Treffasin juuri milanolaisen tuttuni, joka oli pikavisiitillä maassa, johon hän palavasti rakastui vaihto-opiskellessa täällä viime vuonna. Tutustuimme loistavan Ilona Tolsa-Mänttärin loistavalla TKK-enkkun kurssilla. Milanon mies Andrea lähestyi minua muutama viikko sitten pyytäen nappaamaan Kassista löytynyt alennuslaivalippu otaniemenkiinalaiselta jäbältä (tai) mimmiltä. Saatuani 20 viestiä päivässä paisuvaan gmailiboksiini Andrean lähestymisen toimin seuraavasti:
- luin,
- vastasin …
- … myöntävästi.
Nyky-yhteiskunnassa valitettavan moni jättää jopa (yhdeltä) ihmiseltä (yhdelle) ihmiselle saapuvien yhteydenottojen prosessoinnin kohtaan 1. Tämä on erittäin surullista. Mielestäni tasoille 0 ja 1 jäävät ihmiset ovat informaatioajan luusereita, ihmisiä, jotka eivät osaa pitää omaa elämäänsä omissa hyppysissään, vaan juoksevat irrationaalisesti heille liian monimutkaisessa ja kiireisessä maailmassa.
Maailman paras kandidaatintyön ohjaaja Ruth Kaila kertoi minulle salaisuuden: “Ota aina yhteyttä organisaatioiden korkeimmille tasoille, sillä siellä on maailman parhaat tyypit, ihmiset, joilla on aikaa ihmisille — ei ainoastaan tyhjänpäiväiselle puurtamiselle.”
Andrea kertoi lähestyneensä myös muita Helsinki-tuttujaan ja jopa -ystäviään, jotka olivat 2010 vannoneet ikuista friendshippiä ja yhteydenpitoa. Surullisen moni jäi 0—1-tasoille. Andrea pohti ihmisten muodostavan ystävyyksia kontekstisidonnaisesti (Erasmus-vaihto). Selitin ainakin suomalaisten osuvan Trompenaarsin specificiin. Eihän kukaan moikkaa kerrostalonaapuriaan kotikadulla saatika sitten lähikaupassa — vaan ainoastaan siellä rapussa.
Oletko sinä informaatioajan mestari vai luuseri? Osaatko venyttää ystävyyksiä kontekstien ulkopuolelle?
