Siinä missä TKK:n WC-kirjoitukset yrittävät hauskuttaa teekkarihuumorilla, on Helsingin yliopiston helpotushuoneiden seinät tuhrittu kummallisella “pakko ruotsi pois” -propagandalla. Moisiin asenteisiin uskoisi törmäävän ainoastaan kapinoivan, koulusta piittaamattoman yläastelaisen puheissa.
Toinen, pakkoruotsia pöyristyttävämpi koskee suomenruotsalaisuuden ymmärtämistä. Jostain kumman syystä pelottavan monet suomalaiset luulevat suomenruotsalaisten kannattavan tulevassa lätkän olympiaturnauksessa Ruotsia. Olisiko tietämättömyyteen syynä kielemme kömpelyys kieliä ja kansalaisuuksia käsiteltäessä? Esimerkiksi Karjaan suomalainen ala-aste viittaa kielen ohella hämäävästi myös kansalaisuuteen. Sama ongelma on myös ruotsalaisuuden päivän nimessä.
On suuri harmi, ettemme ymmärrä kaksikielisyyden kultaista merkitystä. Jopa Singaporessa ja Laosissa on toisen kotimaisen taitamista todistettavasti hyötyä. Uskon, että kielellinen monitaituruus kehittää myös ajattelua ja erityisesti mahdollistaa maailman tärkeimmän asian, roolinoton.
Historiamme on monivaiheinen, saloissamme liehuu Dannebrogista johdettu lippu ja Suomi-neidon kasvot ovat kääntyneenä Skandinaaviaan. Avautumiseni voisi päättää pieneen historiatietovisaan, joka löytyy myös Porthanian aulan miestenvessasta:
- Kuka on kirjakielesi isä?
- Kuka keräsi kansalliseepoksesi?
- Kuka kirjoitti Maamme-laulun sanat?
- Kuka ampui Nikolai Bobrikovin?
- Kuka johti suomalaisjoukkoja mm. talvisodassa ja jatkosodassa?
- Kenen teoksia on Ateneum pullollaan?
- Kuka sävelsi Finlandian?
- Kuka loi Muumit?
- Kuka koodaili Linux-käyttöjärjestelmäytimen?
- Riittääkö?
Oikein vastanneiden kesken arvon palkinnon
