmastoon totu ikinä. Paikalliset kuulemma valittavat myös. Keskustelu ajautuu filosofian kultaisille raiteille. Chauffööri kertoo, kuinka hänen kotiseurakuntansa papin vastaanottopöydän takana on kyltti: “I complained because I had no shoes — until I met a man who had no feet”.
Eilinen lauantai oli bueno! Jussin isobroidin lokaalit frendit roudasivat meidät Tiong Bahrun food courtin kautta keskelle paikallista ulkoilmapopshowta. Videosta saa pienet eksoottisen tunnelman maistiaiset.
Tiong Bahrun food courtilla. Svante, Jussi, Tim, Nathan ja ensimmäiset Tiikerit
Huippu-DJ vinguttaa levyä Zoukin alkuillassa
Loppuillasta päädyimme Zoukiin, jonka sanotaan olevan maailman top 10 -seduloiden joukossa.
Viikkoja on kulunut jo aika monta. Arkipäivät ovat miltei kaikki kuluneet “Otaniemessä” eli NTU:n kampuksella. Otaantumisen välttämiseksi viikonloput on vietetty muilla mailla. Toissa viikonloppuna reissattiin Kuala Lumpuriin. Matkanteko sujui varsin mukavassa levyasennossa. Perillä pyörittiin kaupungilla, tsiikailtiin tornit ja batu temppeli.
Viime viikonloppu hurahti kanariansaarimeiningillä Indonesian Bintan-saarella. Juoma ja ruoka oli hyvää, vesi oikean väristä, ja hinnat kohdallaan.
Parhaillaan meneillään oleva, keskiviikkona alkanut vkl on pyhitetty turistiudelle täällä koti-Singaporessa. Siitä viikko, niin hurahdan Bangkokiin, jossa vihdoin tapaan Lauran.
Aamulla pari tuntia kiinaa ja iltapäivä uima-altaalla. Suomalainen opiskelijapoika on täällä kyllä ihmeissään. Videosta voi miltei aistia tunnelman eksoottisuuden.
Iloksenne voin kuitenkin todeta, että iltapäivän rehvastelu päättyi kuuden tunnin kirjastovisiittiin. Puuhastelimme Sakun kanssa Services Marketing -kurssin “kotiläksyjä”. Jokaiselle seminaaritunnille tulee valmistautua huolella. Seminaariryhmissä professorit ja maikat kuumottelevat opiskelijoita esittämään omia aikaansaannoksiaan, mikä todella motivoi opiskelijoita opiskelemaan pitkin lukukautta.
Tänään luimme tiiliskivikirjasta — jotka muuten maksavat täällä vain 20 € (Suomessa 70-100 €) — muutamat kappaleet ja sovelsimme oppeja meille annettuun yritys-caseen. Hommaa on pirusti joka kurssilla. En yhtään ihmettele, että paikalliset jampat ja mimmit pänttäävät kirjastolla aamusta iltaan. Tänään iltaysin aikoihin pääsin kuitenkin kuittailemaan: “Joks’ te luovutatte!?”.
Siinä se vihdoin on! Sain lopulta hinkattua itselleni varsin hyvän lukujärjestyksen. Kurssien vaihtamisen, seminaariryhmien vaihtamisen ja kiinan nappaamisen kanssa saikin painia aika kovin. Pyyntöni opiskella kiinaa evättiin ensin NTU:n byrokratiaosaston toimesta, mutta eilen sain sähköpostin, jossa kerrottiin uudesta positiivisemmasta päätöksestä.
Kiinan kanssa ongelmana oli aluksi vaihto-opiskelijoiden määrä. NTU:n kannan mukaan yli 2 länkkäriä/ryhmä on liikaa. Muiden kurssien ja ryhmien vaihtamisen ongelmana on, että mitkään luennot tai seminaarit eivät missään vaiheessa saa mennä päällekkäin. Kurssi- ja ryhmäpaikoista pitää siis ensin luopua, ennen kuin kyseiselle paikalle voi ottaa uutta kurssia. Add/drop-jakson aikana tuhannet opiskelijat kärkkyvät tietsikoillaan vapautuvia paikkoja. Jotkut ovat jopa koodanneet itselleen ohjelmapätkiä, jotka hoitavat kurssipaikkakaappaukset hetkessä. Ryhmien ja kurssien vaihtelu on siis aika kuumottavaa hommaa.
Asun uskomattomassa paikassa. Saarta voisi pitää miltei täydellisenä. Tänään lilluimme meressä ja löhöilimme hienolla hiekalla palmujen juurella. Jussin, saksalaisen Hannesin ja kanadalaisen Joshin kanssa ihmettelimme uuden kotikaupunkimme eksoottisuutta. Omaa mieltäni lämmittää erityisen suuresti myös Singaporen kulttuurinen diversitetti. On kinkkejä, inkkareita ja malaijeja. Loistavaa!
Kurssien valkkaaminen on ainoa asia, joka sapettaa. Kaikkien vaihto-opiskelijoiden on ensin hyväksytettävä haluamansa kurssit hitaassa byrokratiakoneistossa. Mikäli joku kurssi menee jostain kumman syystä tiukan seulan läpi, on kurssin kaikki ryhmät jo ehtineet täyttyä. Surkeaa kurssivalintaprosessia on yritetty paikata lukuisilla epäkäytettävillä portaaleilla.
Harmitus paikataan reissulla! Huomenna pakataan kamat — passi, hammasharja ja bokserit — ja suunnataan kohti Kuala Lumpuria.
Singapore on osoittautunut varsin massiiviseksi saareksi. Oma kampuksemme on siis aivan lännessä eli käytännössä Singaporen Otaniemessä. Otaniemestä löytyy kaikki: uima-allas palmujen juurella, sporttimahdollisuudet, kaupat, ravintolat… Yliopiston ilmainen shuttle bus kyydittää opiskelijoita ilmastoiduilla autoilla ympäri kampusta.
Koko saaren sydän löytyy kuitenkin keskeltä ja etelästä. Bussilla ja MRT:llä matka ytimeen taittuu hiukan alle tunnissa. Tänään päivällä reissailimme jättimäiselle Vivocityn ostarille morjestamaan HSE:ssa ja nyt NUS:ssa opiskelevaa Tommia. Haahuillessamme National Geographicin liikkeessä, kuului takaa “Svante”-huudahdus. Huutajana oli informaatioverkostojen koulukaverini Tiia. Tiia opiskelee NUS:ssa kaikkea jännää ja asustelee Singaporen Töölössä — Commonwealthissa.
