Kohlberg ja liikenne

Kuluneella viikolla kävin Raaseporin Tenholassa moikkaamassa isovanhempiani. Matka taittui Espanjassa lomailevien porukoiden harmaalla autolla (väri on ainut ominaisuus mitä autoista ymmärrän).

Ajoin päkiöiden sijaan vasemmalla kädellä. Päätin ensi kertaa elämässäni kokeilla ohjauspyörästä löytyvää vakionopeudensäädintä. Naputtelin menopelin nopeuden aina rajoituskyltin näyttämiin lukemiin. Peruutuspeilistä saattoi moneen otteeseen lukea ketutuksen takana kuumottelevien kuskien kasvoilta. Kiukkuisista katseista huolimatta ainut mitä säädin kovemmalle oli CD-soittimessa pyörivä Hypnotic Brass Ensemblen levy.

Matkalla mietin, kapuavatko tilanteen salliessa ylinopeutta ajavat Kohlbergin moraaliportaikoissa ylemmälle tasolle kuin minä. Jalankulkijoilla sovellettu moraalihirarkia voisi olla seuraava:

  1. Ylitän tien ainoastaan vihreän valon palaessa.
  2. Jos autoja ei tule, voin ylittää myös punaisella.
  3. Valo on punainen, autoja ei tule, näköpiirissä ei ole lapsia, jotka voisivat ottaa huonoja vaikutteita. Voin ylittää tien.

Mielestäni rajoitusten mukaan ajava on kaahaavia korkeammalla. Autolla hurjastellessa vaaraan joutuvat myös kyydissä olevat ja muut teillä liikkujat. Lisäksi esimerkiksi “kympin ylinopeus on OK” -käytäntöä noudattavat omaksuvat kymppisäännön sen enempää ajattelematta. Korkea moraalitaso vaatii asioiden kelaamista!

P.S.
Autoilu aiheutti aatoksia myös viime vuonna.

This entry was posted in Mielipidekirjoitukset ja kelat, Päiväkirja and tagged , , , . Bookmark the permalink.