Eilen illalla kumoiltiin NTU:n henkilökuntaklubilla muutamat Ankkurit ja Changit (halvimmat brändit) Jussin vaihto-opintojen päättymisen kunniaksi. Itselläni kummittelee vielä ensi keskiviikon ja torstain tiukat tenttiväännöt.
Tuoppien ja suolapähkinöiden äärellä käytiin keskustelua mm. kestolempparista — matkustelusta. Semesterillinen Singaporea ja Kaakkois-Aasiaa on huomattavissa määrin kohentanut reissaamistaitojamme. Etenkin joustavuuden ja sopeutumisen saralla kehitys on ollut huimaa. Päkpäkkerläävissä yöpyminen ja halvimman (ei-hasslefree) matkustusvaihtoehdon nappaaminen on nyt tuttua puuhaa. Loistavinta kaikessa on se, että Eurooppa on nyt täynnä ilmaisia majapaikkoja. Päätettiin jatkaa reissailukikkailua Vanhalla Mantereella.
Illan aikana nousi taas esille, kuinka meillä suomalaisilla on Vietnamiin harvinainen viisumivapaa pääsy. Rauhanomainen NATOttomuutemme taitaa olla tähän syynä. Sotilaallisesta liittoutumisesta on tullut jauhettua jo niin paljon, että jätän sen tällä kertaa rauhaan.
Sotaliittojen sijaan mieltä vaivaa, kuinka ainoastaan tiettyjen ihmiskäsin piirrettyjen rajojen sisäpuolelle putkahtaneiden ihmisten elämä on täynnä mahdollisuuksia. Nyt en ainoastaan tarkoita suomalaisten viisumivapautta verrattuna esim. hollantilaisiin ja saksalaisiin.
Loton voittonumerot 3, 5 ja 8 tuovat mukanaan joitain maailmanlaajuisesti todella harvinaista palkintoja: vapaus, rauha, sosiaaliturva, ilmainen huippukoulutus. Matkoilla huomaa, kuinka monien muiden arpaliput ammottavat tyhjyyttään.
Toivon syvästi, että jaksan muistaa tämän ja arvostaa voittoa myös koti-Suomessa.
Ensimmäiset tentit on nyt raapusteltu. Viime torstai alkoi Organizational Behaviour & Design -kurssin kokeella. Paikallisilla liiketoimintakurssein tenteillä on tapana olla mallia open book + 2 tuntia aikaa. Mielestäni moinen yhdistelmä on varsin hanurista. Kyseisessä tentissä oli tarkoitus pikakirjoittaa esseevastaukset kolmesta tosielämää jäljittelevästä keissistä laadittuihin kuuteen kysymykseen. Oma luku- ja kirjoitusnopeuteni ei aivan yltänyt työpsykologiataitojeni tasolle.
Torstain toisessa tentissä mitattiin sitten syksyllä koottua mandariiniosaamista. Vaikka kaksituntinen oli mielestäni hyvä aika tentin ratkomiseen, jätti myös tämä testi suuhun kitkerän maun. Eri sivuja pläräilemällä pystyi helposti kräkkäämään muiden sivujen tehtävissä vaadittujen Hanzien piirtoliikkeet. Todellista kinkkiosaamista ei siis päässyt näyttämään. Katsellaan nyt mitä 2. ja 3. päivä järjestettävät informaatiosysteemianalyysin ja palvelumarkkinoinnin tentit tuovat tullessaan.
Mieli halajaa jo Indokiinaan…
Tomi ja Sergei saapuivat mestoille viime viikon alussa. Loppuviikosta läksimme herrojen kanssa valloittamaan Borneon saarta. Suunnitelma oli seuraava: Kota Kinabalu – Bandar Seri Begawan – Miri.
Air Asia lennätti meidät ensin Sabahin pääkaupunkiin Kota Kinabaluun. Kylä osoittautui rannan satay- ja meriherkkuravintoloineen varsin kivaksi. Ensimmäisenä aamuna nappasimme minibussin Kinabalun luonnonpuistoon. Nousu vuoristoon oli korvia lukitseva. Paikan päällä vedettiin parit trekkailureitit. Vaikka vuoristoilma olikin Singaporen soijakelejä viileämpi, oli kipuaminen melko raskasta ja hikistä puuhaa.