Paikallisten fuksikinkereiden loppuillallinen
Iltasella nautiskelimme paikallisissa merkeissä paikallisten fuksien fuksiaisten päättymistä. Tarjolla oli sapuskaa, mehua, musiikkiesityksiä, kisailuja, palkintojenjakoa sekä eurooppalaisen nousuhumalan kaltaista aasialaista innokkuutta.
PS Kirjoituksen kellonaika on oikein. Jauhoimme kämppikseni kanssa hieman Singaporesta, Kiinasta, Kiinan meiningistä ja maailman menosta.
Saavuin huonosti nukuttujen öiden jäljiltä tänä aamuna. Kirjoitan vain lyhyesti. Asun nyt siis Singaporessa. Asiaa on vaikea tajuta. Vielä vaikeampaa on ymmärtää, kuinka täällä olisi tarkoitus aloittaa kohta opiskelut. Aidoilla ympäröidystä puutarharesortista, trooppisesta ilmasta ja heinäsirkkojen iltaisesta viserryksestä tulee mieleen lähinnä pakettimatkat etelään.
Kulunut päivä vietettiin Sakun (HSE), Matin (HSE) ja Mikon (TKK) kanssa säädellessä ja shoppaillessa välttämättömiä asioita (puhelinnumero on nyt +65 8207 6620). Alkusäädöissä tavattiin myös muutama Kungliga TH:n mies, mutta herrat majailevat toisella puolella kampusta. Muita vaihtareita ei ole vielä juurikaan näkynyt. Ehkä huomisilla vaihtarikekkereillä muutkin uskaltautuvat koloistaan. Tapasin juuri myös kämppikseni — kiinalainen fuksi. Vaikutti mukavalta veijarilta.
Saku, Matti ja Mikko ansaitulla lounaalla.
Huoneemme todella on kuvan “tyypillisen” kaltainen
Lomapäivät ovat olleet aika täysiä. Tapahtumien järjestystä en jaksa enää muistella, mutta parin viikon aikana on tullut tavattua jättimäärä hyviä ystäviä ja ihania sukulaisia erilaisissa merkeissä.
Viimeisimpänä häppeninkinä oli reissu Tallinnassa business-opintojaan starttailevan Tommin luokse. Loma on kivaa, kun tekemistä riittää. Laakereilla löhöily on osoittautunut piinaavan vaikeaksi.
Ex tempore –lähtökekkerit Keuruunpuiston illassa — mukavaa, että pääsit tulemaan
Tallinnan matkat on aina hyvä aloittaa kuntoilulla
Kuluneet kesälomapäivät ovat vaatinet rutkasti yksityisautoilukilometrejä. Pidän itseäni — toisin kuin monet muut liikenteessä viilettävät — suhteellisen huonona kuskina. Älykkyydessä tunnen kuitenkin pärjääväni varsin hyvin verrattuna moneen maanteiden “sankariin”.
Isoisäni kertoo, kuinka perniöläinen hevosilla liikkuva herrasmies kiihdytti valjakkonsa aina huikeaan 40 km/h -vauhtiin Perniön ensimmäisen nopeusrajoituskyltin kohdalla. Tarina saa kuulijan myhäilemään ja tuomitsemaan herran hulluksi, mutta eivätkö kaikki nykyliikenteen autokuskit toimi yhtä järjettömästi? Nopeusrajoituksia pidetään pakollisina eksponentiaalisesti kasvavien riskikertoimien alarajoina.
Olimme palaamassa yöhämärässä ystäväni järjestämältä loistavalta illalliselta Tammisaaresta. Ajoin hirvivaara-alueella 100 km/h -rajoituksesta “huolimatta” 81 km/h. Kiireinen Mercedes-kuski ohitti ja kiiti yön pimeyteen. Karjaan liittymästä käännyimme kuitenkin peräkanaa. Kuski oli siis voittanut huikeat kolme (3) sekuntia! Olisiko hänen kannattanut lähteä matkaan kolme sekuntia aikaisemmin, jotta vaaralliselta ajamiselta oltaisiin voitu välttyä?
Mikä meihin fiksuihin ihmisiin tosiaan menee liikenteessä?
Palasimme sunnuntaina mökiltä takaisin Helsingin hektisyyteen. Juhlistin paluuta tekemällä pizzaostoksen lähiravintolasta. Astuessani sisään, olin tunnistavinani pizzeriassa työskentelevien herrojen keskenään käyttämän kielen kurdiksi.
Miehiä olikin töissä monia. Myös perheen tai perheiden naispuolisia jäseniä osallistui lopulta transaktion toteuttamiseen ja pizzan tuotantoprosessiin. Mietin mielessäni, onko näin monen työntekijän pitäminen kannattavaa.
Kannattavaa? Miksi ajattelin ja laskeskelin — länsimaiseen tyyliin — kannattavuutta yksiköllä € (raha)? Miksi en esimerkiksi yksiköllä ¤ (yhteisöllisyys ja onnellisuus)?
Kesän aikana on tullut huomattua, että Suomi on todella suuri maa. Kesän toiminta on ulottunut pohjoisessa Pihtiputaalle, lännessä Kustaviin ja idässä Parikkalaan, josta juuri palasimme mökkeilemästä.
Ennen Parikkalaa ehdin myös mummolaan Tenholaan. Lisäksi tapailin ystäviä (Aapo, Sofia, Harri, Rauno ja Lari) Raaseporin Karjaalla.
Alunperin oli suunnitelmissa jatkaa samantien Kaupungista lahden eteläpuolelle, mutta ilta kuluukin henkilökohtaisen huollon parissa.
Hetki on koittanut. Olen lomalla. Viimeisistä lomapäivistä onkin vierähtänyt jo tovi. Tällä hetkellä nautimme Tornin Ateljee baarissa hintavahkosta kahvista sekä auringon ja sateen leikkimielisestä esteettisestä kisailusta Helsingin kattojen yllä. On lomassa omat puolensa.
Peppi-pentu
Eilen “kipaisimme” Pihtiputaalta aivan uskomattoman söpön koiranpennun Lauran äidille. Iltasella hioimme Kaislassa Mikon ja kumppaneiden kanssa liiketoimintasuunnitelmia kuntoon.
