Kasvissafkaongelman ydin

Kaupunkimme päättäjät äänestivät viikoittaisen pakollisen kasvisruokapäivän helsinkiläiskouluihin. Hallituksessa päätös oli smooth 13–1, mutta valtuustossa asia aiheutti mitä kummallisempaa keskustelua. Oheinen Ilkka Taipaleen (sd) puheenvuoro on kaiken huippu. Seuratessani keskustelua livenä, menetin uskoni kaupungin päätöksentekoinstituutioihin.


(Taipaleen puheenvuoro, YouTube)

Mikä onkaan kiistan varsinainen pointti? Puimme asiaa eilen hyvien tyyppien ja punaviinilasien parissa. Ympäristön kannalta on järkevämpää syödä vihreitä asioita, kuin lapata niitä lihakarjalle. Myös eettiset syyt puoltavat kasvissapuskaa. Peruskoulussa — tai oikeastaan ennen kasvisruokapäiväkeskustelua — en ajatellutkaan, että esimerkiksi pinaattiletut ja puuro olisivat kasvisruokia. Ydin siis on:

  • Onko hyvä tietää syövänsä kasvisruokaa?

Asia on vähintään kaksipiippuinen. Tietäminen joko poistaa tai lisää (kovikset/vanhemmat) ennakkoluuloja kasvisruokaa kohtaan. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, miten hommassa käy.

, ,

11 Responses to Kasvissafkaongelman ydin

  1. Vihtori Mäntylä 06.03.2010 at 16:22 #

    hiljaseksi vetää

  2. Jesse Kivialho 06.03.2010 at 15:50 #

    Eiköhän toi sälli heitä vastaavia puheenvuoroja riippumatta siitä että mistä puhutaan. Epäilen myös että kirjoittaa HS:n keskustelupalstalle

  3. Oskari Jaakkola 07.03.2010 at 13:21 #

    Lääketieteen tohtori puhuu.. Ei hitto.

  4. Olli Vastaranta 07.03.2010 at 18:50 #

    Vielä kun saataisiin toi koulujen kasvisruoka, ja ruoka ylipäätään, hankittua Suomesta. Esim. meidän rakkaalla Sodexolla liha- ja maitotuotteet on usein suomalaisia, mutta toisin on useimpien kasvisten laita! (eihän ulkomailla raastetussa ja suojakaasussa Suomeen raijatussa porkkanaraasteessa ole mitään vikaa, mutta…)

  5. Svante Suominen 07.03.2010 at 21:34 #

    Ode, vaihdoiks muuten kauppaa ehdokkaasi tapaan, kun SOK luopui Valion maitotuotteista? :) Lähisafkailu on kyllä jees, mut siinä pitäis ottaa huomioon Suomen vuodenajat. Kasvihuonekasvattelupelleilyssä näyttää menevän aika paljon energiaa (http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/ruokavjaymp.pdf, s. 7)

  6. Vihtori Mäntylä 07.03.2010 at 21:43 #

    mikseiköhän ne rakentele jotain kunnolla eristettyjä kasvatushalleja? Talvella tulee valoa sen verran vähän ettei siitä läpinäkyvyydestä ole varmaankaan niin paljoa hyötyä kun valot pitää pitää päällä kuitenkina..

  7. Oskari Jaakkola 07.03.2010 at 23:58 #

    Halogeenit kaappiin ja sinne vähän porkkanoita kasvamaan ;).

  8. -hZA- 31.03.2010 at 12:04 #

    Vaikka liha ja maitotuotteet ehkä oiskin Suomesta, ni miten on karjalle syötetyn rehun laita, onkohan se mistä asti roudattu? Kuinka moni tähän edes tietää vastausta, kun perustelee lihansyöntiä sillä, että kasviksia joudutaan roudaamaan ympäri maailmaa suomalaiseen ruokapöytään? On kuitenkin totta että kasvisruoka ei aina ole ekologisin vaihtoehto, jos ei yhtään ajattele mitä ruokaa syö mihinkin aikaan vuodesta jne.

    • Svante 31.03.2010 at 13:46 #

      Totta, hZA.
      Tätä vois vielä havainnollistaa epäyhtälöllä:
      (lihatuotanto + rehuntuotanto) > rehuntuotanto
      Lihansyöntiä ei todellakaan voida perustella kasvisten kyyditsemisestä aiheutuvilla päästöillä. Yks pointti tossa roudailukommenteissa oli, että lentotomaatti kuormittaa elinkaarensa aikana ympäristöä kasvishuonetomaattia vähemmän.

  9. Svante Suominen 18.09.2010 at 18:33 #

    Eilen YLE FST näytti aika järkkyy matskuu: http://yle.fi/ohjelmat/396002 (katsottavissa vielä 6 dagar)http://www.imdb.com/title/tt0765849/

  10. Christer Suominen 19.09.2010 at 15:15 #

    Mikäli päättäjät olisivat yhtään valveutuneita (illuminati) niin kouluruokailussa olisi AINA kasvisruokapäivä.

Leave a Reply