Maahan(?)muuttopolitiikasta

Maahanmuuttoasiat tuntuvat nousseen taas pinnalle, mikä on hyvä asia. Se, mikä minua harmittaa, on maahanmuuttokriittisyydellä ratsastaminen. Ihmiset, jotka eivät tunne yhtään pakolaista tai eivät ole tietoisia pakolaisten “kotimaiden” tilanteista, äänestivät kunnallisvaaleissa maahanmuutokriittisiä, erityisesti PS:n listoilta löytyviä ehdokkaita. Kyseinen tilanne tuo mieleeni ne perustat, joille 3. valtakunta aikoinaan rakennettiin.

Suuri monikulttuurisuuden vastustaja Jussi Halla-aho nosti tänään pöydälle maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin kyhäilemän esityksen ulkomaalaisasioita koskien. Todella hyvä, että asiaa puidaan, mutta puimisen sisältö vähän arveluttaa. Halla-aho esimerkiksi kirjoittaa Somalian kuuluvan “elintasosiirtolaisuuden tärkeimpiin lähtömaihin”. Myönnettäköön että elintaso täällä Suomessa on parempi kuin maassa, jota ulkoasiainministeriömme luonnehtii 5.12.2008 seuraavalla tavalla: “Maasta tulee poistua heti, eikä sinne pidä matkustaa. Turvallisuustilanne vaarallinen”. Jokainen voi myös tutkia, miten ulkoasiainministeriö kuvailee esimerkiksi Somalian terveydenhuoltoa. Halla-aho ajattelee tällaisesta valtiosta tulevien pakolaisten olevan elintasosiirtolaisia. Sanoja pakolainen ja elintasosiirtolainen tulee siis Halla-ahon mukaan pitää synonyymeinä.

Halla-aho ilmaisee tekstissään myös pelon siitä, että “Uusi laki palkitsee passinhävittäjät pysyvällä oleskeluluvalla”. Valtioneuvoston esityksessä on yhä listattuna samat tahallisuuteen viittaavat asiat kuin 30.4.2004 annetussa ulkomaalaislaissa (108 §).

Mielestäni koko ulkomaalaisasioista vääntäminen on lähtökohdiltaan mätä. Onko kukaan koskaan ajatellut, miten suureen onneen, turvallisuuteen, vakauteen ja vapauteen syntyessä saatava sinivalkoinen arpalippu meidät oikein etuoikeuttaa? Haluaisinkin keskustella Halla-ahon kanssa maahanmuuttopolitiikasta tietämättömyyden verhon tuolla puolen. Vaikka vihreiden naisjärjestön jättämä tutkintapyyntö johtaisikin syytteisiin ja tuomioihin, ei Helsinkikään karkottaisi Halla-ahoa takaisin Tampereelle.

This entry was posted in Mielipidekirjoitukset ja kelat and tagged , , . Bookmark the permalink.