Singapore alkaa kutkuttelemaan. Lähtö onkin jo ovella (5.8.).
Saunoessamme juhannusta Kustavissa, ajautuivat keskustelut varsin mielenkiintoisille raiteille. Palan halusta esitellä turinoiden suurinta helmeä myös täällä.
Maailmassa asioilla on tapana joko tapahtua tai olla tapahtumatta. Esimerkiksi: Minä menin tänään töihin aamulla. Menin 7:20 lähtevällä bussilla. En mennyt 7:45 lähtevällä bussilla. Lounastin opiskelijaystävieni kanssa klo 12:04 TF:llä. En tällä kertaa liittynyt työkavereideni mainioon lounasseurueeseen. Tapasin Mikon Ravintola Helsingessä klo 16:28… Virkkeistä huomataan, että asiat siis joko tapahtuvat tai sitten eivät tapahdu. Kyseinen jako saattaa olla tuttu kaikille niille, jotka osaavat jutella tietokoneiden kanssa (true/false tai 1/0).
Asian oivaltamisen kautta voidaan päästä mullistaviin tuloksiin arkielämän tehostumisen ja ihmisten — erityisesti parisuhteen osapuolten — välisen sovun säilymisen saralla. Toki tulevaisuuden arvioiminen on haastavaa, mutta ounastelun yksinkertaistaminen eli pyöristäminen binäärimuotoon helpottaa kaikkien päätöksenteon sidosryhmien jäsenten elämää.
Käytännön tasolla tämä tarkoittaisi keskinäisessä viestinnässämme seuraavia siirtymiä:
“Mennääks syömään jossain vaiheessa?”… “Minne mennään?”… “Monelta?”… → “Mennäänkö TuAs-talolle syömään kello 11:30?”
“Mä nään ehkä tos joku päivä yhen mun vanhan frendin” → “Lähden ystäväni kanssa ylihuomenna oluille. Tulen kotiin kello 02:00.”
Tässä yhteydessä tulee kuitenkin tunnustaa, kuinka heikosti olen itse moisista pyöristyshaasteista yleensä selvinnyt. Tämä johtuu ainoastaan tavoittelemastani täydellisen ystävällisyyden utopiasta. Yritän kuitenkin virittää tapojani.
Paavo Arhinmäki valittiin tänään odotetusti vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Vasemmistoliitto lähti siis eurovaalitappion jälkeen peesaamaan sosiaalidemokraattien jo aikaisemmin suorittamaa julkisivuremonttia. Julkisivuremontti on ihan OK, mutta poliittisen kentän vasemman laidan tulisi mielestäni kohdistaa voimavaransa suurempiin ja merkittävimpiin toimiin.
Omissa mielikuvissani punertavampaa siipeä vaivaa, että se ei todellisuudessa osaa asettaa ja esittää maailman nykymenolle mitään todellista kilpailevaa vaihtoehtoa. Vasemmisto keskittyy lähinnä uusliberalismin hienosäätöön ja epäolennaisista asioista valittamiseen. Entä jos vasemmistopuolueet ryhtyisivät puuhaamaan putkiremonttia, jonka valmistumisen jälkeen Suomen, Euroopan ja maailman putkistossa virtaisi rahan sijasta luonnonmukainen, lämmin, arvokas veri?
Juhannus tanssittiin tällä kertaa Mikon Annin mökillä Kustavissa. Seura, sää ja puitteet olivat huippuluokkaa. Alustavien haastattelujen mukaan vaikuttaa siltä, että Kustavin juhannussää oli harvinaisen täydellinen. Lauantai ja sunnuntai saivat hien virtaamaan jopa kesävarustuksessa. Grillissä tirisi lohta, kanaa, makkaraa ja kasviksia. Juomapöytä notkui Korean, Bordeauxin ja yllättäen myös Californian laadukkaista tuotoksista. Myös pannussa poriseva kahvi oli jostain — eli Hondurasista— kotoisin. Tähän kaikkeen kun lisätään vielä puusauna sekä meren liplatus ja kimallus, päästään aika täydelliseen juhannukseen. Kiitokset isäntäparille ja muille vieraille!
Huomenna torstaina on tapaaminen polvilekurin kanssa, joten ensimmäinen sairasloman jälkeinen työviikko on nyt takana. Hommien ja työporukan loistavuuden takia työpäivät ovatkin venyneet aika pitkiksi. Tällä viikolla suunnittelin, toteutin ja testauttelin web-pohjaista informaatiojärjestelmää. Ensimmäinen prototyyppi pyöriikin jo Design Factoryn kosketusnäytöllisellä infokoneella kahvilassa. Suurin ylpeyden aihe järjestelmän toiminnassa on, että järjestelmä hakee kaiken sisältönsä jo käytössä olevista järjestelmistä: Design Factoryn Wikistä ja Google-kalentereista.
Tänään käväisimme Juhanan kanssa muuten kuntosalilla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Fysioterapeutin määräämien polvijumppien lisäksi pykertelin muutamat penkkipunnerrukset ja hauiskäännöt. Nyt voikin hyvin mielin virittäytyä juhannuksen viettoon.
Ihmiskunnan historiassa monet fiksut aivot ovat raksuttaneet päästäkseen jonkinlaiseen johtopäätökseen kauneudesta ja taiteesta. Kyseisten käsitteiden määritteleminen onkin osoittautunut enemmän tai vähemmän mahdottomaksi. Käydessämme eilen Ateneumin Kalevala-aiheisessa näyttelyssä, asia hiukan avautui.
Pienistä kehäpäätelmäongelmista huolimatta, David Humen ajatukset kolahtivat Ilmarisia, Lemminkäisiä, Väinämöisiä ja Ainoja tarkastellessa. Humen mukaan tunnistettujen asiantuntijoiden yhteinen tuomio identifioi ja arvottaa taideteokset. Tämä on helppo allekirjoittaa, koska tunnetuimmat teokset, kuten Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru, Lemminkäisen äiti, Sammon puolustus ja Kullervon kirous tuntuivat nousevan näyttelyn lemppareiksini. Uskon, että taustalla vaikuttaa se tosiasia, että asiantuntijat kolmella eri vuosisadalla ovat arvostaneet kyseisiä teoksia.