Kinabalu-vuori
Kotoisampi vuoristokeli sai naamalle virneen
Kota Kinabalusta napattiin meriyhteys Labuanin kautta Bruneihin. Matka sujui rattoisasti karaokeosastolla Modern Talkingin klassikoiden parissa. Botskissa tutustuttiin mm. israelilaiseen maailmanmatkaajaan. Mies oli viettänyt reissun päällä jo parisen vuotta. Kuiskutellen kyselin, kuinka herra aikoi päästä antisemitistihkön Brunein rajan yli. “Passilla nro 2”, kuului vastaus 🙂
Bruneissa — tai oikeastaan sen pääkaupungissa Bandar Seri Begawanissa — vieteltiin taas pari yötä. BSB osoittautui leppoisaksi ja hiljaiseksi kyläksi. Meno ja meininki löydettiin vesitakseilla. Nappasimme veneen jokirannasta ja lähdimme kierrokselle. Kuskimme kyyditsi meidät lamppunsa valossa katsastamaan sulttaanin palatsia ja massiivista, Raaseporin kokoista vesikylää. Kauempana merellä räiskyvät salamat lisäsivät tunnelmaa entisestään. Sovimme mainion kuskimme kanssa treffit myös seuraavalle aamulle. Reissu nro 2 suuntautui nenäapinoita bongailemaan. Aamun kruunasi brunssi kuskin kotona vesikylässä.
Kampong Ayeria (vesikylä) vauhtiveneellä
Svante ja Sultan Omar Ali Saifuddien moskeija
Iloisina nenäapinoita metsästämässä
Vesitaksikuskimme kotona aamiaisella
Brunein jälkeen tutkimusmatka jatkui vielä Sarawakin puolelle Miriin. Miristä teimme luontoretken Niahin luonnonpuistoon. Jättimäisissä lepakkoluolissa seikkaileminen taskulamppujen varassa painui syvälle mieleen. Lämmöllä tulee muisteltua myös loistavaa majataloa, Dillenia Guest Housea.
Hostellien ykkönen — Dillenia, Miri
Valoa lepakkoluolan päässä
Kotona odottikin viimeinen kouluhomma: kiinan oral project. Lopputuloksesta näkyy, että aikaa kuolemalinjaan oli vaivaiset pari tuntia. Lisäksi opettajat olivat vetäneet ohjeet pois www:stä, mutta tulipahan jotain (video alla) tehtyä.
Viikonloppumatka Kiinan saaristoon alkoi Hongkongilla, jota ystäväni hyvät olivat hehkutelleet. Ylistysten ansiosta odotukset olivat ylisuuret. Olihan pirvenpiirtäjäkaarti maailmanluokkaa, ihmiset mukavia ja meininki varsin kutkuttavaa, mutta jotain jäi puuttumaan. Voihan olla, että Hongkongin kuvottava rahan katku ja pankkiiripukumiesten leijuminen vaikuttavat liikaa lopputulokseen.
Noudatimme reissulla kiinan opettajani vinkkejä ja matkasimme Hongkongin outlying islandseille – Cheung Chaulle. Saaren meno oli aivan toista luokkaa: ei ainuttakaan turistia, ei ainuttakaan autoa, rantabulevardi täynnä oivallisia kalaravintoloita… Kiitokset vaan vinkistä, 老师. Kotimatkalla Kowlooniin näimme vielä pitkään etsimämme Džonkin (kuvassa alla).
Džonkki Hongkongin yössä
Bruce Lee ja Hongkongin saaren hökkeleitä
Cheung Chaun rantakatu
Honkkarin jälkeen matka jatkui Macaolle. Kasinoteollisuuden ohella saaren katukuvassa näkyy välimeriläinen kädenjälki. Kaupungissa Kiinalainen ja Portugalilainen meininki kohtaavat mielenkiintoisella tavalla, eikä ihme, sillä Portugalilaiset herrat saapuivat jo 1500-luvulla, ja saari luovutettiin takaisin vasta alle kymmenen vuotta sitten. Nyt hommiin!
Päälle puolet vaihto-opiskelujaksosta on nyt lusittu. On aika pohtia, miten NTU ja rakas TKK eroavat toisistaan. Merkittävimpinä tekijöinä näyttelevät resurssit ja rahkeet. Siinä missä TKK:n fuksikurssilla opet joutuvat jättimäisissä luentoteattereissa kaitsemaan satoja opiskelijoita, on NTU:n Business-koulussa varattu jokaista parinkymmenen hengen kotoisaa seminaariryhmää kohden yksi kappale professoreja. Opetuslähtökohdat painivat siis omissa sarjoissaan.
Toinen merkittävä erotekijä on tahti. Teekkarit — tai oikeastaan kaikki länkkäriopistojen opiskelijat — yleensä sluibailevat koko lukukauden ja sykkivät määräaikojen ja tenttipäivämäärien aattoina tai aatonaattoina. Täällä jokaiselle tunnille tulisi valmistautua lukemalla kurssikirjasta 1-2 kappaleellista. Lisäksi seminaaritunneilla tulisi olla valmius vastailla kuhunkin aiheeseen liittyviin erinäisiin yritystapaustehtävien kysymyksiin. Kurssien seminaaritilaisuudet noudattelevat orjallisesti kurssikirjojen kappaleita.