Kyseinen maun standardointi on käyttökelpoinen myös muissa konteksteissa. Esimerkiksi eilisessä Suomi–Venäjä-jalkapallo-ottelussa Jari Litmasen oivallista pelinlukua 38. peliminuutilla voidaan pitää kauniina jalkapallosta ymmärtävien keskuudessa. Toisaalta jalkapalloa ja joukkuelajeja vähemmän tuntevat voisivat ilman johdattelua olla aluksi huomaamatta tilanteen kauneutta, mutta lopulta avartunein mielin myöntyä asiantuntijoiden mielipiteeseen.
Juhlistimme tänään Abun kanssa EU-parlamenttivaalien suurta voittoa. Kaksi paikkaa on varsin bueno saavutus. Myös se, että helsinkiläisistä yli puolet käyttivät äänioikeuttaan, lämmitti mieltäni kovasti. Puimme suosikkiaiheitamme: vasemmiston vajoamista, keskustan alueellistamispolitiikkaa, perussuomalaisten populismia ja kokoomuksen pelottavia vivahteita. Toki myös Jani Sievinen sai paljon tilaa keskusteluissamme.
Ystävän tapaamisen ohella otin tänään myös toisen askeleen kohti edessä häämöttävää suloista arkea. Hyppäsin kotiovelta 7:n raitiovaunuun ja ostin kertalipun. Nautin ihmisten, kaupungin ja sen vaaleanvihreän puistokasvuston näkemisestä niin paljon, että poistuin vaunusta vasta sen ajettua täyden kierroksen.
Kuten todettua yritän parhaillaan toipua vasemman polveni eturistisideleikkauksesta porukoideni luona Raaseporissa. Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen viikko on “vierähtänyt” pääasiassa levytysasennossa jalka jääpussien ympäröimänä kohoasentoon tuettuna. Paranemisen edistyminen on tuntunut tuskallisen hitaalta. Vaikka rakastankin suuresti vanhempiani, veljeäni ja koiraamme, ja tunnen jo erosta aiheutuvan ikävän, haluaisin silti palata kotiin lähemmäksi suloista arkea — ihanaa tyttöystävääni, hyviä kavereitani ja uskomattoman loistavaa työyhteisöäni.
Viikon merkittävimmät tapahtumat paranemisen kannalta osuivat eiliseen. Keräilin listan mieltäni askarruttaneista polvi- tai pikemminkin pohjekysymyksistä ja soitin lekurilleni. Kuullessani pohkeenlaajuisten mustelmien sekä pohkeeseen seistessä virtaavien nesteiden aiheuttaman jättimäisen turpoamisen kuuluvan juuri kyseisessä leikkausmenetelmässä joskus asiaan, olin äärimmäisen helpottunut. Tunsin kuinka paranemiseni eteni, epätietoisuuden karistua, useilla päivillä.
Kunnia toisen oivallisen parannuskeinon keksimisestä kuuluu äidilleni. Hän oivalsi tarjota pukukoodiksi shortsien sijasta pitkiä housuja. Pitkälahkeiset housut piilottavat mieltäalentavat leikkaushaavat ja mustelmat. Kaksi harppausta kohti parempaa yhden päivän aikana. Mahtavaa!
Kipu, sairastaminen ja paraneminen ovat yllättävän psykologisia asioita. Tunnustaessani niiden psykologisen luonteen, annan positiivisten psykologisten seikkojen edesauttaa paranemistani. Tällä tavoin saadaan rakennettua iteratiivinen paranemisprosessi. Enköhän kohta pomppaa jo kunnolla pystyyn.
Eilisen Hesarin etusivu pakotti minut tarttumaan kännykkääni ja kirjoittamaan tämän viestin. Myönnettäköön, että olen jo useampaankin otteeseen kerennyt maahanmuuttoasioista ennenkin jauhaa. Asia nyt vaan on äärimmäisen tärkeä.
Etusivulla komeili siis eurovaaliehdokas Kai Pöntinen sloganillaan: “sosiaalipummimaahanmuuttajille stoppi!”. Vaalisivustollaan Pöntinen ehdottaa, että Suomen rajat laitettaisiin kiinni ja maahan päästettäisiin vain “todellisessa hädässä olevat ja työperäiset maahanmuuttajat”. Hän myös marisee siitä, että maahanmuuttajille opetetaan ruotsia — maamme toista virallista kieltä.
Haluaisin löytää yhdenkin maahanmuuttajan, jonka unelmana ei olisi itsensä tai perheensä elättäminen omalla työnteolla. Ulkomaalaisperäisistä ystävistäni monet lähettävät pienistä ansioistaan ison osan myös kotimaahansa Kurdistaniin tai Somalimaahan. Kuinka moni maahanmuuttaja todellisuudessa haluaa olla työtön? Luuleekohan Pöntinen, että maahanmuuttajien mielessä on “suomalainen unelma” eli ränsistynyt lähiöasunto satelliittiantennilla ja työttömyys? En usko. Ehkä vika onkin vastaanottajissa eli meissä.
Ihmettelen, että kokoomuslaisen annetaan ratsastaa maahanmuuttovastaisuudella. Eikö tämä ollut perussuomalaisten juttu? Kyseiset tapaukset tuovat mieleeni Harri Korhosen — yksi elämääni suuresti vaikuttaneista loistavista opettajista — varoitukset. Hän kertoi historiantunnilla, kuinka kaikkien rasistisvivahteisten puhujien olkapäillä ratsastaa itse Adolf Hitler. Kuka siis ratsastaakaan kenellä ja millä arvoilla?
Kotiutumisesta on nyt pari päivää. Matkasin Opelin takapenkillä, mitä ihmeellisimmässä asennossa, porukoiden luokse Raaseporiin. Olen koittanut orjallisesti noudattaa kivuliasta kuntoutusohjelmaa. Jotkut liikkeet vetävät kyllä hampaat irveen ja muutaman ärräpään niiden välistä. Hommaan kuuluu myös turvotuksen lieventäminen jäähauteilla ja kohoasennoilla. Kaiken kaikkiaan kuntoon tuleminen vaatii aika paljon, mutta eiköhän kova tsemppi lopulta palkita.
Duunailtiin Mikon kanssa Relanderin Jukalle eurovaalisivu sekä -nettimainoskampanja. Kurkkaa ja äänestä: http://jukkarelander.fi.
Tervehdys! Vasemmanpuoleinen polveni sai eilen uuden eturistisiteen. Leikkauksen kulku ei ole mitenkään liian kirkkaana mielessä. Jotain muistikuvia on polven vasaroimisesta ja kyynärtaipeen pistelystä.
Kahdenkymmenenneljän tunnin pötköttely laittaa jo selkää koetukselle. Tänään onkin vuorossa fysioterapeutin jumppa- ja kävelykoulu. Toivotaan, että polven uusi osa osoittautuu oivalliseksi.
Loppuviikosta muotoutui varsin vekkuli. Perjantaina nautiskelimme J-P:n kanssa TaiK:n MoA-näyttelyn parhaimman annin. Vahvat esteettiset kokemukset oli tietenkin hyvä huuhdella alas maukkaan oluen ja auringon tuottamalla yhteisvoimalla. Mukaan Oljenkorren terassille liittyi myös Intiankadun ystäväni Mikko.
Samu muutti Turkuun
Lauantain ja sunnuntain vietinkin muuttaessa ystävääni Samua Suomen Turkuun. Turku osoitti parhaita puoliaan: kimalteleva Aurajoki, vastapuhjenneet vaaleanvihreät lehdet sekä opiskelijahintaiset maukkaat kebabit. Turku onkin varsin mukava paikka. Illalla saimme vihdoin koottua vanhan Design Factoryn kesätyököörin kasaan sushi-pöydän ympärille. Autenttinen sushi-mestarimme Aino varmisti päivällisen täydellisyyden.
HKL loi viikonloppuna loistavat puitteet ajattelun liikkeen nautinnolle. Kontekstina toimi raitiovaunu numero 6, jolla matkustin Kaisaniemen Aleksandriasta kohti kotia. Hain katseellani vapaata istuinparia — suomalaiseen tapaan. Ainoa moinen löytyi afrikkalaistaustaisen perheen keskeltä. Istahtaessani tumman miehen kanssa kasvotusten, huomasin, kuinka rasistit ja maahanmuuttokriitikot ovat hankaloittaneet myös minun elämääni. Miten minun tulisi kasvokkaisessa tilanteessa käyttäytyä? Tulisiko minun katsoa silmiin, välttää katsekontaktia vai mitä minun pitäisi tehdä, jotta voisin osoittaa neutraalispositiivista suhtautumista ulkomaalaisperäisiin helsinkiläisiin? Tunne on sama kuin esimerkiksi kehitysvammaisten kanssa.
Suomen tulisi ymmärtää monikulttuurisuuden arvokkuus. Toivon, että tulevaisuudessa omat lapseni eivät joudu tarkkailemaan omaa käytöstään kyseisessä asiassa. Erilaisuuden tulisi olla luonnollinen asia.
Monikulttuurisuusasiaan liittyen Helsingin Sanomat uutisoi ala-astelaisen somalitytön kokemasta vääryydestä. Uutinen on herättänyt Hesarin sivuilla kuumaa keskustelua. Helsingin Sanomia kritisoidaan journalistisen otteen menettämisestä ja asian paisuttelusta. Mielestäni uutisointi voimakkaaseen sävyyn on kuitenkin aivan oikeutettua. Yksittäisen koskettavan tapauksen kautta ihmisten ajatukset voidaan suunnata yhteiskuntamme epäkohtaan. Objektiiviset tilastot rasismista eivät yksinään herätä tunteita ja keskustelua. Keskustelun herättäminen ja tarinoiden kertominen ovat kuitenkin muiden muassa R. Kuneliuksen mielestä journaismin tärkeimpiä tehtäviä. Onneksi Hesarilla on kanttia huoltaa yhteiskuntaamme.
- -
Vaikka teksti alkaakin jo paisua, joudun raportoimaan myös toisesta monikulttuurisesta tunteekkaasta viikonlopun joukkoliikennematkasta. Olin palaamassa ystäväni läksiäisistä bussilla 72. Hämeentiellä kyytiin nousi minua jurrisempi suomalainen kolmikymppinen mies, joka hakeutui istumaan saksalaisten naispuolisten ystävysten seuraan.
“Where are you from?” mies aloitti ja jatkoi: “I’m from Finland“.
Selvinpäin olevat nuoret naiset kertoivat olevensa Saksasta.
Mies kuittasi toistamalla: “I’m from Finland“.
Seuraava lause alkoikin jo tuohduttamaan mieltäni.
“What the fuck are you doing in my country?”
Naiset vastasivat opiskelevansa ja työskentelevänsä täällä sekä kehuivat pitävänsä Suomesta todella paljon.
“What the fuck are you doing in my country“, mies jatkoi. Bussin muut matkustajat alkoivat elein esittää omaa häpeää, masennusta tai pöyristyneisyyttä, kulttuuritaustastaan riippuen.
Juuri ennen Hauhon puiston pysäkkiäni tunteet kuumenivat siihen pisteeseen, että jouduin heittämään herralle kohteliaasti vastakysymyksen: “What the fuck have you ever done for this country?“
Jes! svante.fi:n uusi versio on nyt täällä. Nyt osoite on vielä piilossa (osoitteessa: svante.fi/blog), mutta siirrän sen aivan kohta tuttuun svante.fi-osoitteeseen. Tässä vielä elämän viimeisimmät highlightsit:
3 oli lekurikäyntieni lukumäärä menneellä viikolla. Toisella kerralla varmistuttiin siitä, että lisävaurioiden vaaraa ei polvessa enää ole. Sain siis luvan astua vasemmalla jalalla ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Voin kuvitella, että N. Armstongin kuuluisa askel tuntui miltei yhtä hyvältä. Onnekkaiden ihmisten tulisi arvostaa kävelemisen mahdollisuutta! Elämä helpottui huomattavasti keppien jäätyä odottamaan vakuutusyhtiön sponsorointipäätöstä ja tulevaa eturistisideleikkausta. Nyt juhlimaan äitienpäivää ja isän synttäreitä.
Kovan tsempin ja ystävien seuran ansiosta pystyin viettämään lähes normaalin vapun. Aatto Espalla ja päivä Kaivarissa. HKL:n päätös olla ajamatta kolmosratikkaa vappuaattona tuntuu kyllä yhä kämmenissä ja käsivarsissa. Kyynärsauvoilla liikkuminen on hiton raskasta. Tiistaina klinkkaan magneettikuviin ja keskiviikkona onkin lekuriaika. Urheilun ajattelu haikeuttaa, mutta mieli kohoaa istuessani tässä Toman seurassa “Sikalan” sohvalla.