Pirullisin homma kaikista on ryhmätyöt. Jokainen liiketoimintapuolen kurssini sisältää yhden ryhmäesityksen ja yhden jättimäisen ryhmätyön. Hommaa on hitosti ja ryhmien poikkikulttuurisuus ja meidän länkkäreiden matkustusmotiivatio/opiskelumotivaatio-suhde asettavat puuhastelulle oman maukkaan lisämausteen.
Kursseja siis saattaa syksyltä kertyä nelisen kappaletta. AB105 – Organizational Behaviour & Design -kurssilla loistavaakin loistavampi, monia paras ope -palkintoja voittanut Prof. Joo-Seng Tan jutustelee innostavalla ja interaktiivisella meiningillä työpsykologian kiemuroista. Herra tykkää myös usein mainita ja kysellä: “ystävämme Euroopasta: Suomesta/Ruotsista/Hollannista… Miten teillä?”
EDIT: Prof. Tan estyi pitämästä yhtä seminaaria. Hyvitykseksi herra järjesti meille kertausluennon “pienimuotoisilla” tarjoiluilla (katso kuva).
Prof. Tan tarjosi pientä purtavaa
BC203 – Systems Analysis & Design -kurssilla jutellaan systeemien ja prosessien kehittämisestä. Kurssi kuulosti alussa hyvin jännittävältä. Motivaationi on jostain syystä suuntautunut muualle. Ehkä kurssin nimen alkuun tulisi lisätä sana “informaatio”. Prof. Damien Joseph vetää kyllä hyvää settiä ja motivoi opiskelijoita konkreettisilla uravinkeillä ja M&M:llä. Prof. Chung Tuck Siongin vetämä BM305 – Services Marketing on ollut ihan vekkuli kurssi. Seminaarit ja harjoitustehtävät muokkaavat aatoksia palveluliiketoimintaa kohtaan. Proffa pyrkii tunneilla luomaan rentoa ja hyvää ilmapiiriä. Hyvää kamaa!
Kopi-mukin pohjalta löytyy maukas sokeri – Mandariinikiinan perusteet. Opettajamme He Xiaoling on aivan uskomattoman mukava ja taitava. Vaikka saatammekin ruotsalaisen ystäväni Perin (video alla) kanssa olla aasialaispainotteisen luokan heikoimmat lenkit, nautin tunneista kovasti. Oppiminenkin on uskomatonta luokkaa. Kahviloissa pystyy heittelemään myyjälle läpyskät. Lisäksi yllättävän huomattava osa kylteissä ja telkkariohjelmien teksityksissä esiintyvistä merkeistä on tuttuja.
Vielä pari viikkoa seminaareja ja ryhmätyörypistyksiä. Sitten alkaa tenttiviikot ja tosimatkustelut.
Tänä vuonna syysloma oli varsin edellisistä poikkeava. Ensinnäkin syysloma tuli vietettyä vekkuleissa merkeissä Singaporen F1-osakilpailussa, Balilla ja Jakartassa. Toiseksi TKK:lla ei muistaakseni edes ole syyslomaa — vai onko?
Aloitetaan formuloista, jotka todella yllättivät positiivisesti. Vaihto-opiskelujakson alkutaipaleella heittelin pari iltaa kolikkoa siitä, onko törkeän kalliit halvimmat liput todella hintansa arvoisia. Mystinen, tunnelmallinen, kaunis ja ÄÄNEKÄS Singaporen “formulaviikonloppu” sai hymyn myös pihin puoleni huulille.
Halvimmista “walkabout”-lipuista huolimatta pääsimme seuraamaan skaboja oivallisilta paikoilta. Paikat sijaitsivat ökykatsomon vieressä, joten screenit pitivät meidät tapahtumien tasalla. Autojen startatessa viritteli kisakansa valokuvausaparaattinsa konekivääriasentoon. Liipaisimet pysyivät pohjassa lähes kaiken sen ajan, kun autoja vilisti ohi.
Tapahtuman ainutkertaisuus ja tunnelmallisuus saivat myös meidät räpsimään:
Arthur, Vettel, Matt
Heikki
Formulat jatkoivat matkaa Japaniin — me Indonesiaan. Ensimmäisenä kohteenamme oli Balin surffighetto. Kuta Beach alueineen vastasi melko hyvin odotuksiani. Länkkärit surffailevat, juovat, bailaavat, skodeilevat ja pärräilevät.
Muutamien Bali-päivien jälkeen lähdimme etsimään aitoutta Indonesian pääkaupungista Jakartasta. Visiitti oli todella avartava. Taas tuli huomattua, kuinka pallomme on matkalla kohti tuhoa. Saasteen, ihmisten ja slummien määrä on jotain aivan uskomatonta. Kaupunki on saastainen kaaos, mutta ihmiset, kielitaidottomuudestaan huolimatta, äärettömän ystävällisiä. Oheiset kuvat eivät valitettavasti kerro paikasta juuri mitään.