Fudismatseissa rikottu polvi alkaa tavallaan olla jo kävelykunnossa. Tänään jäivät kepit kotiin käydessäni lähi-Alepassa. Tiistaina käyn vilauttamassa polvea lekurille, jonka pitäisi nyt pystyä arvioimaan kierukoiden ja siteiden kunto. Luut ovat tosiaan kunnossa 23 vuotta jatkuneen maito-, juusto- ja jäätelöfanituksen ansiosta.
Koulu- ja business-saralla menee ihan hyvin. Käväsin perjantaina ihailemassa tuotekehityskurssin tiimien huikeita aikaansaannoksia PD Galassa Design Factoryssä. Assarointihommien tiimoilta pitäisi vielä jaksaa tarkistaa n. 30 opiskelijan XHTML-harjoitustyöt ja omia harjoitustöitä pitäisi kyhäillä vielä pari kappaletta. Toukokuun puolenvälin tentitkin alkavat jo pikkuhiljaa kolkutella takaraivossa. Mikon kanssa ollaan muuten myös väännetty vähän liiketoimia.
Onnistuin toissapäivänä rusauttamaan polveni pelatessani tutkinto-ohjelmamme killan potkupallo-ottelussa. Kävellessäni eilen kepeillä terveyskeskuksesta ja lekuriasemalta toiselle, tunsin kuinka arvostushierarkian ylimmän tason asiat muuttuivat melko merkityksettömiksi. Tuntemus oli todella palkitseva. On kuitenkin varsin harmillista, että tärkeiden asioden oivaltaminen onnistuu ainoastaan silloin, kun jokin on vialla. Mitenköhän olisin saanut itseni arvostamaan esimerkiksi kahdella jalalla kävelemisen mahdollisuutta ilman tapahtunutta haaveria?
Kulunutta viikkoa leimaa vahvasti tennis. Avasimme Heinin, Juhanan, Juhan ja Jaakon kanssa ulkotenniskauden Otanimen kentillä. Hauskaa ja tehokasta! Toinen tennisteemaan liittyvä viikon juttu on Vokaalitennis-peli, jonka puuhasimme yhdessä Studio 4 -kurssin tiimimme kanssa. Video lopullisesta pelistä on nähtävillä alla. Viikon varrella kerkesin viettämään paljon aikaa myös muiden loistavien tyyppien kanssa. Aamuinen Pyry-serkun fudismatsi sekä meneillään oleva veljesten välinen ilta kruunasivat tämän mahtavan viikon.
Pääsiäinen sujuu varsin mukavasti huolimatta siitä, että hoivissamme viikon viipynyttä Totti-koiraa onkin jo hiukan ikävä. Vietin pari päivää frendini penthousessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä samppanjaa juoden. Murkinointi hoidettiin luonnollisesti kaupungin parhaissa paikoissa, joista esiin vosi nostaa Ravintola Elevantin. Lehmanin veljesten kädenjälki näkyi muuten Tallinan hinnoissa. Kokonaisuudessaan reissu oli varsin täydellinen. Suosittelen lämpimästi vierailua Helsingin parhaassa naapurikaupungissa.
Muistan kuika pienenä valon ja valoisuuden ainoa tehtävä oli näyttää mahdollisimman pitkään missä pallo pyörii tai kiekko lipuu. Tänä keväänä fotonit ovat saaneet aivan uuden funktion. Kulkiessani ulkona kesäajassa kello 18:30, huomasin, kuinka valo täytti omat akkuni (henkinen ja fyysinen). Nyt vasta ymmärrän, miksi vanhemmat ihmiset odottavat aina kevättä ja kesää.
Eilen oli havaittavissa aikamoista aallokkoa. Aamulla aamiaistettiin Aalto-yliopiston uuden rehtorin Tuula Teerin virkaanastujaisten kunniaksi. Iltapäivällä saatiin puolestaan nauttia Aalto-korkeakoulusäätiön puheenjohtajan Matti Alahuhdan mietteistä koskien hyvää johtajuutta elämässä ja yritysmaailmassa. Alahuhta sivusi tietenkin myös Aalto-yliopistoa. Luento oli osa Esa Saarisen filosofian luentosarjaa.
Käytettävyys, sosiaaliset verkostot ja vaihtoehtoiset vuorovaikutuksen välineet ovat työllistäneet viimeaikoina koulun puolesta. Nyt pitäisi vielä kirjoitella vähän estetiikasta ja taiteesta. Pikkuhiljaa jäljellä alkavat olemaan vain tentit. Opettajanhommiin kuuluva opiskelijoiden työiden arvostelu on myös vienyt aika paljon paukkuja. Siellä se kesä kuitenkin kolkuttelee.
Olen tässä parhaillaan käymässä Raaseporissa porukoillani ja isoporukoillani. Aamulla päätin startata taas hölkkäkauden pitkän marathonin juoksemisen aiheuttaman tauon jälkeen. Totti-koira lähti mukaan häntää heiluttaen, mutta broidini reaktio ehdotukseeni oli negatiivisempi: “Lenkille!? Lupasin intin kotiutuskuupperin jälkeen olla juoksematta”.
Tuskaisella mutta aurinkoisella, kauden ensimmäisellä lenkillä asiaa puituani tulin mielenkiintoiseen johtopäätökseen. Ehkä juuri juoksulenkille lähteminen toimii ihmisten fysiologisena vedenjakajana. Toiseen suuntaan virtaava vesi jatkaa ylvääseen ja energiseen koskeen. Toinen suunta taas johtaa paikallaan seisovaan, sinileväiseen ja liejuiseen lumpeiden peittämään lammikkoon. En tarkota, että juokseminen varsinaisesti vaikuttaisi tähän suuntaan, mutta juoksulenkeille lähtemisellä voi mitata suhtautumistaan ja arvioida fyysistä tulevaisuuttaan.
Taas on kerennyt tapahtua niin paljon. Onneksi onnistuin tsemppaamaan itseni taas tähän Notepadin äärelle. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessäni on tänään – tai noh, eilisen puolella – puitu “suuri OLO-sessio”. Tapahtuma oli osa tutkinto-ohjelmamme 10 v. juhlavuotta. Tapahtumassa mielenkiintoiset veijarit (kansanedustaja ja tekniikan tohtori Jyrki J. Kasvi, Kauppakorkeakoulun vararehtori, professori Timo Saarinen, Media Factoryn vetäjä ja journalistiikan professori Maija Töyry sekä infolaisten oma professori Tapio Takala) keskustelivat yhdessä kanssamme poikkitieteellisyydestä, Aalto-yliopistosta, Suomesta, maailmasta ja elämästä. Antoisan keskustelun kuuntelemisen ja keskusteluun osallistumisen lisäksi oli todella mukavaa nähdä Timoa pitkästä aikaa. Illan kruunasi jälkipelit Teerenpelissä loistavassa seurassa.
Toinen asia, joka pyörii yhä mielessä on ensimmäinen tuttuakin tutumman päätoimituksen toimittama Kukka-lehti. Lue!
Pohdittuani koko kevään arvoja ja niihin liittyviä olettamuksia, haluaisin haastaa kaikki lukijat pieneen peliin. Tarvitset pelaamiseen kuulakärkikynän, lyijykynän sekä paperilappuja. Valmista? Aloitetaan!
Mitkä ovat tärkeimmät arvosi? Ketkä ovat tärkeimmät läheisesi? Minkä asoiden puolesta voisit taistella? Millainen haluaisit maailman olevan? Kirjoita tärkeimmät ajatuksen tuotteesi erillisille papereille kuulakärkikynällä. Asettele paperit eteesi.
Tartu seuraavaksi johonkin edessäsi olevaan paperiin ja ala pohtimaan, miten jokapäiväisessä käyttäytymisessäsi otat kyseisen arvon, henkilön tai tavoitteen huomioon. Listaa toimenpiteesi lyijykynällä samalle paperille.
Jos paperi täyttyy, hyvä!
Jos näet jollain paperilla ainoastaan sinistä tekstiä, revi paperi ja päivitä arvoutopiasi!
Viime viikonloppu hurahti loistoporukassa mökillä Imatran lähellä, näköetäisyydellä Venäjän federaation rajalta. Möksällä tuli saunottua, avanto”uitua” sekä aterioitua varsin hyvin. Kaupunkiin palattiin vasta sunnuntai-iltana. Viikonlopun kouluhommat siirtyivätkin tyylikkäästi sunnuntain ja maanantain väliselle yölle. Kaiken järjen mukaan 4. periodin tulisi olla hiukan kolmatta kevyempi. Perjantaina käytiin muiden muassa kirjoittelemassa viestinnän johdantokurssin tentti Porthaniassa. Myös viimeinen opetustilaisuus tuli pidettyä tänään.
Kouluhommien ohella kerkesin käväisemään tutkinto-ohjelmamme killan korismatsissa. Vähän harmittaa, että viimevuotinen salibandyottelussa sattunut polvihaaveri jännittää vielä takaraivossani. Oikeastaan ainut laji, jonka harrastaminen ei kuumota, on rakas jääkiekko. Täytyypä ottaa kaikki ilo irti Helsingin harvinaisesta talvesta.
Matkustettuani yhtä luentoa varten 2*40 minuuttia, päätin pienenä iltapuhteena selvitellä teknisiä ratkaisuita reissailua korvaamaan. Sainkin kikkailtua ratkaisun osoitteeseen svante.fi/live. Joku veikkonen voisi istua luennolla ja lähettää sisältöä kännykän avulla webbiin. Tekniikka on ihanaa!
Rakas päiväkirja, mitä tehdä tälle helmikuuta leimaavalle krooniselle kiireydelle? Suureksi onnekseni olen kouluhommien välissä kyennyt myös tapailemaan hyviä ystäviäni. Eilen kierreltiin Juhanan kanssa Kolmosella ja juotiin maukasta mansikkajuomaa. Tänään näin vihdoin myös Harrin. Pasilan kuppila loi hyvät puitteet vanhojen muistelulle ja uusien haistelulle. Huomenna taas jääkiekkoiltapäivä Brakulla klo 16:00.
Nähdään siellä!
Saarisen Esan kuunteleminen on taas kirittänyt ajatteluani liikkeelle, mikä on nautunnollistakin nautinnollisempaa. Eräs asia, joka on pyörinyt mielessäni on arvot, mutta palaan siihen hiukan myöhemmin. Nyt haluaisin esitellä ajatuksen kehityksestä ja tavoitteista. Asia tuli mieleen hyvän ystäväni Juhanan kanssa rupatellessamme kuntosalilla tehottomuudesta opiskelussa.
Kuntosaliharjoittelu, sosiaalinen kanssakäyminen ja ajoittain älyllinen keskustelu sai meidät huomaamaan, kuinka tärkeää on kehityksen ja ylläpidon monipuolisuus. Ei riitä, että lukee päivästä toiseen tieteellisiä artikkeleita jossain luolassa, vaan kehitystä ja ylläpitoa tulee harjoittaa yhden sijasta kolmella eri osa-alueella: henkisellä, fyysisellä ja sosiaalisella. Kuntosali, lenkki, kahvihetki ja pitkä lounas eivät olekaan pahasta, vaan hyvästä! Kaikki kehittävät tai ylläpitävät tärkeitä ominaisuuksia tai taitoja. Innostuksen pyörteissä saatoin oivalluksemme myös visuaaliseen muotoon tuta-bs:n innoittamana (katso kuva).
Helmikuu on ollut todella helmi tähän mennessä. TKK muisti minua kirjeellä, jossa kerrottiin minun olevan TKK:n ehdokas Singaporen opiskelijavaihtoon. Pallo on nyt Nanyang-yliopistolla. Eilen istuskeltiin Nobel-miehen luennolla. Ahtisaari kertoi palkinnon jälkeisestä elämästään, maailman poliittisesta tilanteesta sekä isänmaan meiningeistä.
Nyt on aivan pakko hehkuttaa vielä tämäniltaista luisteluretkeä. Käytiin Lauran kanssa Brankun kentällä viilettämässä
loistokuntoisella tekojäällä. Braahen kentällä ja sen yhteydessä toimivassa kahviossa ja luisinvuokraamossa on aivan uskomaton tunnelma. Individualismi, kapitalismi, hektisyys ja kilpailu ovat siinä ympäristössä vieraita käsitteitä. Tunnelma on kaakaonlämmin ja romanttinen. Sulkekaa telkkarit ja tietokoneet! Suosittelen Brakun iltaa kaikille koko sydämestäni.