Jakartan “Khao San road” eli Jalan Jaksa
Paikalliset koululaiset treenamassa enkkuaan
Kalasatama — portti sydäntä raastaviin slummeihin
Monas ja minä
Ai niin… Paikalliset pitävät recess weekiä lukulomana, joten meidän länkkäreiden on korkea aika kääriä hihat.
Singapore on pirun iso ja monipuolinen paikka. Saarelta löytyy lähes kaikkea. On Little India, Chinatown, Malay-Arab Quarter, puistoja, ostareita, kaikkea. Muutamat viimepäivät olemme tehneet tutkimusmatkoja saaren eri kolkkiin ja nähtävää riitää.
Kuvia on pyydelty, joten tässä muutamia.
Singaporenintialaisia Pikku-Intian Mustafa Centren edustalla
Arab Street ja Sulttaanin moskeija Kampong Glamissa tai Arabikortteleilla (turisti-ilmaisu)
Enää pari seminaarituntia, niin päästään syysloman viettoon. Syysloma alkaa mukavasti Formula 1 -osakilpailulla Singaporessa. Skabojen jälkeen suunnataan Balille surffailemaan.
Siinä se nyt on, uusi koti! Parin viikon takainen huoneenvuokrausprosessi oli kerrassaan mielenkiintoinen. Sain malesialaiselta kaverin kaverilta mystisen puhelinnumeron, jonka takaa paljastui mandariinikiinaa sujuvasti puhuva kiinteistövälittäjä. Sovimme treffit.
Saavuimme kiinteistötalouskonsulttini Jussin kanssa paikalle. Kiinteistövälittäjä näytti paikat, jonka jälkeen jäimme Jussin kanssa istuskelemaan vuokrattavana olevaan huoneeseen. Välittäjä kertoi hintapyynnön olevan 650 $. Heitimme vastatarjouksen 550 $. Välittäjä naurahti, mutta lähti päävuokralaisen luo toiseen huoneeseen. Hetkisen kuluttua hän palasi huoneeseen ja kertoi uuden hinnan 620 $. Naurahdimme ja tarjosimme 600 $. Muutaman edestakaisen sahauksen jälkeen hinnaksi sovittiin lopulta 600 $/kk.
HDB-asunnossa asuminen on mitä singaporelaisinta. Noin 80-90% väestä asuu kyseisissä valtion vuokrakämpissä. Emme ole törmänneet yhteenkään länkkäriin kyseisen lähiön alueella. Naapuriston paikalliset ihmiset — ei siis vain lapset — viettävät paljon aikaa pihalla. He pelailevat sulkista, kuntoilevat ulkoilmakuntolaitteilla, istuskelevat ja rupattelevat, harjoittavat tai chitä ja uhraavat esi-isille (kuva alla).
Nanyang Technological Universityn Business Schoolin yksi tärkeimmistä opetusmetodeista yritystapausten (eng. case) kasitteleminen. Kuvailen pari mini-casea, jotka ovat herättäneet minussa ajatuksia.
Indonesialaisella pikkusaarella länkkariporukkamme syö, juo, syö ja juo kolme paivää taukoamatta. Kaikki kulut heitetään bungalowimme piikkiin. Sunnuntaina kokonaislaskumme on 3 160 000 Indonesian rupiaa. Rupatellessamme yöllä eräälle bungalow-kompleksimme baarimikolle tarjoamiemme oluiden äärellä, paljastaa hän kuukausipalkkansa – 2 500 000 rupiaa. Palkka edellyttää 6–7-päiväisiä työviikkoja ja 12–16-tuntisia työpaiviä.
Bangkokissa lihava, hikinen ja haiseva vanha länkkari datailee keskustan baarissa. Nuori kaunis thai-nainen odottaa kiltisti vieressä. “Tuhlaamme” Lauran kanssa UPJ:n päivän palkan ja vietämme yön Enkelten kaupungin yllä kuin kuninkaalliset.
Juttelemme singaporelaisen taksikuskin kanssa Suomen ja Singaporen sääerosta. Kerron kuinka me suomalaiset valitamme talvella kymyyttä ja täällä kuumuutta. Kuski paljastaa, ettei Singaporen ilmastoon totu ikinä. Paikalliset kuulemma valittavat myös. Keskustelu ajautuu filosofian kultaisille raiteille. Chauffööri kertoo, kuinka hänen kotiseurakuntansa papin vastaanottopöydän takana on kyltti: “I complained because I had no shoes — until I met a man who had no feet”.