Barack Husseinin noustessa valtaan, teki mies oitis loistavan ja kauan odotetun päätöksen pitääkseen yllä ihmisten uskoa changeen. Obama päätti sulkea pahamaineisen Auschwitzin -anteeksi Guantanamon leirin. Nyt eurooppalaisen Yhdysvaltoja arvostelleen eliitin tulisi nyt todellakin ojentaa auttava ja ennen kaikkea muutosta rakentava käsi Obaman suuntaan. Myös Suomen tulisi ehdottomasti tarjoutua ottamaan vankileiriltä vapautuvia ihmisiä vastaan. Vaikka ongelma on yhdysvaltalainen, voi ratkaisu olla yhteinen.
Studio 2-kurssin pyörittäminen on lähtenyt hienosti käyntiin. On nautinnollista opettaa ja varsinkin olla mukana seuraamassa oppimista ja kehittymistä. Erityisesti nerojen ja luovien informaatioverkostojen fuksien kanssa on todella palkitsevaa työskennellä. Itsekin käyn nyt kevällä monia mielenkiintoisia kursseja. Eksyin muuten taas Esa Saarisen vetämän filosofia ja systeemiajattelu-kurssin luennolle. Esa todellakin sai taas ajatusten verkostoni majakkamääreet syttymään ja valaisemaan tietä uusille ajatteluväylille. Aijonkin tästä lähtien tehdä älyvirittäytymisestä jokakeväisen jutun.
Palestiinan tilanne on täysin oma lukunsa, mutta myös toinen asia on tuohduttanut niin pitkään, että en pysty enää pysymään erossa näppäimistöltä. Vanhasen 2. hallitus on nyt todellakin mennyt liian pitkälle puutarhatonttualueellistamispolitiikassaan. Hyssälä on kovaa tahtia SIIRTÄMÄSSÄ toimivaa Lääkelaitosta pois Helsingistä. Aivan uskomatonta! Onneksi Lääkelaitoksen työntekijät ovat kovaa sakkia ja tehneet selväksi, etteivät he muuta mukana. Lopputulos on siis se, että varsinainen Lääkelaitos muuttaa, mutta työntekijät eivät.
Huhujen mukaan myös Tilastokeskusta ollaan puuhaamassa pois Helsingistä. Miksi Suomen maaseutu täytyy keinotekoisesti pitää asuttuna? Alueellistamishöpötyksestä kärsitään tällaisella menolla niin taloudellisella kuin henkiselläkin tasolla. Rahaa valuu hukkaan ja perheet jokautuvat eri paikkakunnille. Eikö aluepolitiikan voisi jättää Darwinin tai näkymättömän käden hoidettavaksi?
National Mall -alue täyttyi tänään tuttuun tapaan syntymäpäiväjuhlieni takia. Tällä kertaa väki juhli tavallista railakkaammin. Täytinhän nyt pyöreät 23 vuotta. Veikkaan, että seuraavat kekkerit järjestetään taas vasta olympiadin päästä. Meno tuolloin ei välttämättä tule olemaan yhtä fanaattista.
Saatuani matkakuumetta laskettua loistavan Hampurin matkan avulla, suureksi kiusakseni perinteinen kuume valtasi ruumiin. Pahimmillaan käytiin jo aika suurissa lukemissa, mutta nyt otsalla on huomattavissa pientä viilenemisen merkkiä.
Terassikahvit Alsterin ja Elben syleilyssä
Kuten todettua matka Hampuriin oli todella huikea. Oli mukava nähdä tätiä ja hänen miestään pitkästä aikaa. Hampurin mielenkiintoisimmat kaupunginosat, korttelit, ravintolat ja baarit aukeavat paljon vaivattomammin, kun kiertelee niitä ammattilaisten seurassa. Tiukat allennusmyynnit takasivat sen, ettei yksi matkalaukku enää riittänyt paluumatkalle. Kaiken kaikkiaan todella mukava reissu. Kiitokset vielä isäntäpariskunnalle!
Vuosi on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin. Ulkojäille on päässyt jo pari kertaa skrinnailemaan, kikkailemaan ja tietysti lämimään! Eilen puuhasteltiin ja suunniteltiin Otto-kolleegani kanssa keväällä vetämäämme Studio 2-kurssia. Tammikuun kruunaa, että pääsemme vihdoin Lauran kanssa moikkaamaan kummitätiäni Liisaa sekä Nielsiä Hampuriin! Lento nousee perjantaiaamuna viiden hujakoilla. Takaisin tullaan maanantaina.
Auf Wiedersehen!
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Juhlimme vuodenvaihdetta Vallilassa ja Senaatintorilla. Vuosi 2008 oli aika huikea. Ensinnäkin pallomme tuli vuoden aikana entistä tutummaksi. Viime kalenterivuonna kerkesin reissailemaan yli kahdessakymmenessä eri valtiossa. Vuosi oli myös opintojen kannalta erittäin antoisa. Koulu onkin maistunut oikein hyvältä. Työnteon sarallakin hommat meni vallan nappiin. Keväällä hääräilin ohjelmointikurssin opena ja kesällä sain olla mukana luomassa Aalto-yliopistoa uskomattoman mahtavassa kansain- ja tieteidenvälisessä porukassa. Mitäköhän 2009 tuo tullessaan?
Reissatessani eilen junalla Karjaalle, puhelimeeni toisti merkittävän uutislähetyksen. Arto Nurmi sivusi paria ulkomaalaispolitiikkaa koskevaa kyssäriä. Ulkomaalaisasiat ovatkin olleet kuumaa kamaa viimeaikaisissa viini-, viina- ja olutpöytäkeskusteluissamme. Korkein hallinto-oikeus päätti kahden somalialaisen elämäntaparikollisen karkottamisesta Somalimaahan. KHO teki hienon ennakkopäätöksen. Kaikille tulisi tarjota mahdollisuus, mutta jos pohjoismainen elämäntapa ei napostele, tulee valtiovallalla olla myös kovemmat kenot käytettävissä.
Karkottamista voisi verrata ydinvoiman käyttöön. Ydinvoimalla ei ratkaista ongelmaa, vaan se on väline seurausten hillitsemiseksi siihen asti kunnes todellinen ongelma ratkaistaan. Suomen tulisikin panostaa ulkomaalaisten kouluttamiseen ja sopeuttamiseen. Uutisissa kerrottiin myös 6%:n työttömyydestä, joka mielestäni kertoo käytännössä täystyöllisyydestä. Turhaa siis mussuttaa, että Suomessa ei tulisi olemaan pulaa työntekijöistä.
